Supertoton pelivihjeet lauantai 16. tammikuuta

unibet-logo

Supertotossa on tänä lauantaina jaossa huima 115 000 euron voittopotti, joka lähtee yksittäiselle voittajalle takuupottina, mikäli kupongilla on jokainen kohde oikein. 14 kohteen rivin päähuomio kiinnittyy luonnollisesti jälleen Englannin Valioliigan otteluihin, mutta myös muut eurooppalaiset futissarjat ovat vahvasti edustettuina kupongilla.

Rivin peliaika sulkeutuu lauantaina 16. tammikuuta kello 17:00!

Kohde 1: Manchester City vs Crystal Palace – 1

Valioliigan sarjakolmonen Manchester City hakee paluuta voittokantaan lauantain kierroksella. Citizens jäi aiemmin tällä viikolla 0-0 tasatulokseen Evertonia vastaan kotikentällään, eikä joukkue kyennyt kuromaan Arsenalin sarjajohtoa umpeen. Cityn onneksi myös Arsenal jäi tasatulokseen, kun se kohtasi keskiviikkona Liverpoolin. Cityn ero tasapisteissä sarjan piikkipaikalla oleviin Leicesteriin ja Arsenaliin on kolme pistettä, eikä Manuel Pellegrinin miehistö ole vielä heittänyt kirvestä kaivoon mestaruustaistelun suhteen.

Lauantaina City isännöi vahvan alkukauden pelannutta Crystal Palacea, joka tasaisessa sarjataulukossa kymmenentenä, vain 5 pistettä nelospaikasta jääneenä. Palacen hyvä vire ei saanut jatkoa edellisessä ottelussa, sillä Palace hävisi tiistain Valioliiga-kierroksella Aston Villalle, kun kotijoukkue Villa otti vasta ensimmäisen voittonsa Remi Garden alaisuudessa. Vierasmatkoilla Palace on ollut muuten todella vahva tällä kaudella, sillä lontoolaiset ovat hävinneet vain kaksi kauden kymmenestä vierasottelustaan. City on sen sijaan koko sarjan kovin kotiryhmä, joten helpolla Palace ei tule täyttä pistepottia Etihad Stadiumilta hakemaan. City haluaa kuumeisesti kiriä kilpailijoidensa sarjajohtoa umpeen, emmekä usko sen kompuroivan tässä tärkeässä ottelussa.

Kohde 2: Chelsea vs Everton – 1X

Alkukauden alisuorittajat Chelsea ja Everton kohtaavat lauantaina Lontoon Stamford Bridgella. Sarjassa vasta neljäntenä toista majaileva hallitseva mestari Chelsea pyrkii virittelemään kevätkaudella vielä loppukiriä, joka siivittäisin seuran hivenen paremmille sijoituksille. Chelsea ei olekaan hävinnyt yhtäkään ottelua sen jälkeen, kun seuran viime kaudella Valioliigan mestaruuteen luotsannut Jose Mourinho potkittiin joukkueesta surkean alkukauden jälkeen. Guus Hiddinkin valmentamasta neljästä ottelusta Chelsea on voittanut kaksi ja pelannut tasan kaksi. Edellinen tasapeli tuli keskiviikkona, kun Chelsea jäi kotikentällään 2-2 pistejakoon West Bromwich Albionia vastaan.

Myös Everton on lukeutunut alkukauden alisuorittajiin. Seuran pidetty manageri Roberto Martinez on saanut paljon kritiikkiä osakseen, sillä Toffeesin pelaajistolla olisi potentiaalia huomattavasti parempiin esityksiin. Joukkue sai kuin saikin pidettyä avainpelaajansa kesän siirtoikkunassa, ja joukkueen odotettiin taistelevan tällä kaudella tosissaan paikoista Euroopan kentille. Sarjasijoitus (11) ei ole tyydyttänyt seuran faneja, kun Eurooppa-liigankin paikka on karannut jo 7 pisteen päähän.

Kohde 3: Newcastle vs West Ham – X2

Newcastlessa jännitetään lauantaina toden teolla sitä, saako seuran englantilaismanageri Steve McClaren lähteä West Ham -ottelun jälkeen, mikäli tuloksena on jälleen tappio. Magpies on sarjataulukossa tällä hetkellä viimeistä edellisenä sijalla 19, ja viimeisestä kuudesta liigaottelustaan joukkue on pystynyt voittamaan vain yhden. Seurajohto on luottanut tiukasti McClarenin kykyihin nostaa Magpies vielä taistelemaan sarjapaikastaan, mutta lauantain West Ham-ottelu saattaa hyvinkin olla McClarenin viimeinen mahdollisuus osoittaa taikansa.

West Ham on sen sijaan pelannut jälleen erinomaisen alkukauden. Harva, jos kukaan uskoi West Hamin viime syyskauden tempun onnistuvan tällä kaudella, mutta lontoolaisryhmä on näpäyttänyt epäilijöitään kypsällä pelaamisellaan. Seura siirtyi kesällä Slava Bilicin aikakauteen, eikä kroatialaismanagerille povattu kovinkaan helppoa avauskautta Valioliigassa. Toisin on kuitenkin käynyt, sillä West Ham taistelee tällä kaudella jopa euro-otteluihin edellyttävistä sijoituksista.

West Ham rullaa parhaillaan peräti kuuden ottelun tappiottomassa putkessa. Aiemmin tällä viikolla joukkue kävi hakemassa Bournemouthin vieraana täyden pistepotin maalein 1-3, ja nyt joukkue pyrkii päättämään viikkonsa toiseen voittoon. Newcastle sai varmasti itseluottamusta, kun se nappasi viime hetkien tasoitusmaalilla yhden sarjapisteen Manchester Unitedia vastaan tiistain Valioliiga-kierroksella. Lauantaina joukkue pyrkii jälleen raapimaan arvokkaita sarjapisteitä, kun loistavana vastahyökkäysjoukkueena tunnettu West Ham saapuu kaupunkiin. Vierasjoukkue on ottelussa selkeä ennakkosuosikki, mutta pistejako ei olisi suuren suuri yllätys. Pelikupongille on hyvä ruksia sekä vierasvoiton että tasapelin mahdollisuus.

Kohde 4: Southampton vs West Bromwich Albion – 1X

Valioliigan sarjataulukossa sijoilla 12 ja 13 majailevat Southampton ja WBA mittaavat toistensa talvivireen St Mary’s Stadiumilla lauantaina. Southampton on pelannut ailahtelevan alkukauden, eivätkä seuran kannattajat ole olleet täysin tyytyväisiä joukkueen esittämiin otteisiin. Lisäksi lukuisat seuran avainpelaajat ovat tiettävästi pyytäneet siirtoa, kun etenkin Sadio Mane ja Victor Wanyama ovat olleet siirtohuhujen kohteina. Keskiviikkona Soton pystyi kaatamaan kotikentällään Watfordin maalein 2-0, joka päätti satamakaupungin joukkueen kolmen ottelun tappioputken.

West Bromwich Albion tasasi sen sijaan pisteet Chelsean kanssa keskiviikon Valioliiga-kierroksella. Edellisestä kolmesta ottelustaan WBA on kerännyt muhkeat 7 pistettä, joilla se on noussut jo tasapisteisiin Sotonin kanssa. Tony Pulisin miehistön pelaaminen ei ole ollut kaunista, mutta tiivis joukkuepuolustus on aiheuttanut sen vastustajille ongelmia. WBA on ollut myös kelvollinen vierasjoukkue, kun se on hävinnyt vain 3 kauden kymmenestä vierasottelustaan. Southamptonia vastaan se on kyennyt voittamaan vain yhden edellisestä viidestä keskinäisestä kohtaamisesta, eikä joukkueiden välillä ole nähty maalijuhlia viime vuosina. Viidessä edellisessä keskinäisessä kohtaamisessaan joukkueet ovat kyenneet tekemään YHTEENSÄ vain 3 osumaa!

Soton on materiaalinsa puolesta niukka ennakkosuosikki, mutta WBA pystyy aiheuttamaan takuulla ongelmia tiiviillä puolustuspelaamisellaan. Varmistamme kotivoiton vielä tasapelimerkillä.

Kohde 5: Bournemouth vs Norwich – X2

Nousijajoukkueet Bournemouth ja Norwich taistelevat tärkeistä sarjapisteistä lauantain Valioliiga-kierroksella. Joukkueet ovat sarjataulukossa peräkkäisillä sijoituksilla 15 ja 16, kun Norwich on Bournemouthia kaksi pistettä edellä. Molempien joukkueiden päätavoite on säilyttää sarjapaikka ensi kaudeksi, ja tällä hetkellä joukkueet ovatkin putoamisviivan yläpuolella. Aiemmin tällä viikolla pelatuissa sarjaotteluissa molemmat joukkueet jäivät pisteittä, kun Bournemouth hävisi kotikentällään West Hamille ja Norwich sai tukkapöllyn Stoken vieraana maalein 3-1. Joukkueet ovat kohdanneet jo aiemmin tällä kaudella, kun kanarianlinnut nappasivat kotipyhätössään 3-1 voiton Bournemouthista.

Bournemouth on voittanut vain kaksi kauden kymmenestä kotiottelustaan, ja se onkin kerännyt hivenen yllättäen enemmän pisteitä vierasmatkoillaan. Joukkueen ykköspyssy Callum Wilson loukkaantui jo alkukaudella, mutta englantilaiskärki on viidellä täysosumallaan edelleen joukkueen paras maalintekijä. Hyökkäyspelin tehottomuus voikin koitua seuran kohtaloksi vielä kevätkaudella. Bournemouthilla on muutoinkin jonkin verran loukkaantumishuolia, kun taas Norwich pääsee otteluun lähes parhaalla miehityksellään. Odotusarvona on viihdyttävä ja tasaväkinen kamppailu sarjapisteistä. Tasapeli lienee todennäköisin tulos, mutta varmistamme sen vielä hivenen vahvemman Norwichin vierasvoitolla.

Kohde 6: Sevilla vs Malaga – 1

Espanjan La Ligassa pahoin alisuorittanut Sevilla lähtee jatkamaan hyvää kotisaldoaan Malagaa vastaan. Sevilla on noussut vahvan viime aikojen vireensä ansiosta sarjassa jo seitsemänneksi, vain pisteen päähän viimeisestä Eurooppa-liigan paikasta. Viime kaudella La Ligassa viidenneksi sijoittunut Sevilla valloitti kauden päätteeksi vielä Eurooppa-liigan voiton, mutta tämän kauden euro-ottelut eivät sujuneen aivan yhtä hienoissa merkeissä. Joukkue putosi Mestarien liigasta jo alkulohkovaiheessa, mutta lohkon kolmostila takasi Unai Emeryn miehistölle paikan Eurooppa-liigan pudotuspeleissä. Sevillan unelma kolmannesta perättäisestä Eurooppa-liigan voitosta on siis edelleen elossa.

Sarjakymppi Malaga on esiintynyt viime viikkoina mainiosti. Joukkue on tällä hetkellä peräti 6 ottelun tappiottomassa putkessa, kun se on voittanut edellisestä kuudesta liigaottelustaan neljä ja jakanut pisteet kahdesti. Malaga on koko sarjan kuntopuntarin kolmanneksi vahvin joukkue. Kauden kymmenestä vierasottelusta se on kuitenkin kyennyt voittamaan ainoastaan kaksi. Sevilla on sen sijaan hävinnyt vasta kahdesti kotikentällään tällä kaudella, ja se lähtee tähän otteluun ennakkosuosikkina. Kotijoukkue haluaa päästä kiinni korkeampiin sarjasijoituksiin, ja voitto Malagasta voisi avavta sille ovet Eurooppa-liigaan myös ensi kaudeksi. Pelivalintamme on kotivoitto.

Kohde 7: Toulouse vs PSG – 2

Pariisilaisseura PSG näyttää matkavaan tälläkin kaudella ylivoimaiseen tapaan Ranskan mestaruuteen. 20 ottelukierroksen jälkeen ero pahimpiin kilpailijoihin on kasvanut jo 20 pisteeseen, eikä PSG ole hävinnyt vielä ainuttakaan ottelua tämän kauden liigassa. Lauantaina PSG matkaa häntäpään Toulousen vieraaksi, joka taistelee sarjapaikkansa puolesta. Toulouse onkin syttynyt viime aikoina hurjaan vireeseen, kun se on voittanut edellisestä kuudesta sarjaottelustaan kolme ja hävinnyt vain yhden. Kyseisellä saldolla Toulouse on PSG:n jälkeen sarjan kuntopuntarin kakkosjoukkue.

PSG voi keskittyä loppukaudella vain ja ainoastaan Mestarien liigan voittamiseen, sillä Ranskan mestaruus on jo käytännössä ratkaistu. Mestarien liigan ollessa talvitauolla voi PSG keskittyä piste-eron kasvattamiseen Ranskan liigassa, joten sillä riittänee motivaatiota tähänkin otteluun. Ainoa oikea merkki tähän kohteeseen on vierasvoitto.

Kohde 8: Torino vs Frosione – 1

Yksi Serie A:n alkukauden pahimmista alisuorittajista Torino pyrkii katkaisemaan viiden ottelun mittaisen voitottoman putkensa lauantaina. Torinolla on lauantaina oivallinen mahdollisuus katkaista kehno putkensa, sillä se kohtaa kotikentällään nousijajoukkue Frosionen. Pitkän tauon jälkeen Serie A:han pelannut Frosione joutuu tappelemaan loppukaudella tiukasti sarjapaikastaan, sillä tällä hetkellä joukkue majailee 4 pistettä putoamisviivan alapuolella. Joukkueet kohtasivat tällä kaudella jo kertaalleen, kun Torino kävi hakemassa 1-2 vierasvoiton Frosionen kotiluolasta.

Frosionen pelaaminen on ollut erityisen heikkoa juuri vieraskentillä. Joukkue metsästää edelleen kauden avausvoittoaan vierasmatkoilta, ja se on pystynyt keräämään vain kaksi pistettä tämän kauden vierasotteluistaan. Torino on vastaavasti pelannut parhaan ottelunsa juuri kotikentällään, ja sen pitäisi kyetä nappaamaan tästä ottelusta täydet sarjapisteet. Kotivoittoa kupongille.

Kohde 9: Celta vs Levante – 1

Espanjan liigan kauden sensaatiojoukkue Celta on pudonnut ailahtelevien otteidensa seurauksena sarjassa viidenneksi. Sarjasijoitus on kuitenkin edelleen enemmän kuin hyvä, sillä joukkuetta povailtiin jopa sarjan alempaan keskikastiin. Lauantain La Liga-kierroksella Celta yrittää palata takaisin voittokantaan, kun se isännöi kotikentällään sarjajumbo Levantea. Levante on kyennyt voittamaan vain kolme kauden 19:sta ottelustaan, ja sarjasta putoaminen on tällä kaudella enemmän kuin lähellä.

Celta on voittanut joukkueiden edelliset neljä keskinäistä kohtaamista, joissa Levante on pystynyt iskemään yhteensä vain yhden maalin. Levante on voittanut vain yhden vierasottelun tällä kaudella, ja sen voitto Celtasta vaatisi jo pienimuotoista ihmettä. Celta on pelannut parhaat ottelunsa vieraskentillä, mutta sen materiaaliero ja parempi itseluottamustaso pitäisi riittää tässä kamppailussa kolmeen pisteeseen. Pelivalintamme on kotivoitto.

Kohde 10: Aston Villa vs Leicester – 2

Sinnikkäästi Valioliigan kärkitiloilla roikkuva Leicester lähtee jatkamaan sensaatiomaista kauttaan Aston Villaa vastaan. Koko kauden Valioliigan kärkipaikoista taistellut Leicester nousi aiemmin tällä viikolla tasapistein sarjakärkeen yhdessä Arsenalin kanssa. Leicester voitti omassa ottelussaan Tottenhamin, kun taas Arsenal joutui tyytymään 3-3 pistejakoon Liverpoolin vieraana. Aston Villa sen sijaan nappasi vasta kauden toisen voittonsa, kun joukkue pystyi kuin pystyikin kaatamaan kotikentällään Crystal Palacen maalein 1-0. Voitto oli seuran peräsimeen syksyllä siirtyneelle Remi Gardelle vasta ensimmäinen.

Yksi voitto ei vielä Villan sarjapaikkaa pelastanut, sillä sen ero putoamisviivan yläpuolelle on kasvanut jo 8 pisteeseen. Seuralta vaaditaankin jo suoranaista ihmettä, jotta sen sarjapaikka säilyisi myös ensi kaudeksi. Leicester on vastaavasti osoittanut olevansa varteenotettava kilpailija jopa top 4-sijoituksista, vaikka monet asiantuntijat ovatkin odottaneet kettupaitojen romahdusta koko alkukauden. Leicester on koko Valioliigan paras vierasjoukkue, kun se on voittanut peräti 7 kauden 11:sta vierasmatkastaan. Uskomme kettujen upean vierasvireen jatkuvan myös tässä ottelussa, sillä Villan pelaaminen ei ole missään nimessä Leicesterin tasolla.

Kohde 11: Bordeaux vs Lille – X

Ranskan Ligue 1´n keskikastin mittelössä Bordeaux isännöi Lillea. Molemmat ovat pelanneet odotuksiin nähdän heikot alkukaudet, sillä sekä Bordeaux’n että Lillen tavoittelevat paikkoja Euroopan kentille. Tällä hetkellä joukkueet ovat sarjataulukossa peräkkäin sijoilla 12 ja 13. Lillen tunnellissa on sentään näkyvissä jo valoa, sillä se on hävinnyt ainoastaan yhden edellisestä kuudesta sarjaottelustaan. Joukkueen huolenaiheena on kuitenkin lähes käsittämättömän tehoton hyökkäyspeli: Lille on pystynyt iskemään vain 16 maalia pelaamassaan 20:ssa ottelussa. Bordeaux on sentään pystynyt tekemään maaleja, mutta sen ongelmana on ollut vastaavasti pahoin ailahdellut puolustuspeli, joka on vienyt joukkueelta mahdollisuudet korkeampiin sarjasijoituksiin.

Joukkueet kohtasivat edellisen kerran elokuussa, kun pisteet jaettiin Lillen kotikentällä maalein 0-0. Vähämaalinen ottelu on odotusarvona tälläkin kertaa, sillä etenkin Lillen otteluissa on nähty todella vähän maaleja alkukaudella. 0-0 pistejako ei yllättäisi tälläkään kertaa, niin tasaväkisiä nämä joukkueet ovat. Lillen kymmenestä vierasottelusta peräti 7 on päättynyt pistejakoon, johon luotamme tällä kertaa. Kohteeseen asetamme ainoastaan tasapelimerkin.

Kohde 12: Villarreal vs Betis – 1

Huimaan talvivireeseen äitynyt Villarreal lähtee jatkamaan peräti 6 ottelun voittoputkeaan Real Betisia vastaan. Voittoputki on nostanut ”Yellow Submarinen” sarjassa jo neljänneksi, ja seura aikookin tavoitella tällä kaudella tiukasti Mestarien liigaan oikeuttavista sijoituksista. Real Betisilla on sen sijaan ollut todella vaikeaa. Sarjassa viidentenätoista majaileva Betis on lipumassa vaarallisesti kohti putoamisviivaa, eikä joukkue ole kyennyt voittoon edellisessä kuudessa liigaottelussaan. Aiemmin tällä kaudella Betis ja Villarreal kohtasivat Betisin kotikentällä, jossa pisteet jaettiin loppulukemin 1-1.

Villarreal on koko La Ligan kolmanneksi kovin kotijoukkue, kun se on voittanut kymmenestä kotiottelustaan peräti 8. Vain Barcelona on kerännyt enemmän pisteitä kotiotteluistaan tällä kaudella. Betis on vastaavasti koko sarjan heikoin kotiryhmä, mutta vierasmatkoiltaan joukkue on kyennyt napsimaan yllättävänkin paljon pisteitä. Surkea viime viikkojen vire tekee siitä kuitenkin selkeän altavastaajan tähän otteluun lähdettäessä, eikä huippukuntoinen Villarreal halua menettää helppoja sarjapisteitä. Pelivalintamme on kotivoitto.

Kohde 13: Napoli vs Sassuolo – 1

Serie A:n sarjakärki Napoli pyrkii kasvattamaan voittoputkeaan jo neljän ottelun mittaiseksi Sassuoloa vastaan. Myös Sassuolo on pelannut mainion alkukauden, sen pitäessä hallussaan sarjan kuudetta sijaa. Keskikastiin povatulta Sassuololta onkin lupa odottaa hyviä otteita myös jatkossa, sillä etenkin sen puolustuspeli on toiminut rautaisella tasolla. Napoli johtaa tällä hetkellä sarjaa kahden pisteen erolla ennen huimaa loppukiriä virittelevää Juventusta. Napolilla ei ole varaa menettää sarjapisteitä kuumassa mestaruustaistelussa, jossa on edelleen mukana ainakin 4 joukkuetta. Fanaattisen  – suorastaan vihamielisen kotiyleisönsä edessä Napoli ei ole hävinnyt vielä kertaakaan tällä kaudella ja kaiken kaikkiaan se on menettänyt vain kaksi kertaa pisteitä kotikentällään kuluvan kauden aikana.

Napoli on ottelussa ylivoimainen voittajasuosikki, Sassuolon hyvästä alkukaudesta huolimatta. Materiaali- ja kotietu on kuitenkin Napolin puolella niin selkeästi, että emme tuhlaa tähän kohteeseen varmistusmerkkiä.

Kohde 14: Real Sociedad vs Deportivo – X2

Alkukaudella jopa Eurooppa-liigaan oikeuttavista sijoituksista taistellut Deportivo on valahtanut sarjataulukossa kehnon vireensä seurauksena jo sijalle 9. Edellisestä kuudesta ottelustaan Deportivo on pystynyt voittamaan vain yhden, ja etenkin lukuisat tasatulokset ovat olleet sen riesana. Lauantaina Deportivo matkaa valmentajaa vaihtaneen Real Sociedadin vieraaksi, joka yrittää nousta loppukaudella vielä top 10-sijoituksille. Joukkueiden keskinäiset kohtaamiset ovat olleet viime kausina äärimmäisen tasaisia, sillä peräti neljä joukkueiden viidestä edellisestä keskinäisestä kohtaamisesta on päättynyt pistejakoon.

Deportivo on hävinnyt vain kaksi vierasottelua tällä kaudella, ja se on osoittanut olevansa hankala vastustaja mille tahansa joukkueelle. Deportivo on sarjan tasapeliherkin ryhmä, eikä pistejako olisi suuren suuri yllätys tässäkään ottelussa. Kotijoukkue on mielestämme ylipelattu tässä kohteessa, ja ohitammekin kotivoiton merkeillä X2.

Rivin hinta: 3,20€

Pelaa rivi Unibetilla!

Privacy Policy