Unibetin viikko huipentuu sunnuntain Super-Supertotoon, joka rakentuu 14:sta eurooppalaisen huippufutiksen ottelusta. Mukana on perinteisen Englannin Valioliigan ohella myös Espanjan, Saksan, Ranskan ja Italian pääsarjojen otteluita.
Viikon päättävässä Supertossa on jälleen jaossa huippupotti, kun yksittäisen voittajan takuupotti on peräti 25 000 euroa!
Rivin peliaika päättyy sunnuntaina 23.8 kello 15:00!
Kohde 1: Lille vs Bordeaux – Merkki X2
Ranskan Ligue 1:ssa on pelattu kaksi ottelukierrosta. Sekä Lille että Bordeaux eivät ole vielä avanneet voittotiliään kuluvalla kaudella, joten sunnuntain ottelusta molemmat joukkueet hakevat täyttä pistepottia. Lillessä on käynyt jälleen kesän aikana valtava myllerrys, kun ovet ovat käyneet siirtomarkkinoilla aktiivisesti molempiin suuntiin. Bordeaux sen sijaan lähti tähän kauteen lähes muuttumattomalla joukkueella, ja se on vahvistanut ryhmäänsä maltillisesti siirtomarkkinoilla.
Viidestä edellisestä joukkueiden välisestä kohtaamisesta Lille on voittanut kolme ja Bordeaux kaksi. Viime kauden kohtaamiset menivät Lillen hyväksi lukemin 2-1. Lille ei ole onnistunut Ligue 1:ssa vielä maalinteossa tällä kaudella, mutta toisaalta sen puolustuspelikin on ollut loistavaa. Kumpikin joukkue on napannut yhden tasapelipisteen tämän kauden avauskierroksilta. Ennakoitavissa on hyvin vähämaalinen ja tasaväkinen kamppailu, jossa kotijoukkue Lille on niukka ennakkosuosikki. Kotijoukkuetta on pelattu tässä kohteessa hivenen turhan paljon, sillä joukkueen kokoonpano on elänyt rajusti kesän aikana. Ohitamme kotivoiton merkeillä X2, sillä joukkueiden materiaalietu on jopa hivenen vierasjoukkueen puolella.
Kohde 2: West Bromwich Albion vs Chelsea – Merkki 2
Tasapelillä ja tappiolla kautensa avannut hallitseva mestari Chelsea hakee kauden avausvoittoansa West Bromwich Albionin vieraana. Kotijoukkue WBA aloitti kautensa 0-3 kotitappiolla Manchester Citylle, mutta viime kierroksella joukkue avasi pistetilinsä 0-0 tasapelillä Watfordia vastaan. Viime kaudella joukkueet kohtasivat toisensa kahdesti, joista molemmat voittivat omat kotiottelunsa. Edellisestä viidestä joukkueiden välisestä kohtaamisesta Chelsea on yllättäen voittanut ainoastaan kaksi.
Chelsean seurajohto on reagoinut heikkoon kauden avaukseen, sillä seura varmisti kaksi uutta pelaajahankintaa viime viikonlopun City-ottelun jälkeen. Augsburgin laitapuolustaja Abdul Rahman Baba, sekä FC Barcelonan laitahyökkääjä Pedro vahvistavat jatkossa Lontoon sinistä joukkuetta. Chelsea ei ole tähän mennessä vielä missään nimessä vakuuttanut, mutta sunnuntain otteluun se lähtee hakemaan raivoisasti kauden ensimmäistä täyttä pistepottia. Ennakoimme Jose Mourinhon ryhmän sisuuntuneen viime viikonlopun City-tappiosta, ja kotijoukkue WBA jää tässä ottelussa Chelsean jyrän alle.
Kohde 3: Ingolstadt vs Borussia Dortmund – Merkki 2
Katastrofaalisen viime kauden pelannut Borussia Dortmund avasi tämän kauden vakuuttavasti. Avauskierroksella napattu 4-0 kotivoitto Borussia Mönchengladbachista osoitti joukkueen olevan aivan erilaisessa vireessä tulevalla kaudella. Dortmund-valmentaja Jurgen Klopp siirtyi viime kauden päätteeksi sivuun, ja Thomas Tuchel otti keltamustien vetovastuun kolmivuotisella sopimuksella. Sunnuntain ottelussa Dortmund kohtaa sarjanousija Ingolstadtin, joka voitti kauden avausottelussaan Mainzin maalein 1-0.
Ingolstadt lähtee takuulla kauden kotiavaukseensa kovalla höyryllä, mutta Dortmundin materiaali on selkeästi sarjanousijaa edellä. Dortmund pelasi aiemmin tällä viikolla Eurooppa-liigan karsintaottelun norjalaisen Odd’n vieraana, mikä saattaa hivenen tylsyttää joukkueen parasta terää. Uskomme kuitenkin Dortmundin nappaavan tästä ottelusta täyden pistepotin, ja pelivalintamme onkin vierasvoitto.
Kohde 4: Everton vs Manchester City – Merkki 2
Kahdella 3-0 voitolla Valioliigakautensa avannut Manchester City on tällä hetkellä Valioliigan mestarisuosikki numero yksi. Viime kierroksella se kaatoi kotikentällään hallitsevan mestarin Chelsean tyylikkään esityksen jälkeen. Aiemmin tällä viikolla City-miehistö on vahvistunut entisestään, kun toppari Nicolas Otamendi vaihtoi Valencian paidan Manchesterin taivaansinisten väreihin. Evertonin epätasaiset otteet näyttävät jatkuvan myös tällä kaudella. Avauskierroksella se jäi 2-2 tasapeliin kotikentällään sarjanousijaa Watfordia vastaan, mutta viime kierroksella se kaatoi Southamptonin vieraskentällä lukemin 3-0.
Evertonin Goodison Park on ollut Citylle hankala paikka jo pitkään. Edellisestä kuudesta ottelustaan Evertonin kotiluolassa City on voittanut vain yhden. Cityn nykyvire on kuitenkin niin kova, että se lähtee tähänkin otteluun ylivoimaisena ennakkosuosikkina. Kotijoukkue on aina hivenen arvoituksellinen ryhmä, sillä joukkueen taso tuntuu ailahtelevan rajusti peliviikkojen sisällä. Pelaamme tässä ottelussa vierasvoittoa, niin kova Cityn alkukausi on ollut.
Kohde 5: Watford vs Southampton – Merkki X2
Sarjanousija Watford on uusinut rivejään kesän aikana rajusti. Joukkue vaihtoi jälleen myös valmennustaan, kun espanjalainen Quique Flores otti Watfordin managerin pestin vastaan. Seuran paluu Valioliigakentille on alkanut mukavasti, sillä kauden kahdesta ensimmäisestä ottelustaan joukkue on napsinut molemmista tasapelipisteen. Vahvasti viime kaudella esiintynyt Southampton on sen sijaan avannut kautensa vaisusti. Avauskierroksella joukkue jäi 2-2 tasapeliin Newcastlen vieraana, ja viime lauantaina se kärsi musertavan 3-0 tappion Evertonille.
Southampton pelasi torstaina Eurooppa-liigan karsintoja, jossa se jäi 1-1 kotitasapeliin FC Midtjyllandia vastaan. Sotonilla onkin mielenkiintoinen kausi edessään, mikäli se etenee Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen. Viime kaudella joukkue sai keskittyä rauhassa kotimaansa pääsarjaan, mutta tällä kaudella peliruuhka voi viedä siltä parasta terää. Soton tarvitsee ehdottomasti täyttä pistepottia Watfordin vieraana, mutta helpolla sarjapisteet eivät irtoa sunnuntainakaan. Watford pelannee jälleen hurmiossa kotiyleisönsä edessä, ja ottelusta voidaan odottaa hyvällä syyllä tasapäistä. Ohitamme kohteessa kotivoiton, sillä Sotonin materiaali on sarjanousijaa edellä. Pelivalintamme on X2.
Kohde 6: Borussia Mönchengladbach vs Mainz – Merkki 1
Sensaatiomaisesti Bundesliigassa viime kaudella kolmanneksi sijoittuneen Borussia Mönchengladbachin sarja-avaus olisi voinut sujua paremminkin. Joukkue kärsi 4-0 tappion Borussia Dortmundin vieraana, joka makseli möncheniläisille viime kauden kalavelkojaan. Sunnuntaina Mönchen isännöi viime kaudella sijalle 11 päätynyttä Mainzia. Vierasjoukkue avasi kautensa myös tappiolla, kun sarjanousija Ingolstadt kävi hakemassa 0-1 vierasvoiton Mainzin kotiluolasta.
Mönchengladbach oli viime kaudella todella väkevä kotijoukkue, ja sillä onkin yhdet Bundesliigan äänekkäimmistä faneista. Kotijoukkue lähtee hakemaan tähän otteluun raivoisasti kauden avauspisteitään, sillä avausottelun sukellus jätti joukkueelle takuulla paljon hampaankoloon. Ennakoimme tähän otteluun kotivoittoa.
Kohde 7: Juventus vs Udinese vs Merkki 1
Jälleen Italian mestaruuden viime kevän päätteeksi napannut Juventus lähtee tulevaan kauteen hivenen haasteellisemmasta asemasta. Seura on menettänyt kesän aikana useita avainpelaajiaan, kun sekä Andrea Pirlo, Arturo Vidal ja Carlos Tevez vaihtoivat kesän aikana maisemaa. Serie A:n avauskierroksella vanha rouva isännöi viime kaudella 16:nneksi sijoittunutta Udinesea. Viidessä edellisessä joukkueiden välisessä kohtaamisessa Juventus ei ole päästänyt Udinesea maalintekoon kertaakaan, joten sunnuntain sarjaottelussa on jälleen ainoastaan yksi ennakkosuosikki. Mestaruutta tavoitteleva Udinese haluaa pelaajamuutoksistaan huolimatta avata kautensa täydellä pistepotilla. Pelikupongille ruksimme merkiksi kotivoiton.
Kohde 8: Athletic vs FC Barcelona – Merkki 2
Hallitseva mestari FC Barcelona avaa La Ligan kauden 2015/2016 vierasottelulla baskijoukkue Bilbaota vastaan. Bilbao syötti Barcelonalle kauden alla karvasta kalkkia, kun se kaatoi Espanjan jättiläiset Espanjan Supercupissa yhteismaalein 5-1. Avausosassa Bilbao pöllytti Barcaa kotikentällään maalein 4-0, kun Barcelona toipui vielä Euroopan Super Cupin tuomasta matkarasituksesta. Samanlainen tulos sunnuntain sarja-avauksessa vaatisi suoranaista ihmettä, sillä Barcelona on saanut valmistautua tähän otteluun huomattavasti Super Cupin otteluita paremmin.
Viime kaudella joukkueet kohtasivat kolmesti, joista Barcelona voitti jokaisen. Kotijoukkue Bilbao pelasi vielä torstaina Eurooppa-liigan karsintoja Zilinan vieraana, jossa se kärsi 3-2 tappion. Valmistatumisaikaa tähän otteluun ei ole jäänyt siis kovinkaan paljon, mikä ennakoi todella hankalaa iltapuhdetta kotijoukkueelle. Luotamme tässä ottelussa vierasvoittoon, sillä Barcelona lähtee otteluun huomattavasti paremmin valmistautuneena.
Kohde 9: Gijon vs Real Madrid – Merkki 2
Muutaman vuoden tauon jälkeen Espanjan korkeimmalle sarjatasolle palannut Sporting Gijon saa avauskierroksella vastaansa Real Madridin. Los Blancosit joutuivat tyytymään viime kaudella La Ligan kakkostilaan, kun Barcelona rynnisti mestariksi. Real putosi myös Mestarien liigan välierissä, mikä riitti Realin seurajohdolle. Kokenut italialainen Carlo Ancelotti sai väistyä, kun espanjalainen Rafa Benitez saapui nostamaan Madridin jälleen mestaruuskantaan.
Real Madrid kohautti jälleen kesällä, kun seura päästi ikonisen maalivahtinsa Iker Casillasin lähtemään seurasta portugalilaisen Porton riveihin. Real onkin yrittänyt koko kesän hankkia Manchester Unitedin tähtimaalivahtia David de Geaa riveihinsä, mutta ainakaan vielä espanjalaismaalivahdin siirtosaaga ei ole tullut päätökseensä. Real totuttelee vielä uuden managerinsa pelifilosofiaan, eikä se ole takuulla parhaimmillaan vielä alkukaudesta. Sarjanousija Gijonia vastaan joukkueen pitäisi kuitenkin kyetä ottamaan helpot sarjapisteet. Niin massiivinen joukkueiden välinen materiaaliero on. Kupongille raksimme merkiksi vierasvoiton.
Kohde 10: Fiorentina vs AC Milan – Merkki 1X
Entinen suurseura AC Milan joutui jälleen pettymään viime kaudella. Entinen Euroopan jättiläisseura jäi Serie A:ssa vasta yhdeksänneksi, eikä se selvitynyt tälläkään kertaa Euroopan kentille. Heikkoon kauteen on jälleen reagoitu todella äärimmäisillä toimilla, sillä pelaajavirta on ollut jälleen massiivista molempiin suuntiin. Valmennusjohtoakin vaihdettiin jo totuttuun tapaan, kun entinen huipputoppari Sinisa Mihaljovic on uusin kokelas AC Milanin peräsimessä.
Fiorentina pelasi sen sijaan mainion kauden, sijoittuen sarjassa peräti neljänneksi. Neljäs tila takasi Fiorentinalle myös elintärkeän Eurooppa-liigan lohkovaihepaikan, mikä tuo seuralle sen tarvitsemia rahavirtoja. Viime kaudella Fiorentina kohtasi Milanin kahdesti, joista Fiorentina voitti yhden ja kertaalleen päädyttiin pistejakoon. Viidestä edellisestä joukkueiden välisestä kohtaamisesta Fiorentina on voittanut kaksi, Milan yhden ja kahdesti joukkueet ovat jakaneet pisteet tasatuloksella. Milanin kokoonpano on ollut jälleen niin kovassa myllerryksessä kesän aikana, ettei seuralta voi odottaa kovinkaan vahvaa syyskautta. Avauskierroksen ottelu tulee osoittautumaan sille hankalaksi, ja ohitamme tässä kohteessa vierasvoiton mahdollisuuden. Pelikupongille raksimme merkit 1X.
Kohde 11: Inter vs Atalanta – Merkki 1X
Italialainen Internazionale on tavoitellut jo usean vuoden ajan paluuta Italian mestaruustaisteluun. Viime kaudella joukkue hyytyi sarjassa kahdeksanneksi, eikä joukkue selviytynyt Euroopan kentille. Kesän aikana joukkueeseen on virrannut jälleen kourallinen uusia pelaajia. Ovet ovat käyneet myös toiseen suuntaan, sillä joukkueesta on lähetetty muihin maisemiin peräti 12 pelaajaa. Inter kaipaakin kipeästi pysyvyyttä toimintaansa, sillä auttamatta vanhentunut joukkue tarvitsee ennen kaikkea nuoria lupauksia kokoonpanoonsa. Yksi Euroopan lupaavimmista keskikenttäpelaajista Mateo Kovacic edusti juuri Interin kaipaamaa pelaajatyyppiä, mutta Real Madrid nappasi nuorukaisen riveihinsä jättimäisellä 35 miljoonan euron siirtokorvauksella.
Serie A:n avauskierroksella milanolaiset isännöivät viime kaudella täpärästi sarjapaikkansa pitänyttä Atalantaa. Vierasjoukkueen päätavoitteet ovat tälläkin kaudella sarjapaikan pitämisessä, sillä seuran resurssit ja pelaajamateriaali ovat hyvin keskinkertaisia Serie A:n tasolle. Sunnuntain ottelu on mielenkiintoinen, sillä Interin nykyvire on jälleen täydellinen arvoitus, lukuisten pelaajasiirtojen johdosta. Inter onkin vedonlyöjien painajaisjoukkue, jonka johdosta asetamme tähän kohteeseen myös tasapelin mahdollisuuden. Kupongille raksimme siis merkit 1 ja X.
Kohde 12: Sassuolo vs Napoli – Merkki X2
Serie A:ssa viidenneksi viime kauden päätteeksi sijoittunut Napoli lähtee tulevaan kauteen uuden valmentajansa johdolla. Rafa Benitez muutti unelmansa perässä Espanjaan, kun Real Madrid palkkasi kokeneen espanjalaismanagerin. 56-vuotias italialainen Maurizio Sarri pestattiin Napolin peräsimeen varovaisella vuoden sopimuksella. Kesän siirtomarkkinoilla Napoli on ollut aktiivinen, kun Napoliin on saapunut 7 uutta pelaajaa.
Sassuolo pelasi hyvän viime kauden materiaaliinsa nähden. Joukkueen sijoitus oli lopulta 12:ta, mikä tyydytti takuulla viime kaudeksi Serie A:han noussutta Sassuoloa. Napolin joukkue kohtasi viime kaudella kahdesti, joista se ei onnistunut nappaamaan pistettäkään. Napolin joukkue on jälleen uusiutunut rajusti kesän aikana, eikä sen iskukyvystä ole vielä tarkkaa tietoa. Kauden avausottelut ovat usein hankalia, joten vierasvoiton ohella asetamme tähän kohteeseen myös tasapelin mahdollisuuden.
Kohde 13: Marseille vs Troyes – Merkki 1X2
Ranskan korkeimmalle sarjatasolle tälle kaudelle noussut Troyes on avannut kuluvan kautensa kahdella tasapelituloksella. Sunnuntaina se matkustaa viime kaudella neljänneksi sijoittuneen Marseillen vieraaksi. Marseille on avannut kautensa kahdella tappiolla, eikä se ole onnistunut vielä maalinteossa tämän kauden Ligue 1’ssa. Marseille on vaihtanut kesän aikana manageriaan, kun espanjalainen Michel otti seuran vetovastuun kaksivuotisella sopimuksella.
Marseille on ollut myös siirtomarkkinoilla hyvin aktiivinen, ja pelaajia on sekä tullut että mennyt kesän siirtoikkunassa. Troyesin Marseille on kohdannut viimeksi vuonna 2013, jolloin se oli parempi maalein 2-1. Sunnuntain ottelussa sen lähtökohdat ovat kuitenkin edelleen hankalat, sillä lukuisat hankinnat eivät ole vielä täysin sopeutuneita joukkueeseen. Myös uuden valmentajan pelitavan opettelu on vielä täysin vaiheessa, mikä on näkynyt joukkueen otteissa avauskierroksilla.
Marseille tunnetaan väkevänä kotijoukkueena, ja sen fanaattiset kannattajat vaativat joukkueeltaan aina parasta kotiotteluissaan. Kohde 13 on kenties koko rivin kimurantein, sillä Troyes on esiintynyt pirteästi avauskierroksilla. Tässä kohteessa on fiksuinta pelata kohde tukkoon, sillä niin suuri arvoitus ottelun lopputulos on.
Kohde 14: Levante vs Celta – Merkki X2
Komeasti sijalle 8 viime kaudella yltänyt Celta Vigo avaa kautensa Levanten vieraana. Levante saavutti tavoittelemansa keskikastin sijoituksen viime kaudella, kun joukkue sijoittui sijalle 14. Edellisestä viidestä joukkueiden välisestä kohtaamisesta Celta on voittanut peräti neljä. Molempien joukkueiden kokoonpano on pysynyt mukavasti kasassa viime kauden jälkeen, joten kumpikin joukkue tavoittelee jälleen ylemmän keskikastin sijoituksia tulevalla kaudella.
Celta on voittanut edelliset kolme vierasotteluaan Levantea vastaan, ja joukkue onkin niukahko ennakkosuosikki sarja-avauksessa. Tämän kohteen pelijakauma on tässä vaiheessa hyvin tasainen, mikä kuvaa mainiosti myös ottelun voimasuhteita. Molemmat joukkueet panostavat tiiviiseen puolustuspeliin, eikä ottelussa voida odottaa kovinkaan suuria maalijuhlia. Vierasjoukkue on askeleen lähempänä voittoa, mutta myöskään tasapelitulos ei yllättäisi. Pelivalintamme on X2.
