Sunnuntain Supertotossa haimme tuloksen 9/10, jolla käteen jäi pieniä taskurahoja. Uusi viikko käynnistyy myös Unibetin Supertotossa, jossa on tänä maanantaina lukuisia kohteita hieman pienemmistä jalkapallosarjoista.
Peliaika päättyy 27.4 kello 20:00!
Kohde 1: Göteborg vs Helsinborg – Merkki 1
Ruotsin mestaruussarja Allsvenskan on pyörähtänyt jälleen käyntiin. Maanantai-iltana Jere Urosen edustama Helsinborg matkustaa IFK Göteborgin vieraaksi. Joukkueet ovat sarjan parhaimmistoa, vaikka Helsinborg jäikin viime kaudella sarjassa vaikean kauden jälkeen yhdeksänneksi. Göteborg sen sijaan sijoittui sarjassa toiseksi, Malmön ottaessa mestaruuden. Joukkueet ovat pelanneet tällä kaudella neljä ottelua, joista kotijoukkue Göteborg on voittanut kolme ja hävinnyt yhden. Helsinborgin vastaava saldo on 2-2-0. Göteborg pääsee pelaamaan ottelussa arvostetussa kotipyhätössään Gamla Ullevilla, jossa se saa fanaattisen kotiyleisönsä tuen. Allsvenskanissa kotiedun merkitys on usein merkittävä, sillä fanikulttuuri on kotimaista jalkapalloliigaamme huomattavasti edellä. Vierasjoukkueelta puuttuu ottelusta muutama avauksen pelaaja, joiden poissaolot heikentävät sen mahdollisuuksia vieraskentällä entisestään. Göteborg on lähtökohtaisesti niukasti materiaaliltaan parempi joukkue ja kotikenttänsä ansiosta se ottaa tästä ottelusta täyden pistepotin.
Kohde 2: Norrköping vs Gefle – Merkki X2
Allsvenskanissa viime kaudella sijalle 13 sijoittunut Norrköping isännöi niukasti sarjapaikkansa tälle kaudelle pitänyttä Gefleä. Viime kauden vaikeuksien jälkeen Gefle on aloittanut kuluvan kauden pirteämmin, sillä neljästä ensimmäisestä ottelusta se on ottanut kaksi voittoa, yhden tasapelin ja yhden tappion. Norrköping on voittanut ensimmäisestä neljästä ottelustaan ainoastaan yhden ja pelannut tasan yhden. Joukkueiden keskinäiset ottelut ovat viime vuosina olleet erittäin tasaisia yhden maalin otteluita ja sellainen on odotettavissa tälläkin kertaa. Ryhmät ovat erittäin tasapäisiä ja ennakkosuosikkia otteluun on hyvin vaikea arvioida. Norrköping on hivenen ylipelattu kotietunsa ansiosta, sillä joukkueen alkukausi on ollut todella ailahteleva ja vaikea. Geflen otteet ovat olleen huomattavasti viime kautta pirteämpiä, joten ohitetaan kotivoitto tässä kohteessa. Pelivalintamme on X2.
Kohde 3: Besiktas vs Karabuksbor – Merkki 1
Turkin pääsarja on lähenemässä loppuaan ja suurseura Besiktas taistelee edelleen tiukasti mestaruudesta. Besiktas on tällä hetkellä sarjassa kolmantena, ottelun enemmän pelanneiden Fenerbachen ja Galatasarayn takana. Voitolla tästä ottelusta se nousisi tasapisteisiin sarjakärki Galatasarayn kanssa, joten sen motivaatio tähän otteluun on varmasti huipussaan. Vierasjoukkue Karabuksbor käy omaa taisteluaan sarjan hännillä, jossa se on valahtanut jo seitsemän pisteen päähän putoamisviivasta. Sen tilanne näyttääkin jo erittäin vaikealta ja viimeisestä kuudesta ottelustaan se on pystynyt voittamaan ainoastaan yhden. Erityisen vaikeaa Karabuksborin pelaaminen on ollut vieraskentillä, sillä se on onnistunut voittamaan koko kautena ainoastaan yhden vierasottelun. Tasoero joukkueiden välillä on massiivinen ja Besiktas lähtee vimmatusti hakemaan täyttä pistepottia kotiyleisönsä edessä. Emme tuhlaa varmistusmerkkejä tähän kohteeseen, vaan asetamme suoran kotivoiton lapulle.
Kohde 4: Hobro vs Midtjylland – Merkki X2
Tanskan mestaruussarjan ylivoimainen sarjakärki Midtjylland matkustaa sarjakutosen Hobron vieraaksi maanantai-illan kamppailussa. Vierasjoukkue Midtjylland johtaa sarjaa peräti 11 pisteen erolla sarjakakkoseen Kööpenhaminaan, kun taas kotijoukkue Hobro yrittää nousta vielä taistelemaan jopa Eurooppa-liigan karsintapaikoista. Kumpikin joukkue on ollut hyvässä vedossa viime aikoina. Hobro on voittanut kuudesta edellisestä kamppailustaan neljä, kun taas sarjakärki Midtjylland on voittanut viisi viimeisestä kuudesta ottelustaan. Sarjakärki lähtee otteluun ylivoimaisena ennakkosuosikkina, mutta Hobro on pystynyt kotikentällään hyviin otteisiin viime aikoina.
Kauden avauskohtaaminen joukkueiden kesken päättyi Midtjyllandin 3-0 kotivoittoon, mutta tästä ottelusta on odotettavissa hivenen tiukempi taistelu. Vierasjoukkueella on materiaaliero etunaan ja sen itseluottamus on tällä hetkellä huipussaan. Ylivoimainen sarjajohto saattaa kuitenkin viedä välillä parhaan terän joukkueen pelistä ja Hobro pystyy kotikentällään nappaamaan pisteitä itseään kovemmilta joukkueilta. Vierasvoiton turvaksi laitamme tasapelimerkin.
Kohde 5: Braunschweig vs Aue – Merkki 1X
Saksan kakkosbundesliigassa putoamistaistelussa oleva Aue matkustaa sarjakutosen Braunschweigin vieraaksi. Aue on tällä hetkellä suoran putoajan paikalla ja se taistelee raivoisasti putoamista vastaan. Se onkin pystynyt viime viikkoina napsimaan mukavasti pisteitä, sillä kuuden edellisen ottelun saldo on kelvollinen 2-1-3. Braunschweigillä on vielä teoreettisen pienet mahdollisuudet nousukarsintoihin oikeuttavaan kolmostilaan ja se yrittääkin varmasti ottaa jokaisesta ottelustaan vielä täyden pistepotin. Näiden joukkueiden väliset kamppailut ovat olleet huipputasaisia viime vuosina. Aiemmin tällä kaudella Braunschweig haki 2-1 vierasvoiton Auen kotikentältä, mutta sitä ennen viisi edellistä keskinäistä kohtaamista oli päättynyt lukemiin 1-1. Tiukkaa taistelua tärkeistä sarjapisteistä on luvassa tälläkin kertaa ja varsinkin Aue ottaisi mieluusti mukaan kotimatkalleen edes yhden pisteen tästä kamppailusta. Pelivalintamme on 1X.
Kohde 6: Clermont vs Sochaux – Merkki 1X
Ranskan Ligue 2:n keskikastin Clermont isännöi sarjassa seitsemäntenä olevaa Sochaux’a, joka menetti käytännössä mahdollisuutensa sarjanousuun hävittyään perjantaina kotikentällään Le Havrelle lukemin 0-1. Kotijoukkue Clermont on vastaavasti ollut todella kovassa loppukauden lennossa ja kuudesta edellisestä ottelusta sen saldo on upea 4-1-1. Clermont onkin tehnyt vahvaa nousua sarjan tyvipäästä keskikastin joukkueeksi ja se pääsee pelaamaan loppukaudesta lähes paineettomassa tilassa. Sochaux’n kausi on ollut karvas pettymys ja sen itseluottamus on varmasti viime otteluiden tulosten jälkeen koetuksella. Kauden avauskohtaaminen päättyi Sochaux’n voittoon 1-0 sen kotikentällä, mutta tällä kertaa se ei ota ainakaan täyttä pistepottia mukaansa. Clermontin vahva vire tasoittaa materiaalieroa huomattavasti, jonka johdosta kotivoitto on hivenen todennäköisempi kuin vierasvoitto. Kumpikin joukkueista on kohtalaisen tasapeliherkkä ja suurta eroa joukkueiden välillä ei ole. Kotivoiton tueksi laitamme hyvin todennäköisen tasapelimerkin.
Kohde 7: Bologna vs Catania – Merkki X2
Italian Serie B:ssä sarjanelonen Bologna kohtaa kovavireisen Catanian, joka tekee vahvaa nousua sarjan keskikastissa. Catania lähti kauteen yhtenä suurimmista nousijasuosikeista, mutta sen surkea alkukausi vei sen mahdollisuudet sarjanousuun. Huikean loppukauden ansiosta Catania on noussut jo seitsemän pisteen päähän nousukarsinnoista, mutta siltä taitaa loppua aika ja ottelut kesken vahvasta vireestään huolimatta. Vierasjoukkue on viiden ottelun voittoputkensa ansiosta sarjan kovavireisin joukkue, joka tulee laittamaan ailahtelevasti pelanneen Bolognan koville. Kotijoukkue Bolognan kuuden viime ottelun saldo on 1-4-1 ja paras terävyys sen otteista on jo kadonnut, kun nousukarsintapaikka näyttää jo lähes varmalta.
Catania on voittanut koko kautena vain kaksi vierasottelua, mutta viime aikoina sen otteet myös vieraskentillä ovat kohentuneet merkittävästi. Kauden avauskohtaaminen joukkueiden kesken päättyi 2-2 pistejakoon ja tasainen mittelö on odotusarvona tälläkin kertaa. Serie B:n tasapeliherkkyyden johdosta tähän huipputasaiseen kamppailuun laitamme tasapelimerkin. Catanian huimaa virettä ei voi kuitenkaan ohittaa, vaan kupongille asetamme myös vierasvoiton.
Kohde 8: Bournemouth vs Bolton – Merkki 1
Englannin Championshipissä sarjakakkonen Bournemouth yrittää varmistella Valioliiganousuaan alemman keskikastin Boltonin kustannuksella. Boltonin kausi on ollut pettymys, mutta se on sentään onnistunut varmistamaan sarjapaikkansa Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla myös ensi kaudeksi. Kotijoukkue Bournemouth on tasapisteissä sarjakolmosen Middlesbrough’n kanssa, joka on pelannut yhden ottelun enemmän. Voitolla olisi siis Bournemouthille erittäin iso merkitys, sillä sarjan kaksi parasta joukkuetta saavat suoran sarjanousun Valioliigaan. Boltonilla ei ole juurikaan panosta tässäkään ottelussa, joten asetamme kohteeseen kotivoiton.
Kohde 9: Valencia vs Granada – Merkki 1
Espanjan La Ligassa Valencia yrittää nousta takaisin Mestarien liigan karsintoihin edellyttävälle nelospaikalle, jonka Sevilla vei siltä ainakin hetkellisesti. Kotikentällään se saa vastaansa jo kuusi pistettä putoamisviivan alapuolella rämpivän Granadan, joka ei ole ole onnistunut voittamaan kuudesta edellisestä ottelustaan yhtäkään. Kauden avauskohtaamisessa joukkueet jakoivat pisteet 1-1 Granadan kotiluolassa. Valencia on erittäin vahva kotijoukkue ja sen kotisaldo La Ligassa tällä 37a9 kaudella on 13-2-1, joten helpolla Granada ei tule pisteitä ottamaan Mestalla Stadiumilta. Granada on kaiken lisäksi vielä luokaton vierasjoukkue ja se on onnistunut ottamaan vieraskentältä ainoastaan kerran täyden pistepotin kuluvalla kaudella. Valencialle ottelu on huipputärkeä ja se lähtee varmasti armottomalla höyryllä kotiyleisönsä edessä hakemaan täyttä pistepottia. Kohteeseen asetamme merkiksi kotivoiton.
Kohde 10: Moreirense vs Sporting – Merkki X2
Portugalin liigassa sarjakolmonen Sporting matkaa sarjan keskikastin Moreirensen vieraaksi, joka on tällä hetkellä sarjassa sijalla 11. Sporting on jo käytännössä varmistanut paikkansa Mestarien liigan karsinnoissa, vahvan loppukautensa ansiosta. Kuudesta edellisestä ottelusta se on voittanut viisi ja pelannut tasan yhden. Tällä saldolla se pitää hallussaan sarjan kuntopuntarin ykköstilaa. Kotijoukkue Moreirense on pelannut kelvollisen kauden ja kuudesta edellisestä ottelusta se on kirjauttanut itselleen saldon 2-2-2. Kauden ensimmäinen keskinäinen ottelu päättyi pistejakoon lukemin 1-1 ja viime vuosina joukkueet ovat muutenkin pelanneet erittäin tasaisia otteluita. Sporting on materiaaliltaan selkeästi vahvempi ryhmä, joka on ollut loppukaudesta hienossa lennossa. Kummallakaan joukkueella ei ole enää isoa panosta loppukauden otteluissa, sillä kummankin asema vaikuttaa olevan hyvin vakaa. Viime vuosien tapaan odotamme jälleen tasaista ottelua, jossa tasapeli on lähellä. Lähes ylipelatun Sportingin tueksi laitamme hyvinkin mahdollisen tasapelimerkin.