Supertoton vihjeet lauantai 19. joulukuuta

unibet-logo

Joulu lähestyy jo  kovaa vauhtia, mutta vielä ennen jouluriehoja on vuorossa yksi Unibetin Supertoton vihjerivi. Kohteita on tälläkin kertaa kaikista Euroopan kovimmista futissarjoista, kun lapulla on 14 kohteen täysi kierros.

Yksittäisen voittajan takuupotti on kasvanut jo todella muhkeasti. Tänä lauantaina jaossa on peräti 95 000 euron voittopotti!

Peliaika päättyy lauantaina 19. joulukuuta kello 17:00!

Kohde 1: Manchester United vs Norwich – 1

Valioliigajättiläinen Manchester United yrittää palata takaisin voittojen tielle lauantain Valioliiga-kierroksella. Viime viikonloppuna ManU kärsi 2-1 vierastappion Bournemouthille, joka pudotti sen sarjataulukossa neljänneksi. Manchesterin punainen seura on kärsinyt viime aikoina todella pahoista loukkaantumishuolista, jotka eivät ole hellittäneet viikon tauon aikana. Edellisestä kuudesta ottelustaan ManU on voittanut vain kaksi.

Lauantaina punapaitainen kotijoukkue isännöi häntäpään Norwichia, joka nousi takaisin Valioliigaan tälle kaudelle. Viime viikonloppuna Norwich nappasi yhden pisteen Evertonia vastaan, mutta edellisestä kuudesta ottelustaan kanarianlinnut on voittanut vain yhden. United on loukkaantumisistaan huolimatta ylivoimainen ennakkosuosikki, ja se on viimeisimpien tietojen mukaan saamassa tähän otteluun mukaan ainakin Wayne Rooneyn, Morgan Schneiderlinin, Chris Smallingin ja Ander Herreran. Loukkaantumisista kärsineiden avainpelaajien paluu nostaakin kotijoukkueen voiton todennäköisyyttä huomattavalla tavalla. Luotamme ottelussa vähämaaliseen kotivoittoon.

Kohde 2: Chelsea vs Sunderland – 1

Todella heikon alkukauden pelannut Chelsea teki alkuviikolla sen, mitä siltä on odotettu koko syyskauden ajan. Meritoitunut portugalilaisvalmentaja Jose Mourinho sai viimein potkut, joka ei kuitenkaan tyydyttänyt seuran uskollisia faneja. Fanien mielestä alkukauden suurimmat epäonnistujat löytyvät pelaajistosta, eivätkä valmennusjohdosta. Oli asia miten hyvänsä, viikonlopun Sunderland-ottelussa joukkuetta ei enää luotsaa Mourinho.

Chelsea kohtaa kotikentällään toisen häntäpään joukkueen Sunderlandin. Myöskin valmentajaa vaihtanut Sunderland on voittanut vain kolme ottelua tällä kaudella, ja edellisestä kuudesta ottelustaan ”Black Cats” on hävinnyt neljä. Helppoa ei ole ollut lontoolaisillakaan, sillä Chelsea on voittanut vain yhden edellisestä kuudesta Valioliiga-ottelustaan. Lauantaina joukkueen kapinoinut pelaajisto saattaa kuitenkin saada lisävirtaa vihatun portugalilaisluotsin potkuista. Chelsean kirivaihteen onkin löydettävä kiireellisesti, mikäli seura mielii nousta vielä loppukaudella kunnioitettaville sijoituksille. Luotamme valmentajan vaihdoksen piristävän lontoolaisia siinä määrin, että kotivoitto irtoaa tästä ottelusta.

Kohde 3: Everton vs Leicester – X2

Kaikkien yllätykseksi sarjakärkenä majaileva Leicester hakee huikealle vireelleen lauantaina jatkoa Evertonin vieraana. Sarjakymppi Everton on äitynyt mukavaan vireeseen viime aikoina. Edellisestä kuudesta ottelustaan joukkue ei ole hävinnyt ainuttakaan, ja liverpoolilaisseuran kuntokäyrä näyttääkin vahvasti ylöspäin. Vielä vahvemmin on esiintynyt sensaatiojoukkue Leicester, joka on voittanut viisi edellisestä kuudesta ottelustaan. Tällä hetkellä Leicester on koko sarjan kuntopuntarin ykkösjoukkue.

Viime kaudella joukkueiden molemmat keskinäiset kohtaamiset päättyivät pistejakoihin lukemin 2-2. Runsasmaalinen ja tasaväkinen ottelu on odotusarvona tälläkin kertaa, kun kaksi kovalla pelitempolla pelaavaa joukkuetta kohtaavat toisensa Goodison Parkilla. Leicesterin otteluissa on nähty alkukaudella paljon täysosumia, eikä Claudio Ranierin miehistö lähde turhia peruuttelemaan Evertoninkaan vieraana. Hyökkäävä keskikenttäpelaaja Riyad Mahrez ja kärkipelaaja Jamie Vardy ovat aiheuttaneet alkukaudella painajaisia lähes jokaiselle Valioliiga-joukkueelle, kun vikkeläjalkainen kaksikko on pitänyt parhaimmillaan vastustajien puolustuksia täysin pilkkanaan.

Ottelu on kenties koko lauantain kierroksen mielenkiintoisin. Leicester on ainoa Valioliiga-joukkue, joka ei ole hävinnyt alkukaudella vielä ainuttakaan vierasottelua. Odotammekin Leicesterin tuhkimotarinan jatkuvan ainakin vielä tässä ottelussa, niin hyvässä vedossa sen pelaajisto on ollut viime aikoina. Pelivalinnaksi muotoutuukin X2.

Kohde 4: Southampton vs Tottenham – X2

Hienon alkukauden pelannut lontoolaisjoukkue Tottenham kärsi viime viikonloppuna vasta kauden toisen tappionsa Valioliigassa. Häntäpään Newcastle yllätti Spursin sen kotipyhätössä White Hart Lanella maalein 1-2, joka päätti Spursin upean tappiottoman putken Valioliigassa. Ennen tappiota Spursin riesana olivat myös lukuisat pistejaot ja joukkue on kyennyt voittamaan vain kaksi edellisestä kuudesta ottelustaan. Ronald Koemanin valmentama Southampton on pelannut sen sijaan ailahtelevan alkukauden. Tällä hetkellä joukkue löytyy sarjataulukosta sijalta 12, ja viime viikonloppuna se kävi häviämässä Crystal Palacen vieraana maalein 1-0.

Spurs on ollut Sotonille hankala vastustaja viime kausina. Edellisestä viidestä keskinäisestä kohtaamisesta Spurs on voittanut peräti neljä ja kertaalleen joukkueet ovat päätyneet pistejakoon. Tasatulos ei olisi suuren suuri yllätys lauantainkaan ottelussa, sillä etenkin Tottenham on ollut todella tasapeliherkkä alkukaudella. Kummankaan joukkueen otteluissa ei ole myöskään juhlittu maaleilla, joten vähämaalinen pistejako tuntuu todennäköisimmältä lopputulokselta. Tottenham on kuitenkin vahvemman materiaalinsa ja kelpo alkukautensa ansiosta ottelun ennakkosuosikki, ja asetamme tasapelin tueksi perustellusti vierasvoiton mahdollisuuden.

Kohde 5: Stoke vs Crystal Palace – 1X

Valioliigan alkukauden yksi positiivisimmista yllättäjistä on ollut piskuinen lontoolaisjoukkue Crystal Palace. Eagles on sarjassa komeasti kuudentena, kun se on hävinnyt vain yhden edellisestä kuudesta sarjaottelustaan. Heikon alkukauden pelannut Stoke on päässyt myös mukavaan vireeseen viime aikoina, kun sen edellisen kuuden ottelun saldo näyttää lukemia 3-2-1. Viime viikonloppuna Stoke jäi 0-0 pistejakoon West Hamin vieraana, mutta sarjan kuntopuntarissa Mark Hughesin joukkue on peräti viidentenä.

Joukkueiden keskinäiset kohtaamiset ovat olleet viime kausina tasaväkisiä. Edellisestä viidestä keskinäisestä ottelusta molemmat joukkueet ovat voittaneet kaksi. Stoke on ollut viime aikoina luunkova kotiryhmä, mutta vastapainona Eagles on ollut yksi parhaista vierasryhmistä syyskaudella. Ottelun lähtökohdat ovatkin äärimmäiset mielenkiintoiset ja tasaväkiset. Pistejako tuntuu olevan tässä ottelussa enemmän kuin lähellä, mutta Britannia Stadium on mille tahansa joukkueelle hankala paikka pelata. Pelikupongille ruksimmekin merkeiksi 1 ja X.

Kohde 6: West Bromwich Albion vs Bournemouth – 1X

Neljän ottelun tappiottomassa putkessa marssiva sarjanousija Bournemouth matkaa lauantaina WBA:n vieraaksi. Kahdessa edellisessä ottelussaan Bournemouth on kaatanut sekä Chelsean että Manchester Unitedin, jotka molemmat olivat suurimpia mestarisuosikkeja ennen kauden alkamista. Voittojensa ansiosta Bournemouth on noussut sarjassa neljänneksitoista, ja se tulee taistelemaan loppukaudella tiukasti sarjapaikastaan. WBA on neljä pistettä Bournemouthin edellä sijalla 13, joka tyydyttänee joukkueen kokenutta päävalmentajaa Tony Pulisia.

Edellisestä kuudesta ottelustaan vain yhden voittanut WBA on paininut syyskaudella kroonisen maalinteko-ongelman kanssa. 16:ssa ottelussa joukkue on kyennyt maalintekoon yhtä monta kertaa, eli keskimäärin kerran per ottelu. Helppoa ei ole ollut Bournemouthinkaan hyökkääminen, kun kapealla materiaalilla operoiva sarjanousija on kärsinyt ykköspyssynsä Callum Wilsonin loukkaantumisesta. Tasaväkinen ottelu on tässä kohteessa odotusarvona, ja ratkaisu saatetaan nähdä erikoistilannepelaamisessa, jossa molemmat joukkueet ovat laadukkaita. Kimurantti kohde, jossa pistejako on todella lähellä. WBA esiintyi viime viikonloppuna Liverpoolia vastaan kuitenkin todella hyvin, joka povaa sille hyvää iltaa myös lauantain Bournemouth-otteluun. Kotivoiton ja tasapelin mahdollisuudet pelikupongille.

Kohde 7: Valencia vs Getafe – 1

Murheellisen alkukauden pelannut Valencia on ehtinyt vaihtamaan jo valmentajaa alkukaudella. Entinen Manchester United-tähti Gary Neville otti joukkueen vetovastuun pari viikkoa sitten, mutta Nevillen debyytti olisi voinut sujua paremminkin. Valencia hävisi Nevillen ensimmäisessä ottelussa Lyonille maalein 0-2, joka pudotti sen Mestarien liigan jatkopeleistä. Kehnon viikon päätti viime sunnuntain 1-1 tasatulos Eibaria vastaan. Keskiviikon Espanjan cupin ottelussa Valencia sentään eteni jatkoon, kun se pudotti divarijoukkue Baracaldon loppulukemin 2-0.

Lauantaina Valencia isännöi Mestalla Stadionilla surkeasti pelannutta Getafea. Getafe on sarjassa sijalla 14, mutta edellisestä kuudesta ottelustaan sarjan keskikastiin povattu joukkue on voittanut vain yhden. Valencian on ehdottomasti palattava tässä ottelussa voittojen tielle, mikäli se mielii taistella tosissaan vielä sijoituksista neljän parhaan joukkoon. Luotamme kohteessa seitsemän kotivoittoon.

Kohde 8: Caen vs PSG – X2

Ranskan pääsarjan ylivoimainen ykkösjoukkue Paris Saint-Germain matkustaa lauantaina sarjanelosen Caenin vieraaksi. Alkukauden yllättäjoukkue Caen on voittanut edellisestä kuudesta ottelustaan vain kaksi, tosin tappioitakin on tullut vain yksi. Caenin hyvän alkukauden takeena on ollut sen kyky kääntää tasaiset ottelut edukseen. Joukkueen maaliero on täpärästi plussan puolella kahden maalin verran, joka alleviivaa hyvin Caenin alkukauden tasaväkisiä otteluita.

Huiman 17 pisteen sarjajohdossa oleva PSG on ratkaissut sarjan mestaruuden jo käytännössä joulukuun alussa. Vain totaallinen loppukauden sulaminen voi viedä pariisilaisilta neljännen perättäisen mestaruuden. Joukkue ei ole hävinnyt vielä ainuttakaan ottelua tämän kauden Ligue 1’ssa, joka ei lupaa kovinkaan positiivissävyistä ottelua myöskään Caenille. Kotijoukkue tavoittelee tiukasti eurokenttiin oikeuttavia sijoituksia, kun taas PSG:n panokset ovat tällä hetkellä lähinnä ammattiylpeydessä. PSG on luonnollisesti ylivoimainen ennakkosuosikki, mutta Caen pystyy parhaimmillaan haastamaan kotikentällään minkä tahansa joukkueen. PSG:n mahdollisesta motivoitumisongelmasta johtuen varmistamme kohteen tasapelimerkillä.

Kohde 9: Newcastle vs Aston Villa – 1

Surkean alkukauden pelanneet Newcastle ja Aston Villa kohtaavat Valioliigan häntäpään taistelussa. Newcastlen osalta surkea alkukausi näyttää olevan kuitenkin jo takanapäin, kun joukkue on kaatanut kahdessa edellisessä ottelussaan Tottenhamin ja Liverpoolin. Kaksi perättäistä voittoa nostivat Magpiesin kaksi pistettä putoamisviivan alapuolelle. Valioliigan surkein joukkue Aston Villa majailee sen sijaan vankasti sarjataulukon pohjilla, surkuhupaisella kuudella sarjapisteellään.

Villa on voittanut 16:sta sarjaottelustaan ainoastaan yhden, eikä Villa-miehistön pelissä ole toiminut alkukaudella käytännössä mikään osa-alue. Edes valmentajan vaihtaminen ei ole piristänyt joukkueen otteita, kun seuran pelaajamateriaali on Valioliigan pohjasakkaa. Luotamme Newcastlen nousuvireen jatkuvan myös surkeasti pelannutta Villaa vastaan.

Kohde 10: Stuttgart vs Wolfsburg – X2

Bundesliigassa neljäntenä majaileva Wolfsburg kruunasi toissaviikolla hyvän alkukautensa, kun se eteni lohkovoittajana Mestarien liigan jatkopeleihin. Lohkon päätösottelussa saksalaiset kaatoivat lohkon ylivoimaisen voittajasuosikin Manchester Unitedin maalein 3-2, joka varmisti Wolfsburgin lohkovoiton. Lauantain Bundesliiga-kierroksella volkkarit kohtaavat vieraskentällä häntäpään Stuttgartin. Aiemmin Bundesliigan kärkijoukkueisiin lukeutunut Stuttgart on uinut viime kausina syvissä vesissä, ja tällä kaudella joukkue on voittanut vain kolme 16:sta sarjaottelustaan.

Wolfsburg on materiaalinsa puolesta ennakkosuosikki tässä ottelussa, mutta joukkueen vieraspelaaminen on ollut suorastaan käsittämättömän heikkoa. Wolfsburg on Stuttgartin jälkeen koko Bundesliigan surkein vierasjoukkue, kun se on voittanut vain yhden seitsemästä vierasmatkastaan. Vierasvoitto on huomattavasti kotivoittoa todennäköisempi lopputulema tässä ottelussa, mutta volkkareiden surkea vieraspelaaminen aiheuttaa kysymysmerkkejä. Turvataan vierasvoitto tasapelivarmistuksella.

Kohde 11: Troyes vs Monaco – 2

Ranskan liigan kolmonen Monaco hakee lauantaina täysiä sarjapisteitä sarjajumbon Troyesin vieraana. Sarjanousija Troyes on joutunut toteamaan Ranskan pääsarjan turhan vaativaksi sarjatasoksi, ja joukkue metsästää edelleen kauden avausvoittoaan. 18:sta sarjaottelustaan Troyes on kerännyt 7 tasapelipistettä, mutta voitot ovat kiertäneet sarjajumboa koko syyskauden.

Jos Troyesin ainoa tavoite on pysyä Ranskan liigassa tällä kaudella, ovat Monacon tavoitteet huomattavasti korkeammalla. Sarjakolmonen tavoittelee tiukasti sijoittumista kolmen parhaan joukkoon, joka takaisi sille paikan ensi vuoden Mestarien liigaan. Alkukaudella Monaco on pelannut paljon tasaväkisiä otteluita ja sen maaliero on plussan puolella vaivaisen kahden maalin verran. Edellisestä kuudesta ottelustaan joukkue on hävinnyt vain yhden, tosin tasapelit ovat olleet sen riesana syyskaudella. Lauantaina Monaco tuskin haluaa jäädä pistejakoon umpisurkean Troyesin vieraana, jonka pelaaminen on ollut todella heikkoa läpi syyskauden. Luotamme ottelussa vierasvoittoon.

Kohde 12: Betis vs Sevilla – 2

La Ligan alkukauden yksi suurimmista alisuorittajista on ollut Sevilla. Viime kaudella viidenneksi La Ligassa sijoittunut Sevilla valloitti myös Eurooppa-liigan voiton viime keväänä. Tällä kaudella joukkue on ollut kuitenkin todella ailahteleva, mutta viime viikkoina se on päässyt mukavaan vireeseen. Viime viikolla Sevilla kaatoi ensin Mestarien liigan lohkovaiheen päätösottelussa Juventuksen, vaikka sen mahdollisuudet jatkopeleihin olivatkin jo menneet. Hyvän viikko sai arvoisensa päätöksen lauantaina, kun Sevilla nappasi 2-0 kotivoiton Sporting Gijonista. Tällä viikolla Sevilla eteni jatkoon myös Espanjan cupissa, kun se voitti kotikentällään Logronesin.

Betis on pelannut kelvollisen alkukauden. Sarjan häntäpäähän povattu joukkue on sarjassa yhdentenätoista, mutta tällä hetkellä joukkue tarpoo kolmen ottelun voitottomassa putkessa. La Ligaan tälle kaudelle takaisin nousseen Betisin kauden päätavoite onkin pitää sarjapaikka myös ensi kaudeksi. Betis on voittanut seitsemästä kotiottelustaan vain yhden, ja joukkueen puolustava pelitapa onkin toiminut paremmin juuri vierasmatkoilla. Betisiä lohduttava tilasto on sen sijaan Sevillan vierassaldo, joka on vielä Betisin kotisaldoa heikompi. Sevilla ei ole nimittäin voittanut ainuttakaan vierasottelua tällä kaudella.

Sevilla on materiaaliltaan selkeästi vahvempi joukkue, ja sen on jossain vaiheessa aloitettava voittamaan myös vieraskentillä. Joukkueen pelaaminen on kehittynyt koko syyskauden ajan, ja luotamme sen nappaavan kauan kaivatun vierasvoiton Betisin kustannuksella.

Kohde 13: Bologna vs Empoli – 1X

Italian Serie A:ssa sarjayhdeksikkö Empoli hakee neljättä perättäistä voittoaan. Helpolla täydet sarjapisteet eivät irtoa, sillä kaksi edellistä otteluaan voittanut Bologna on kohentanut peliään heikon alkukauden jälkeen. Molemmat joukkueet keikkuvat sarjan kuntopuntarin kärkitiloilla, kun sekä Bologna että Empoli on voittanut neljä edellisestä kuudesta sarjaottelustaan. Joukkueiden edellinen keskinäinen kohtaaminen on jo vuodelta 2004, kun Empoli palasi tälle kaudelle yli 10 vuoden tauon jälkeen Italian korkeimmalle sarjatasolle.

Empoli on yllättänyt vahvalla alkukaudellaan kaikki epäilijät. Joukkueen maalisuhde on tasan 0, ja sarjanousija onkin palannut paljon tasaväkisiä yhden maalin otteluita. Erityisen hyvin joukkue on esiintynyt vierasmatkoillaan, ja joukkue on Serie A:n seitsemänneksi kovin vierasmatkailija. Serie A:ssa kotietu on kuitenkin todella suuressa roolissa, ja harva joukkue on kyennyt keräämään enemmän pisteitä vieras- kuin kotikentällään. Lähtökohtaisesti ottelu on hyvin tasaväkinen, mutta Empolin sensaatiomainen alkukauden tuhkimotarina tulee päättymään ennemmin tai myöhemmin. Pistejako ei olisi yllätys tässä kamppailussa, mutta asetetaan kohteeseen vielä aavistuksen todennäköisempi kotivoitto.

Kohde 14: Deportivo vs Eibar – 1X

Katalaanijoukkue Deportivo on ollut La Ligan alkukauden positiivisimpia ilmestyksiä. Kuudentena majaileva Deportivo seilaa parhaillaan kuuden ottelun tappiottomassa putkessa, ja viime lauantaina joukkue haki todella upean 2-2 tasatuloksen FC Barcelonan vieraana. Kymmenentenä majaileva Eibar tasasi myös pisteet viime viikonlopun sarjakierroksella, kun se nappasi 1-1 tasatuloksen kotikentällään alkukauden alisuorittajaa Valenciaa vastaan. Viime kaudella Deportivo voitti Eibarin kahdesti, kun Eibar ei kyennyt iskemään kummassakaan sarjakohtaamisessa ainuttakaan täysosumaa.

Deportivo on hävinnyt vasta yhden kotiottelun tällä kaudella. Toisaalta sen riesana ovat olleet lukuisat tasapelit, kun sen 15:sta sarjaottelusta peräti 8 on päättynyt pistejakoon. Deportivo yrittääkin pitää ottelut aina tasaväkisinä ja mahdollisimman vähämaalisina, jotta sen mahdollisuudet sarjapisteisiin kasvavat. Myös Eibar on pelannut runsaasti vähämaalisia otteluita, joka povaa puuduttavaa ja vähämaalista ottelua. Deportivo on lähempänä voittoa, mutta joukkueiden tasoero ei ole iso. Eibar on pelannut hyviä vierasotteluita tällä kaudella, joka saattaa luvata otteluun vähämaalista pistejakoa. Pelikupongille sekä kotivoiton että tasapelin mahdollisuudet.

Pelaa rivimme Unibetilla!

Privacy Policy

0