Metsästys jatkuu vakiossa | Vakiovihjeet

Metsästys jatkuu vakiossa | Vakiovihjeet

Viime kierros oli melko hyvä, mutta ei ihan riittänyt kuitenkaan. Tulitus jatkuu. Edelleen pahoitellaan sitä, että vihjeet tulevat näin myöhäisessä vaiheessa. Viilaamme arvioitamme, mutta myös aikataulujamme tarkempaan suuntaan ja tarkoitus on, että pikku hiljaa siirrymme varmemmin perjantaina julkaistaviin vihjeisiin. Tulossa on myös vihjeitä muihin vakioihin kunhan aikataulumme saamme kuntoon. Pelaamme niitä niitä tietenkin jo, mutta vihjeiden jakaminen on kuitenkin enemmän aikaa vievää. Toki ei ole tarkoitus vihjata jokaiseen vakioon vaan niihin, joissa on kiinnostavia kohteita ja rahallista arvoa. Lisäksi vakiona aina lauantaille vihjeet. Nyt kuitenkin tämän päivän kierroksen kimppuun.

Vakioveikkaus vihjeet | Vakio kierros 48

 

 

Vakio 48 | Täysosumalla jaossa n. 130 000 €

 

Valioliiga kohteet 1-7

1 Burnley Aston Villa
Sarjataulukossa 19 16
Tehtyjä maaleja 8 6
Päästettyjä 20 17

 Sarjataulukon hännillä vaikuttaa kaksi voittoa niin paljon, että Burnleyn tilanne on nyt selvästi valoisampi. Kaksi voittoa putkeen, mutta tuleeko kolmas? Todella vaikeasti arvioitava ottelu kyseessä. Molemmilla ongelmia maalinteon kanssa, joten vähämaalinen ottelu lähtökohtaisesti ainakin. Lapulle voi suositella melkein mitä vaan, mutta ei vain yhtä merkkiä. Benteken poissaolo Aston Villan kärjestä kallisti lopulta kupin sen verran Burnleyn suuntaan, että lapulle lähti 1X, sillä emme oikein keksineet kuka tekisi Villan maalit ilman Bentekeä kun hänen kanssaankin se on vaikeaa ollut.

 

2 Man U Hull
Sarjataulukossa 4 17
Tehtyjä maaleja 19 14
Päästettyjä 15 17

 Manchester United on selvästi saanut otetta peliinsä, mutta ei se vieläkään vakuuta kuitenkaan. Kotivoittoa on jonkin verran ylipelattu, mutta ei sitä poiskaan voi jättää. Risti olisi kiva kaveriksi kuitenkin ja sitä voi suositella, jos pelimerkit riittävät. Meillä ei riitä, joten varma 1 tähän.

 

3 West Ham Newcastle
Sarjataulukossa 6 5
Tehtyjä maaleja 20 14
Päästettyjä 16 15

Molemmat pelaa hienoa kautta. Upeat sarjasijoitukset! Varmoja ei ole helppo löytää tästä vakiosta, mutta tässä on mahdollisuus ottaa West Ham varmana. Suosikki kuitenkin kotonaan ja kohde on jonkin verran alipelattu. Tähän 1 ja kaveriksi maun mukaan X tai 2 mikäli pelimerkkejä riittää.

 

4 Swansea Crystal Palace
Sarjataulukossa 7 15
Tehtyjä maaleja 16 17
Päästettyjä 13 21

Swansea on ollut rautaa kotona ja Crystal Palace ei haasta tänään Swanseata. Kyllä tämän on varman ykkösen paikka ja sen ymmärrämme, mutta kun ”kaikki” ovat sitä mieltä tarkoittaa se jälleen ylipelattua kohdetta. Kaveri lapulle on se sitten X tai 2 nostattamaan kupongin arvoa.

 

5 QPR Leicester
Sarjataulukossa 20 18
Tehtyjä maaleja 11 11
Päästettyjä 23 18

Tämä on sitä pohjamudissa taistelua. Tärkeä ottelu molemmille ja varmasti tarkkaa peliä. Kumpikaan ei häviät halua ja ehkä onkin liiaksi ajatus eikä se, että nyt on otettava voitto. Vähämaalinen ottelu varmasti, mutta eiköhän se maali sieltä tule. QPR kotonaan suosikki, mutta annetaan Leicesterille sen verran yllätysmahdollisuuksia että lapulle 12.

 

6 Liverpool Stoke
Sarjataulukossa 12 11
Tehtyjä maaleja 15 13
Päästettyjä 18 15

Liverpool syöksyy, mutta se on edelleen materiaaliltaan Stokea kovempi ja kotonaan ovat selkeitä suosikkeja. Eurotaipaleelta voi väsymystä olla Poolin pelaajilla, mutta otamme riskin ja usein pelaamme kansan suosikkia ja niin usein ylipelattua Liverpoolia. Varma ykkönen.

 

7 Sunderland Chelsea
Sarjataulukossa 14 1
Tehtyjä maaleja 12 30
Päästettyjä 19 11

Chelsealla on tekemisen taso huikean korkealla. Kyseessä on Euroopan yksi kuumimmista joukkueista. Varma kakkonen.

 Vakiovihjeet suosittelee:

Rekisteröidy ja ota rinnakkaiseksi vaihtoehdoksi myös Unibet Vakio. Saat yli 100€ bonusta!

 

Mestaruussarja kohteet vakioveikkauksen kohteet 8-13

8 Bournemouth Millwall
Sarjataulukossa 2 18
Tehtyjä maaleja 35 19
Päästettyjä 18 24

Bournemouth on tulikuuma ja kotonaan huikean suuri suosikki. Millwall ei vieraissa voitoilla juhli, mutta tasapelejä on tullut yllättävänkin paljon..

Vaikka kotivoittoa ei tässä voi ohittaa on tässä jälleen hyvä kohta hakea vähän arvoa lapulle. Kotivoitolle kaveri!

 

9 Norwich Reading
Sarjataulukossa 10 15
Tehtyjä maaleja 28 23
Päästettyjä 22 29

Norwich on pelannut hyvin kotonaan, mutta turhan usein jäänyt tasapeliin eikä ole sitä voittoa onnistunut saamaan. Nyt on vastassa kuitenkin Reading, jonka vierasesitykset ovat olleet luokattomia. Varma ykkönen lapulle!

 

10 Brighton Fulham
Sarjataulukossa 20 17
Tehtyjä maaleja 20 28
Päästettyjä 23 33

Brightonin olisi jo saatava voittoja ja onnistuisiko se nyt kun vastassa on vieraissa heikosti pelannut Fulham? Tasapeli ei kelpaa enää kotijoukkueelle, joten laitetaan lapulle kaikkea muuta kun ristiä. 12.

 

11 Watford Cardiff
Sarjataulukossa 7 12
Tehtyjä maaleja 31 23
Päästettyjä 21 22

Watford on yksi sarjan vahvimmista kotijoukkueista kun taas Cardiff ei tunnu voittavan vahingossakaan vieraissa. Tulisiko se ensimmäinen voitto nyt? Siihen ei taida moni uskoa, joten siinä on arvoa. Laitetaan kotivoiton kaveriksi kakkonen eli vierasvoitto vaikka tasapeli onkin tietenkin selvästi todennäköisempi kun vierasvoitto. Tehkää te omat valintanne!

 

12 Brentford Wolves
Sarjataulukossa 5 11
Tehtyjä maaleja 26 22
Päästettyjä 24 25

Vaikeasti arvioitava kohde ja ottelu umpeen 1X2.

 

13 Leeds Derby
Sarjataulukossa 16 1
Tehtyjä maaleja 21 35
Päästettyjä 26 17

Sarjan kärki ja huikea Derby kohtaa Leedsin vieraissa. Leeds ei kuitenkaan ole niin mahdottoman heikko vieraissa, joten vaikka suosikkia otetaan eli kakkonen niin kaveriksi myös kotivoittoa!

Yhteenveto

Lapusta tuli jälleen järjestelmäksi melkein liian kallis varsinkin ”normaalipelaajalle”. Tällä kertaa mekin jätämme tuon järjestelmän pois ja otamme haravan -1. Tarkoittaa sitä, että valintamme on 3 varmaa, 9 osittain vaihdeltua ja 1 täysin vaihdeltu. Näin ollen on meillä yksi ylimääräinen merkki vielä. Minne se laitetaan? kun vaihtoehtoinen on tehdä yhdestä varmasti osittain vaihdeltu? Tehkää itse päätöksenne. Turha rivejä on kopioida vaan ideoita hakea. Ajatuksia. Liverpool on ollut niin epävarma, että valintamme on se ottelu. Risti vai kakkonen siihen? Otamme sen arvalla: kakkonen. Hinta 40€. Merkkejä pois jättämällä alenee hinta. Tarkalleen tuo rivi -2 haravalla on 8,75€ mutta harava -2 ei oikein maistu.

vakioveikkaus vihjeet kierros 48

Unibet Vakio ja moniveto

Tiesitkö, että Unibetilla on myös erittäin mielenkiintoiset vakiota ja monivedot? Niissä on puolensa ja ovat tutustumisen arvoisia. Unibet vakio on nimeltään supertoto ja moniveto nimeltään superscore.

UNIBETIN SIVUILLE

Lauantain vakio

Lauantain vakio

Lauantain vakio on jälleen mielenkiintoinen. Kohteethan ovat seuraavat:

 

Vakiovihjeet julkaistaan lauantaina kello 12-14 välillä. Odotettuja kokoonpanoja ym. käydään vielä lävitse ja tietenkin osana on myös sääolosuhteet. Sään vaikutukseen ei tietenkään kannata ylireagoida, mutta huomioitava seikka se kuitenkin on.

Oletteko jo hyödyntäneet nämä tarjoukset?

Lisää tarjouksia ylävalikon kautta!

13 oikein vakiossa tavoitteena

13 oikein vakiossa tavoitteena

13 oikein vakiossa | Vakiovihjeet

13 oikein vakiossa kun kaksitoista ottelua pelattu. Jäljellä yksi ottelu. Arsenal-Manchester United, joka pelataan myöhemmin kuin muut ottelut. Tässä vaiheessa 12 oikein ja saadaan toden teolla jännätä, onko meillä 13 oikein vakiossa. Se on meidän tavoite. Sitä me haluamme. Sitä jännätään!

Vakioveikkaus vihjeet | Vakio kierros 47

Vakioveikkaus palaa tauon jälkeen taas vakiovihjeet.com sivustolle kun Valioliiga palaa tauolta. Kahden viikon odotus on ohi ja täällä taas kunnon kuponki ja lauantai on juhlaa! Tällä kertaa on peräti seitsemän ensimmäistä kohdetta Valioliigaa ja loput totutusti Mestaruussarjaa eli Englannin toiseksi ylintä sarjatasoa.  Sitten vaan suoraan asiaan eli vihjeisiin.

Sarjataulukot:

Valioliiga
Valioliiga sarjataulukko
Eng toiseksi ylin sarja jalkapallossa
Mestaruussarjan sarjataulukko

 

 

Vakio 47 | Täysosumalla jaossa n. 130 000 €

 

Valioliiga 1-7

1 Manchester City Swansea
Sarjataulukossa 3 5
Tehtyjä maaleja 22 15
Päästettyjä 12 11

 

Kyllä sitä melkein voi sanoa, että Manchester City on kriisissä. Joukkue ei ole voittanut viidestä edellisestä ottelusta kun yhden, pelannut yhden tasan ja hävinnyt jopa kolme. Näin suurelle seuralle, jolle mestaruus on ainoa tavoite sarjassa melkoisen paha kolaus. Swansea on puolestaan iloinen yllätys Valioliigassa. City on kuitenkin materiaaliltaan selkeästi kovempi vaikka poissa ovatkin Dzeko, Kolarov ja Silva. Onhan siellä Aguero. Näillä peliprosenteilla otetaan tästä yksi varma ja antaa muiden hakea tästä sitä yllätystä. Varma ykkönen lapulle.

2 Chelsea West Brom
Sarjataulukossa 1 13
Tehtyjä maaleja 28 13
Päästettyjä 11 15

 

Myös tässä kohtaamisessa on sama tilanne. Suuri kohtaa materiaalilta selvästi heikomman joukkueen ja vielä kotona. Chelsea on ollut todella vakuuttava kotonaan ja tästä kertoo tulokset myöskin: Valioliigassa kotona vain voittoja ja maaliero 13-3. West Brom on pelannut vieraissa melko hyvin kuitenkin ja voittoja on 2, tasapelejä 1 ja tappiota 2. Maaliero 3-5. Näistä lähtökohdista voidaan sanoa, että ottelu voi olla yllättävänkin vähämaalinen. Onko vedonlyöntimielessä vedon paikka esim. alle 3 maalia asian handicap vetomuodossa? Näitä voi harkita vahvasti kuten monia muitakin vetoja ja ne kannattaa löydä parhailla kertoimilla. Harvoin Veikkaus niitä tarjoaa, joten löydä luotettavat vedonvälittäjät ja nauti suurista bonuksista menemällä sivulle VEDONLYÖNTIBONUKSET.

Mikä on sitten pelivalintamme tähän? Fabregas-Costa parivaljakko on pelannut hienosti yhteen ja tulosta tullut. Nyt on kuitenkin tilanne se, että ei ole 100% varmaa pelaako Fabregas. Pelikunto selvinnee vasta lauantaina päivällä. Tämä voisi olla varma 1, mutta otetaan kaveriksi X ja katsotaan saadaanko tällä haulla pudotettua hyvinkin muiden rivejä pois potin jaosta. Omia rivejä kun teette niin kuten aikaisemmin sanottu, ei näitä kannata 100% kopioida. Ideoita voi ottaa ja sitten säätää vähän omaa kuponkiaan. Omanlainen kuponki on kuitenkin tavoitteena. Mikäli merkkejä haluaa säästää niin tässä on hyvä ratkaisu myös varma 1. Tällöin on kuitenkin yllätyksiä haettava muualta, sillä pelkkiä suosikkeja ei kannata laittaa tai täysosuman tullessa jakaa voitot liian monen kanssa.

 

3 Everton West Ham
Sarjataulukossa 10 4
Tehtyjä maaleja 20 19
Päästettyjä 18 14

 

West Ham on aloittanut kauden yllättävän hyvin. Everton on puolestaan heikon alun jälkeen löytämässä paremmin sitä tasoa, jolle joukkue kuuluu. Materiaalia kun katsotaan olisi joukkueen oltava kotona vähintään 50% suosikki West Hamia kohtaan. Vakion peliprosentti on 45%. Evertonilla on runsaasti loukkaantumisia, mutta West Hamilla on myös epävarmaa pystyykö Sakho, West Hamin paras maalintekijä, pelaamaan tässä ottelussa. Tähän voi laittaa varman ykkösen tai 1X. Makuasia.

 

4 Leicester Sunderland
Sarjataulukossa 18 14
Tehtyjä maaleja 11 12
Päästettyjä 18 19

 

Melko vahvasti olemme kupongin alkupuolella ainakin kotijoukkueiden kelkassa. Tässä muuttaa monia vierasjoukkueen puoleen, mutta me emme. Kotijoukkuetta on pelattu naurettavan vähän eli 33%. Mahdollisuus voittoon on kuitenkin erittäin karkeasti n. 10% enemmän, joka on merkittävä ero. Tämä voisi hyvinkin olla tyypillinen 1X2 kohde, mutta ainao varma on että kotijoukkueen voittoa ei kannata sivuuttaa. Kaveriksi kuitenkin merkki tai jopa kaksi.

 

5 Stoke Burnley
Sarjataulukossa 9 20
Tehtyjä maaleja 12 6
Päästettyjä 13 19

 

Heikko Burnley ja kotona vahva Stoke. Suosikista ei tarvitse keskutella. Kotijoukkuetta on kuitenkin räikeästi ylipelattu, joten meidät pakotetaan vieraiden kyytiin. Kun vain 6 maalia on tehtynä niin voiko olettaa, että Burnley vie? Ei oikein voi, mutta kyllä kuitenkin arviomme on suurempi kun vakion peliprosentti. Vieraita on pelattu vain 9%. Tasapeli on kuitenkin maistuvin valinta, sillä sitä on pelattu niin vähän verrattuna siihen kuinka todennäköinen tasapeli on. Tasapelin todennäköisyys on reilusti päälle 20% eli osuu kuitenkin kohtuullisen usein, mutta se on pelattu vain 15%. Tähän voi laittaa 1X, 1X2, X tai X2. Kaikki on ok, mutta varma ykkönen ei kuulu suosituksiimme. Ei millään näillä peliprosenteilla vaikka Stokesta tykkäämme varsinkin kotona.

 

6 Newcastle QPR
Sarjataulukossa 8 19
Tehtyjä maaleja 13 11
Päästettyjä 15 22

 

Newcastle on löytänyt fiiliksen tekemiseen ja joukkueella on viisi voittoa putkeen. QPR on puolestaan erittäin heikko ja varsinkin vieraissa on usko mennyt. Vierastappioita nyt putkeen kuusi. Kotijoukkueella on kuitenkin ikävän paljon pelaajia poissa loukkaantumisten takia. Ei se kuitenkaan heiltä suosikin paikkaa vie, mutta peliprosentit ovat liikaa kotiinpäin. Tässä ei kuitenkaan millään kotivoittoa haluta jättää pois, mutta kaveria suositellaan on sitten X tai X2. Risti mukaan ainakin!

 

7 Arsenal Manchester United
Sarjataulukossa 6 7
Tehtyjä maaleja 19 17
Päästettyjä 13 14

 

Tässä on mielenkiintoinen ottelu. Molempien kaudet ovat pettymyksiä, mutta Manun suunta ehkä pikkaisen parempi. Ottelun mielenkiintoa lisää se, että se pelataan myöhemmin kun muut vakion ottelut. Tämä pelataan vasta kello 19.30, joten jos tuolloin on 12 oikein vakiossa niin saa jännätä että onko 13 oikein vakiossa?

Tässä ei tasapeli kelpaa vaan voittoa tarvitsee molemmat. Otetaan lapulle 12! Tasapeliä on muutenkin pelattu turhan paljon.

3979 Vakiovihjeet tarjous: Cherry casinon jättipottia tavoittelemaan? Talleta 25€ ja saat 75€!

 

Mestaruussarja kohteet vakioveikkauksen kohteet 8-13

8 Watford Derby
Sarjataulukossa 6 1
Tehtyjä maaleja 30 33
Päästettyjä 19 16

 

Watfordilla on ollut heikommat otteet parissa ottelussa, mutta se on edelleen kotona vahva. Derby on puolestaan kivenkova vieraissa. Huippuottelu tiedossa! Harmi, että peli pelataan samaan aikaan kun niin monta muuta hienoa ottelua. Muutoin tämän voisi katsoa livenä. 12 lapulle.

 

9 Norwich Brighton
Sarjataulukossa 10 20
Tehtyjä maaleja 25 17
Päästettyjä 19 20

 

Norwich on selkeä suosikki, mutta varmistetaan tämä ristillä.

10 Blackburn Leeds
Sarjataulukossa 7 15
Tehtyjä maaleja 27 20
Päästettyjä 24 24

 

Blackburn on niin selvä suosikki, että sitä ei voi ohittaa. Leeds on ollut heikko, mutta tämä voisiko joukkue venyä tänään ja pudottaa muilta lappuja? Me haemme yllätystä ja 1X2 valintana.

11 Bournemouth Ipswich
Sarjataulukossa 2 5
Tehtyjä maaleja 33 25
Päästettyjä 16 17

 

Kova ottelu, kova pelivalinta, sillä se on varma ykkönen. Tämä on varmasti hieno ottelu myöskin!

12 Wolves Nottingham
Sarjataulukossa 9 12
Tehtyjä maaleja 22 26
Päästettyjä 22 23

 

Wolves on pelannut hyvin kotonaan ja saldona onkin 5 voittoa, 2 tasapeliä ja vain 1 tappio. Nottingham on voittanut kaksi kahdeksasta vieraspelistään, mutta vierasvire on viimeisten otteluiden ajan ollut heikko. Edellisestä kuudesta ottelusta kolme tappiota ja kolme tasapeliä. 1X lapulle vielä kun kotivoitto on jopa alipelattu ja voisi kelvata varmaksikin, jos merkkejä haluaa säästellä.

 

13 Wigan Middlesbrough
Sarjataulukossa 22 3
Tehtyjä maaleja 18 26
Päästettyjä 22 12

 

Wigan ollut yllättävän heikko ja onhan tässä tasoeroa, mutta on vierasvoittoa pelattu aivan liikaa. Tähän ei missään nimessä varmaa kakkosta. Pitää muistaa, että vaikkei voittoja kerry tarpeeksi on Wiganilla kuitenkin edellisestä kymmenestä kotiottelusta vain yksi tappio. Tosin Middlesbrough on voittanut vieraissa seitsemän kymmenestä ja joukkue on muutoinkin kovempi. Rohkeasti otamme alipelatut tähän ja lapulle 1X.

 

Yhteenveto

Saadaanko jännätä 19.30 alkavassa Arsu-ManU ottelussa onko 13 oikein vakiossa? Sitä toivotaan, mutta pääasia että aina välillä saadaan hyviä osumia niin jäädään jatkossakin voitolle. Onnea peleihin ja nauttikaa, sillä lauantai on juhlaa!

 

Unibet Vakio ja moniveto

Tiesitkö, että Unibetilla on myös erittäin mielenkiintoiset vakiota ja monivedot? Niissä on puolensa ja ovat tutustumisen arvoisia. Unibet vakio on nimeltään supertoto ja moniveto nimeltään superscore.

UNIBETIN SIVUILLE

vakioveikkaus vihjeet kierros 47

Privacy Policy

0