Supertoton vihjeet perjantai 24.4

Supertoton vihjeet perjantai 24.4

Perjantaina on jälleen totuttuun tapaan Unibetin Supertoto, jossa on tälläkin kertaa monipuolinen tarjonta keski-eurooppalaista jalkapalloa.

Peliaika päättyy 24.4 kello: 21:00!

Kohde 1: ADO Den Haag vs Vitesse – Merkki 2

Hollannin pääsarjan alemman keskikastin Den Haag isännöi sarjanelosta Vitessea perjantai-illan taistossa. Vitesse taistelee tiukasti Euroopan kentille oikeuttavista sarjasijoituksista, joten sillä on ottelussa isot panokset. Kotijoukkue Den Haag on sen sijaan taistellut putoamista vastaan, jonka se kuitenkin näyttää välttävän, sillä putoamiskarsintoihin on matkaa jo 6 pistettä. Vitesse löylytti kauden avauskamppailussa Den Haagin kotonaan peräti lukemin 6-1 ja se lähtee tähänkin otteluun selkeänä ennakkosuosikkina. Vierasjoukkue on voittanut kuudesta edellisestä sarjaottelustaan neljä ja kaksi muuta ottelua päättyivät pistejakoihin. Kotijoukkue Den Haag on voittanut kuudesta edellisestä ottelustaan kaksi ja etenkin vieraskentillä sen pelaaminen on ollut tuskallisen vaikeaa. Se onkin kerännyt ison osan sarjapisteistään nimenomaan kotiotteluista. Kotijoukkue pystynee tässäkin ottelussa taistelemaan sarjapisteistä, mutta Vitesse on huomattavasti laadukkaampi ryhmä ja vierasjoukkueelle täysi pistepotti illan kamppailusta olisi erittäin tärkeä. Pelivalintamme on perustellusti vierasvoitto.

Kohde 2: Nancy vs Troyes – Merkki X2

Ranskan Ligue 2:n sarjakärki Troyes matkustaa sarjassa kahdeksantena olevan Nancyn vieraaksi. Troyes on ollut suorastaan ylivoimainen Ligue 2:ssa ja sen ero sarjakakkoseen GFCO Ajaccioon on jo 10 pistettä. Troyes pelaakin selkeästi väärällä sarjatasolla ja tälläkin hetkellä se seilaa pitkässä tappiottomien otteluiden putkessa. Troyesin takana Ligue 2 on erittäin tasainen ja myös sarjakasilla Nancylla on vielä mahdollisuudet sarjanousuun. Sarjanousuun oikeuttavaan kolmospaikkaan on kuitenkin matkaa jo 6 pistettä, joten Nancyn on kehitettävä todella kova loppukauden kiri, mikäli se mielii nousta Ranskan korkeimmalle sarjatasolle. Kotijoukkue on voittanut edellisestä kuudesta ottelustaan ainoastaan kaksi, joten mitenkään erityisen hyvässä loppukauden vireessä se ei missään nimessä ole. Troyesin vahvuus on ollut erittäin pitävä puolustuspeli, joka pystyy turhauttamaan joukkueen kuin joukkueen tällä sarjatasolla. Maali-iloittelua lienee siis turha odottaa, vaikka Nancy voittikin joukkueiden kauden avauskohtaamisessa Troyesin kotikentällä luvuin 3-1.

Kotijoukkuetta on ilmeisesti kauden avaustuloksen ja kotikenttäedun johdosta pelattu huomattavasti sarjakärki Troyesia enemmän tässä kohteessa, joka herättää pientä ihmetystä. Troyes on tietenkin jo varmistanut sarjanousunsa, mutta siitä huolimatta se on saanut loistavia tuloksia myös loppukaudesta. Lapulle vierasvoiton lisäksi tasapeli turvaamaan osuma.

Kohde 3: Stade Laval vs GFC Ajaccio – Merkki X2

Ligue 2:ssa sarjakakkonen Ajaccio matkustaa sarjataulukon yhdeksikön Stade Lavalin vieraaksi. Vierasjoukkue Ajaccio on tällä hetkellä vankasti kiinni sarjanousussa, mutta sen takana vaanii useampi joukkue iskuetäisyydellä. Se tarvitseekin vielä pisteitä varmistaakseen nousun Ranskan korkeimmalle sarjatasolle ensi kaudeksi. Ajaccio on koko sarjan kovakuntoisin kotijoukkue, mutta vieraskentillä sen peli on yskinyt pahasti. 15:sta vierasottelustaan se on pystynyt voittamaan ainoastaan neljä ja pelaamaan tasan viisi. Kotijoukkue Laval on sarjanousuun oikeuttavasta kolmannesta tilasta jo kahdeksan pisteen päässä ja sen mahdollisuudet nousta kolmanneksi ovat enää teoreettiset. Kumpikin joukkueista pelaa tavallisesti erittäin vähämaalisia otteluita ja joukkueiden kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi myös niukasti Ajaccion eduksi lukemin 1-0. Laval on erittäin tasapeliherkkä joukkue ja se onkin pelannut peräti 18 tasapeliä kauden aikana. Ajaccio on näistä ryhmistä materiaaliltaan edellä, mutta kotikenttäetu sekä Ajaccion surkea vieraspelaaminen tasaavat puntteja huomattavasti. Vierasvoiton rinnalle laitamme hyvin todennäköisen tasapelimerkin.

Kohde 4: Sochaux vs Le Havre – Merkki 1

Ranskan kakkosliigan kuudennella tilalla oleva Sochaux saa vieraakseen sarjan kymmenettä sijaa pitävän Le Havren. Kotijoukkue Sochaux’n kausi on ollut lievä pettymys, sillä se on tällä hetkellä neljä pistettä sarjakolmosen Angersin perässä, joka pitää hallussaan viimeistä sarjanousijan paikkaa. Le Havren mahdollisuudet nousuun ovat jo menneet ja se onkin vakiinnuttanut paikkansa sarjan ylemmässä keskikastissa. Joukkueet ovat pelanneet viime vuosina erittäin tasaisia yhden maalin kamppailuita ja myös tämän kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi pistejakoon lukemin 1-1. Sochaux’n on saatava tästä kamppailusta ehdottomasti täysi pistepotti, jotta mahdollisuudet sen himoitsemaan sarjanousuun säilyisivät. Kotijoukkue on huomattavasti laadukkaampi ryhmä ja se ottaa tästä ottelusta pakkovoiton itselleen. Kotivoittoa lapulle.

Kohde 5: Angers vs AC Ajaccio – Merkki 1

Ligue 2:n sarjataulukon kolmonen Angers saa kotikentällään vastaansa sarjan tyvipään AC Ajaccion, joka on vain pisteen putoamisviivan yläpuolella. Angers pitää hallussaan viimeiseen sarjanousuun oikeuttavaa kolmatta tilaa, mutta sen takana vaanivat Brest ja Dijon ovat vain kolme pistettä siitä jäljessä. Kummallekin joukkueelle sarjapisteet olisivatkin siis erittäin tärkeitä. Ajaccion suurimmat ongelmat ovat olleet sen hyökkäyspelissä, jossa joukkue on ollut todella tehoton. Helppoa ei maalinteko tule olemaan Angersiakaan vastaan, jolla on yksi sarjan pitävimmistä puolustustuksista. Ajaccio varmasti haluaisi tästä ottelusta pisteitä, helpottaakseen sarjapaikkansa puolustusta, mutta tästä ottelusta se ei valitettavasti niitä tule saamaan. Pelivalintamme kohteeseen on kotivoitto.

Kohde 6: Chateauroux vs Auxerre – Merkki 2

Sarjajumbo Chateauroux yrittää haastaa kotikentällään sarjan seitsemännellä tilalla majailevan Auxerren. Kotijoukkueen mahdollisuudet sarjapaikkansa säilyttämiseen ovat jo menneet, sillä putoamisviivan yläpuolelle on matkaa jo valtaisat 11 pistettä. Vierasjoukkue Auxerren tilanne sen sijaan on hyvin erilainen ja sillä on vielä pienet mahdollisuudet jopa sarjanousuun edellyttäviin sijoituksiin. Auxerre on pelannut viime aikoina pirteästi ja se on Ligue 2:n kuntopuntarin kakkosena. Kotijoukkueen saldo on täysin päinvastainen ja se on hävinnyt tyylipuhtaasti kuusi edellistä otteluaan ja koko joukkueen motivaatio onkin varmasti jo lähes olematon, varmasta sarjaputoamisesta johtuen. Auxerre tarvitsee edelleen rutkasti sarjapisteitä, jotta se pystyisi kirimään kilpailijoidensa piste-eron umpeen. Tämän kaltaisissa otteluissa sillä ei ole yksinkertaisesti varaa menettää pisteitä, joten pelivalintamme on vierasvoitto.

Kohde 7: Tours vs Niort Chamois – Merkki 1X

Täpärästi putoamisviivan alapuolella oleva Tours yrittää kohentaa tilannettaan vierasjoukkue Niort Chamoisin kustannuksella. Vierasjoukkue on tällä hetkellä sarjataulukossa tilalla 12 ja sekä putoamis- että sarjanousuviivaan on matkaa 10 pistettä. Vierasjoukkue onkin päässyt pelaamaan viime viikkoina lähes paineettomassa tilassa, joka on poikinut sille hienoja tuloksia. Tällä hetkellä Niort on kuuden ottelun tappiottomassa putkessa ja peli kulkee mukavalla tavalla. Kauden ensimmäinen kohtaaminen joukkueiden välillä päättyi 1-1 pistejakoon ja myös tästä kamppailusta on odotettavissa tasainen taistelu sarjapisteistä. Niort on erittäin tasapeliherkkä joukkue etenkin vieraskentillä ja sen lievä materiaaliero tasoittuu Toursin kotikenttäedun ansiosta. Tasapeli onkin todennäköisin tulos tässä ottelussa, mutta Toursin akuutin pistetarpeen johdosta laitamme kupongille myös kotivoiton.

Kohde 8: Marseille vs Lorient – Merkki 1

Ranskan pääsarjan suurjoukkue Marseille yrittää vielä kuumeisesti kiriä sarjakolmosen Monacon piste-eroa kiinni, joka takaisi joukkueelle paikan ensi kauden Mestarien liigaan. Vierasjoukkue Lorient käy omaa kamppailuansa putoamista vastaan ja se on tällä hetkellä kaksi pistettä putoamisviivan alapuolella. Vierasjoukkue Lorientin tilannetta pahentaa paha loukkaantumissuma ja siltä puuttuu tästäkin ottelusta varmuudella ainakin kuusi pelaajaa. Marseillen ainoa poissaolija on tiettävästi keskikenttäpelaaja Abdel Barrada. Marseille on sarjan parhaita kotijoukkueita ja sen fanaattinen kotiyleisö tulee vaatimaan joukkueeltaan jälleen täyttä pistepottia, sillä Marseille ei ole pystynyt voittamaan Ranskan liigassa edelliseen neljään otteluun. Pelivalintamme on kotivoitto.

Kohde 9: Mainz vs Schalke – Merkki X2

Saksan Bundesliigassa sarjavitonen Schalke matkaa Mainzin vieraaksi. Schalke on tällä hetkellä kiinni Eurooppa liigan paikassa, mutta se tarvitsee edelleen pisteitä varmistaakseen vitospaikkansa, sillä sarjakutonen Augsburg on sen kanssa tasapisteissä. Kummallakin joukkueella on lukuisia poissaoloja, jotka ovat heikentäneet etenkin Schalken otteita viime otteluissa. Mainzilla on matkaa Eurooppa liigan karsintoihin oikeuttavalle kutostilalle jo 8 pistettä, joten sen mahdollisuudet Euroopan kentille ovat erittäin minimaaliset. Schalke moukaroi näiden joukkueiden kauden avauskohtaamisessa Mainzin tylysti lukemin 4-1. Samanlaisia lukemia tuskin nähdään perjantaina, sillä Schalke on hyvin keskinkertainen vierasjoukkue. Schalke tarvitsee pisteitä taistelussaan Eurooppa liigan paikoista, joten sen panokset ottelussa ovat huipussaan. Vierasvoiton lisäksi lapulle on erittäin perusteltua laittaa myös tasapelimerkki, sillä kotikenttäetu tasoittaa materiaalieroa jonkin verran. Pelivalintamme on siis X2.

Kohde 10: Genk vs Mechelen – Merkki 12

Belgian liigan eriskummallisissa play-off -otteluissa runkosarjan seitsemänneksi sijoittunut Genk saa kotikentällään vastaansa runkosarjan yhdeksikön Mechelenin. Joukkueet taistelevat Eurooppa-liigan karsintapaikoista, joten panokset ovat korkealla tässä taistelussa. Mechelen kaatoi Genkin viime ottelussa peräti 4-0, joka kertoo paljon Belgian liigan kotikenttäedusta. Genkin kausi on ollut pettymys, sillä joukkuetta povattiin jopa aivan sarjan kärkipäähän, mutta näitä odotuksia se ei pystynyt lunastamaan. Genk tarvitsee ottelusta ehdottomasti voiton, mikäli se mielii taistella vielä lohkovoitosta. Tasapeli ei siis varmasti tyydyttäisi sitä, vaan se lähtee hakemaan voittoa vaikka riskilläkin. Joukkueiden väliset neljä edellistä ottelua on päättynyt kotivoittoihin, joka tukee kotijoukkueen pelaamista. Genkin riskinotto pakkovoittoa hakiessa saattaa kuitenkin kostautua ja laitamme kupongille myös vierasvoiton.

Kohde 11: Cordoba vs Athletic Club – Merkki X2

Espanjan La Ligan sarjajumbo Cordoba kohtaa kotikentällään sarjassa kahdeksantena olevan Athleticin. Cordoba on jo käytännössä menettänyt mahdollisuutensa säilyttää sarjapaikkansa, sillä putoamisviivan yläpuolella oleva Almeria on karannut jo kahdeksan pisteen päähän. Athleticin kausi on myös ollut valtaista pettymys, sillä joukkue on menettänyt jo mahdollisuutensa Euroopan kentille, vaikka vielä viime vuonna joukkue sijoittui sarjassa neljänneksi. Kotijoukkueen poissaolijat illan ottelussa ovat Iago Bouzón ja Borja Garcia Freire, jonka lisäksi myös johtopelaajan Inigo Lopezin pelaaminen on epävarmaa. Vierasjoukkue Athleticin ainoa varma poissaolija on joukkueen ykköstähti Iker Muniain, jonka poissaolo on näkynyt joukkueen otteissa selkeästi.

Kauden avauskohtaamisessa Cordoba pystyi hakemaan 0-1 vierasvoiton Athleticin kotiluolasta, mutta viimeisestä kuudesta ottelustaan Cordoba ei ole pystynyt voittamaan ainoatakaan. Vierasjoukkue on pettymysten kaudestaan huolimatta selkeästi kovempi ryhmä kuin Cordoba ja vierasvoitto on erittäin lähellä. Athleticilla on kuitenkin ollut pahoja vaikeuksia nimenomaan vierasotteluissaan, joten vierasvoittoa varmistamaan laitamme tasapelimerkin.

Kohde 12: Bari vs Bologna – Merkki X2

Italian Serie B:ssä keskikastin Bari isännöi suoraa sarjanousua tavoittelevaa Bolognaa. Bologna on tällä hetkellä sarjassa kolmantena, tasapisteissä sarjakakkosen Vicenzan kanssa. Huipputasaisessa Serie B:ssä kotijoukkue Barillakin on vielä pienen pienet mahdollisuudet nousukarsintoihin, sillä kahdeksanteen sijaan on matkaa 5 pistettä. Erikoista kyllä, Barin ero putoamiskarsintoihin on myös 5 pistettä! Tämä kuvastaakin hyvin huipputasaisen sarjan pieniä tasoeroja. Kauden avauskohtaamisessa Bologna oli näistä joukkueista vahvempi maalein 2-0, ja se hakee kiivaasti täyttä pistepottia tälläkin kertaa.

Bolognan loppukauden iskukyky on ollut kuitenkin hieman ailahteleva ja edellisestä kuudesta ottelusta se on pelannut peräti neljästi tasan. Bari on taas kuudessa edellisessä ottelussaan pelannut kolme tasapeliä. Serie B on ylipäätään yksi tasapeliherkimmistä sarjoista koko Euroopassa, joten tasapeli on lähes välttämätöntä sisällyttää jokaiseen kohteeseen. Bologna on joukkueista huomattavasti laadukkaampi ja pelivalintamme kohteeseen on X2.

Rivi on pelattu Unibetilla.

NHL vihjeet 22.4.2015

NHL vihjeet 22.4.2015

Maailman parhaan jääkiekkosarjan NHL:n pudotuspelit ovat täydessä käynnissä ja tänäänkin on neljä mielenkiintoista ottelua! Käymme läpi jokaisen illan ottelun ja otollisimmat pelivalinnat niihin.

Ottawa Senators – Montreal Canadiens (ottelusarja 0-3)

Kanadan kiekkoylpeydet Senators ja Canadiens ovat pelanneet tasaisen ottelusarjan, vaikka Montreal johtaakin sarjaa jo lukemin 3-0. Jokainen ottelu on päättynyt yhden maalin erolla ja kauden yllättäjäjoukkue Ottawa on pysynyt hyvin kyydissä mukana. Ennen sarjaa monet asiantuntijat ennakoivat, että Montreal voi joutua ottelusarjassa todella koville, mutta Ottawa ei ole vielä onnistunut kääntämään tiukkoja otteluita tähän mennessä itselleen. Ottawa saattaa pelata tänä iltana kauden viimeisen kotiottelunsa, joten se haluaa varmasti näyttää faneilleen parastansa. Montrealin tilanne on hyvä ja sillä on neljä ottelupalloa, jossa se voi ratkaista sarjan itselleen. Katkaisuottelu on kuitenkin yleensä se vaikein kaikista ja joukkueet ovat pelanneet niin tasaisia vääntöjä, että nyt on Ottawan vuoro kääntää tasainen taistelu itselleen. Uskomme kotivoittoon.

Ottawa Senators: 2,45 Bet365
Ottawa Senators moneyline: 1,88 Pinnacle

Pittsburgh Penguins – New York Rangers (ottelusarja 1-2)

NHL:n runkosarjan voittaja New York Rangers pelaa itäisen konferenssin kahdeksanneksi sijoittunutta Penguinsia vastaan. Aiemmat ottelut ovat olleet äärimmäisen tasaisia yhden maalin otteluita, joissa Rangersin tähtimaalivahti Henrik Lundqvist on pitänyt joukkuettaan välillä yksin pystyssä. Edellisessä ottelussa Rangers pystyi puolustamaan Penguinsin tehottomaksi ja kotijoukkue Penguinsin tähtipelaajista alkoikin jo näkyä turhautumisen merkkejä. Myös Penguinsin maalivahti Marc-Andre Fleury on ollut hienossa vedossa ja Rangersilla on myös ollut maalinteko-ongelmia, kun kanadalaismaalivahti on venynyt parhaimpaansa kauden tärkeimmillä hetkillä. Suurta maali-iloittelua siis lienee turha odottaa tästä ottelusta. Rangers on mainio vierasjoukkue ja se pystyi varsinkin edellisessä ottelussa hyydyttämään Penguinsin vahvan hyökkäyspelin lähes täydellisesti. Rangers ottaa tästä ottelusta jälleen tärkeän vierasvoiton ja menee ottelusarjassa 3-1 johtoon.

New York Rangers: 2,39 Bet365
New York Rangers Moneyline: 1,87 Pinnacle

Winnipeg Jets – Anaheim Ducks (ottelusarja 0-3)

Yksi kauden yllättäjäjoukkueista Winnipeg Jets on tukalassa tilanteessa, sillä se on hävinnyt ottelusarjan kolme ensimmäistä kohtaamista. Varsinkin kahdessa edellisessä ottelussa Jets on ollut kuitenkin hyvin mukana, mutta se on menettänyt jokaisessa ottelussa johtoasemansa. Anaheimin rutiini onkin näkynyt sarjan aiemmissa otteluissa ja tiukoilla hetkellä ennakkosuosikki Anaheim on onnistunut kääntämään ottelut edukseen. Jets saa tähän otteluun jälleen innokkaan kanadalaisyleisönsä tuen, joka siivittää joukkuetta jälleen varmasti pitkälle. Kuten todettua, katkaisupeli on yleensä se vaikein ottelu. Lähdemmekin tässä kohteessa rohkeasti pelaamaan kotivoittoa, sillä Jets on pystynyt haastamaan ankkalaumaa tasapäisesti koko sarjan ajan.

Winnipeg Jets: 2,29 Bet365
Winnipeg Jets Moneyline: 1,81 Pinnacle

Minnesota Wild – St. Louis Blues (ottelusarja 2-1)

Illan neljännessä ottelussa ovat vastakkain läntisen konferenssin kuudenneksi sijoittunut Minnesota ja tiukasti jopa runkosarjan voitosta tapellut St. Louis Blues. Ottelusarja on kolmen ottelun jälkeen tilanteessa 2-1. Wild pystyi ottamaan huipputärkeä vierasvoiton ottelusarjan avauskamppailusta ja se pääsikin lähtemään kotiotteluihin hyvistä asetelmista. Ensimmäisessä kotiottelussaan se pystyi nollaamaan St. Louisin vaarallisen hyökkäysmateriaalin täysin, ottaen tyylipuhtaan 3-0 voiton. Avainasemassa voitoissa on ollut Jori Lehterän johtaman ja Vladimir Tarasenkon tähdittämän kentällisen nollaaminen. Edellisessä ottelussa sekä Tarasenko, että Lehterä keräsivät karmaisevan -3 saldon, joka kertoo Minnesotan pelisuunnitelman täydellisestä onnistumisesta. Minnesota onkin vaikean alkukauden jälkeen ajoittanut kuntohuippunsa kevään kynnykselle. Suurimpana erona aiempien kausien Minnesotaan verrattuna on maalivahti Devan Dubnyk, joka näyttäisi olevan vastaus Minnesotan pitkään jatkuneeseen maalivahtiongelmaan. Minnesota on erittäin kova kotijoukkue ja sillä on yksi NHL:n parhaista kotiyleisöistä. Se ottaneekin myös tästä ottelusta jälleen taisteluvoiton itselleen ja siirtyy ottelusarjassa 3-1 johtoon.

Minnesota Wild: 2,20 ComeOn
Minnesota Wild Moneyline: 1,76 Pinnacle

Liigafinaalin Kärpät – Tappara ennakko

Liigafinaalin Kärpät – Tappara ennakko

Kotimaisen jääkiekkoliigan loppuhuipentuma on jälleen lähellä, kun mestaruus on ensimmäistä kertaa katkolla tänään Oulun Raksilassa. Kärpät käänsi jälleen tasaisen viime ottelun itselleen Julius Junttilan onnekkaalla jatkoaikamaalilla ja johtaa ottelusarjaa nyt lukemin 3-1. Neljästä finaaliottelusta peräti kolme on mennyt jatkoajalle ja kaikkien ottelujen lopputulos on ollut 3-2. Finaalisarja onkin ollut odotetun tasaväkinen, jossa joukkueiden erot ovat äärimmäisen pieniä. Tappara on todella kovan paikan edessä, sillä sen pitäisi voittaa kolme seuraavaa ottelua, mikäli se mielii nostaa mestaruuspystiä kahden hopeakauden jälkeen. Viime kauden finaaleissa Tappara johti ottelusarjaa Kärppiä vastaan jo 3-1, mutta Kärpät kiri lopulta ottelusarjassa rinnalle ja ohi. Nyt Tapparan pitäisi pystyä samanlaiseen temppuun, joka on erittäin vaikea tehtävä huippuvireistä näätälaumaa vastaan.

Kärppien voittojen kulmakivenä on toiminut JJJ-ketju, jossa laidoilla hyökkäävät vikkeläjalkaiset Joonas Donskoi ja Julius Junttila ja sentterinä peliä tasapainottamassa on Joonas Kemppainen. Donskoi ja Kemppainen ovat miehittäneet myös pudotuspelien pistepörssin kärkitilat ja miesten kausi saattaa jatkua vielä finaalien jälkeen MM-kisoissa, joihin varsinkin Donskoita on vahvasti huhuttu. Kärppien tähtikenttä on tehnyt jokaisessa finaaliottelussa Kärppien avausmaalin, joten joukkue toden totta elää ja kaatuu tämän kentän mukana.

Tapparan kärkipelaajien Kristian Kuuselan, Olli Palolan ja Pekka Jormakan pitää nousta entistä vahvemmin esiin, jotta hieno finaalisarja saisi vielä jatkoa tämän illan jälkeen. Katko-ottelu on aina kaikista vaikein, joten Tapparalla on varmasti mahdollisuudet tässäkin ottelussa. Tappara tuleekin laittamaan epäilemättä kaiken likoon illan ottelussa ja se ei päästä Kärppiä juhlimaan mestaruutta varmasti helpolla tälläkään kertaa.

Odotettavissa on jälleen tiukka taistelu, jossa ratkaisua haetaan todennäköisesti jälleen jatkoajan kautta.

Pelikohteet:

Tasapeli: 4,06 Pinnacle
Joonas Donskoi tekee maalin: 3,25 NordicBet
Tulosveto 2-2: 9,75 ComeOn

Privacy Policy

0