Supertoton pelivihjeet lauantai 16. tammikuuta

Supertoton pelivihjeet lauantai 16. tammikuuta

unibet-logo

Supertotossa on tänä lauantaina jaossa huima 115 000 euron voittopotti, joka lähtee yksittäiselle voittajalle takuupottina, mikäli kupongilla on jokainen kohde oikein. 14 kohteen rivin päähuomio kiinnittyy luonnollisesti jälleen Englannin Valioliigan otteluihin, mutta myös muut eurooppalaiset futissarjat ovat vahvasti edustettuina kupongilla.

Rivin peliaika sulkeutuu lauantaina 16. tammikuuta kello 17:00!

Kohde 1: Manchester City vs Crystal Palace – 1

Valioliigan sarjakolmonen Manchester City hakee paluuta voittokantaan lauantain kierroksella. Citizens jäi aiemmin tällä viikolla 0-0 tasatulokseen Evertonia vastaan kotikentällään, eikä joukkue kyennyt kuromaan Arsenalin sarjajohtoa umpeen. Cityn onneksi myös Arsenal jäi tasatulokseen, kun se kohtasi keskiviikkona Liverpoolin. Cityn ero tasapisteissä sarjan piikkipaikalla oleviin Leicesteriin ja Arsenaliin on kolme pistettä, eikä Manuel Pellegrinin miehistö ole vielä heittänyt kirvestä kaivoon mestaruustaistelun suhteen.

Lauantaina City isännöi vahvan alkukauden pelannutta Crystal Palacea, joka tasaisessa sarjataulukossa kymmenentenä, vain 5 pistettä nelospaikasta jääneenä. Palacen hyvä vire ei saanut jatkoa edellisessä ottelussa, sillä Palace hävisi tiistain Valioliiga-kierroksella Aston Villalle, kun kotijoukkue Villa otti vasta ensimmäisen voittonsa Remi Garden alaisuudessa. Vierasmatkoilla Palace on ollut muuten todella vahva tällä kaudella, sillä lontoolaiset ovat hävinneet vain kaksi kauden kymmenestä vierasottelustaan. City on sen sijaan koko sarjan kovin kotiryhmä, joten helpolla Palace ei tule täyttä pistepottia Etihad Stadiumilta hakemaan. City haluaa kuumeisesti kiriä kilpailijoidensa sarjajohtoa umpeen, emmekä usko sen kompuroivan tässä tärkeässä ottelussa.

Kohde 2: Chelsea vs Everton – 1X

Alkukauden alisuorittajat Chelsea ja Everton kohtaavat lauantaina Lontoon Stamford Bridgella. Sarjassa vasta neljäntenä toista majaileva hallitseva mestari Chelsea pyrkii virittelemään kevätkaudella vielä loppukiriä, joka siivittäisin seuran hivenen paremmille sijoituksille. Chelsea ei olekaan hävinnyt yhtäkään ottelua sen jälkeen, kun seuran viime kaudella Valioliigan mestaruuteen luotsannut Jose Mourinho potkittiin joukkueesta surkean alkukauden jälkeen. Guus Hiddinkin valmentamasta neljästä ottelusta Chelsea on voittanut kaksi ja pelannut tasan kaksi. Edellinen tasapeli tuli keskiviikkona, kun Chelsea jäi kotikentällään 2-2 pistejakoon West Bromwich Albionia vastaan.

Myös Everton on lukeutunut alkukauden alisuorittajiin. Seuran pidetty manageri Roberto Martinez on saanut paljon kritiikkiä osakseen, sillä Toffeesin pelaajistolla olisi potentiaalia huomattavasti parempiin esityksiin. Joukkue sai kuin saikin pidettyä avainpelaajansa kesän siirtoikkunassa, ja joukkueen odotettiin taistelevan tällä kaudella tosissaan paikoista Euroopan kentille. Sarjasijoitus (11) ei ole tyydyttänyt seuran faneja, kun Eurooppa-liigankin paikka on karannut jo 7 pisteen päähän.

Kohde 3: Newcastle vs West Ham – X2

Newcastlessa jännitetään lauantaina toden teolla sitä, saako seuran englantilaismanageri Steve McClaren lähteä West Ham -ottelun jälkeen, mikäli tuloksena on jälleen tappio. Magpies on sarjataulukossa tällä hetkellä viimeistä edellisenä sijalla 19, ja viimeisestä kuudesta liigaottelustaan joukkue on pystynyt voittamaan vain yhden. Seurajohto on luottanut tiukasti McClarenin kykyihin nostaa Magpies vielä taistelemaan sarjapaikastaan, mutta lauantain West Ham-ottelu saattaa hyvinkin olla McClarenin viimeinen mahdollisuus osoittaa taikansa.

West Ham on sen sijaan pelannut jälleen erinomaisen alkukauden. Harva, jos kukaan uskoi West Hamin viime syyskauden tempun onnistuvan tällä kaudella, mutta lontoolaisryhmä on näpäyttänyt epäilijöitään kypsällä pelaamisellaan. Seura siirtyi kesällä Slava Bilicin aikakauteen, eikä kroatialaismanagerille povattu kovinkaan helppoa avauskautta Valioliigassa. Toisin on kuitenkin käynyt, sillä West Ham taistelee tällä kaudella jopa euro-otteluihin edellyttävistä sijoituksista.

West Ham rullaa parhaillaan peräti kuuden ottelun tappiottomassa putkessa. Aiemmin tällä viikolla joukkue kävi hakemassa Bournemouthin vieraana täyden pistepotin maalein 1-3, ja nyt joukkue pyrkii päättämään viikkonsa toiseen voittoon. Newcastle sai varmasti itseluottamusta, kun se nappasi viime hetkien tasoitusmaalilla yhden sarjapisteen Manchester Unitedia vastaan tiistain Valioliiga-kierroksella. Lauantaina joukkue pyrkii jälleen raapimaan arvokkaita sarjapisteitä, kun loistavana vastahyökkäysjoukkueena tunnettu West Ham saapuu kaupunkiin. Vierasjoukkue on ottelussa selkeä ennakkosuosikki, mutta pistejako ei olisi suuren suuri yllätys. Pelikupongille on hyvä ruksia sekä vierasvoiton että tasapelin mahdollisuus.

Kohde 4: Southampton vs West Bromwich Albion – 1X

Valioliigan sarjataulukossa sijoilla 12 ja 13 majailevat Southampton ja WBA mittaavat toistensa talvivireen St Mary’s Stadiumilla lauantaina. Southampton on pelannut ailahtelevan alkukauden, eivätkä seuran kannattajat ole olleet täysin tyytyväisiä joukkueen esittämiin otteisiin. Lisäksi lukuisat seuran avainpelaajat ovat tiettävästi pyytäneet siirtoa, kun etenkin Sadio Mane ja Victor Wanyama ovat olleet siirtohuhujen kohteina. Keskiviikkona Soton pystyi kaatamaan kotikentällään Watfordin maalein 2-0, joka päätti satamakaupungin joukkueen kolmen ottelun tappioputken.

West Bromwich Albion tasasi sen sijaan pisteet Chelsean kanssa keskiviikon Valioliiga-kierroksella. Edellisestä kolmesta ottelustaan WBA on kerännyt muhkeat 7 pistettä, joilla se on noussut jo tasapisteisiin Sotonin kanssa. Tony Pulisin miehistön pelaaminen ei ole ollut kaunista, mutta tiivis joukkuepuolustus on aiheuttanut sen vastustajille ongelmia. WBA on ollut myös kelvollinen vierasjoukkue, kun se on hävinnyt vain 3 kauden kymmenestä vierasottelustaan. Southamptonia vastaan se on kyennyt voittamaan vain yhden edellisestä viidestä keskinäisestä kohtaamisesta, eikä joukkueiden välillä ole nähty maalijuhlia viime vuosina. Viidessä edellisessä keskinäisessä kohtaamisessaan joukkueet ovat kyenneet tekemään YHTEENSÄ vain 3 osumaa!

Soton on materiaalinsa puolesta niukka ennakkosuosikki, mutta WBA pystyy aiheuttamaan takuulla ongelmia tiiviillä puolustuspelaamisellaan. Varmistamme kotivoiton vielä tasapelimerkillä.

Kohde 5: Bournemouth vs Norwich – X2

Nousijajoukkueet Bournemouth ja Norwich taistelevat tärkeistä sarjapisteistä lauantain Valioliiga-kierroksella. Joukkueet ovat sarjataulukossa peräkkäisillä sijoituksilla 15 ja 16, kun Norwich on Bournemouthia kaksi pistettä edellä. Molempien joukkueiden päätavoite on säilyttää sarjapaikka ensi kaudeksi, ja tällä hetkellä joukkueet ovatkin putoamisviivan yläpuolella. Aiemmin tällä viikolla pelatuissa sarjaotteluissa molemmat joukkueet jäivät pisteittä, kun Bournemouth hävisi kotikentällään West Hamille ja Norwich sai tukkapöllyn Stoken vieraana maalein 3-1. Joukkueet ovat kohdanneet jo aiemmin tällä kaudella, kun kanarianlinnut nappasivat kotipyhätössään 3-1 voiton Bournemouthista.

Bournemouth on voittanut vain kaksi kauden kymmenestä kotiottelustaan, ja se onkin kerännyt hivenen yllättäen enemmän pisteitä vierasmatkoillaan. Joukkueen ykköspyssy Callum Wilson loukkaantui jo alkukaudella, mutta englantilaiskärki on viidellä täysosumallaan edelleen joukkueen paras maalintekijä. Hyökkäyspelin tehottomuus voikin koitua seuran kohtaloksi vielä kevätkaudella. Bournemouthilla on muutoinkin jonkin verran loukkaantumishuolia, kun taas Norwich pääsee otteluun lähes parhaalla miehityksellään. Odotusarvona on viihdyttävä ja tasaväkinen kamppailu sarjapisteistä. Tasapeli lienee todennäköisin tulos, mutta varmistamme sen vielä hivenen vahvemman Norwichin vierasvoitolla.

Kohde 6: Sevilla vs Malaga – 1

Espanjan La Ligassa pahoin alisuorittanut Sevilla lähtee jatkamaan hyvää kotisaldoaan Malagaa vastaan. Sevilla on noussut vahvan viime aikojen vireensä ansiosta sarjassa jo seitsemänneksi, vain pisteen päähän viimeisestä Eurooppa-liigan paikasta. Viime kaudella La Ligassa viidenneksi sijoittunut Sevilla valloitti kauden päätteeksi vielä Eurooppa-liigan voiton, mutta tämän kauden euro-ottelut eivät sujuneen aivan yhtä hienoissa merkeissä. Joukkue putosi Mestarien liigasta jo alkulohkovaiheessa, mutta lohkon kolmostila takasi Unai Emeryn miehistölle paikan Eurooppa-liigan pudotuspeleissä. Sevillan unelma kolmannesta perättäisestä Eurooppa-liigan voitosta on siis edelleen elossa.

Sarjakymppi Malaga on esiintynyt viime viikkoina mainiosti. Joukkue on tällä hetkellä peräti 6 ottelun tappiottomassa putkessa, kun se on voittanut edellisestä kuudesta liigaottelustaan neljä ja jakanut pisteet kahdesti. Malaga on koko sarjan kuntopuntarin kolmanneksi vahvin joukkue. Kauden kymmenestä vierasottelusta se on kuitenkin kyennyt voittamaan ainoastaan kaksi. Sevilla on sen sijaan hävinnyt vasta kahdesti kotikentällään tällä kaudella, ja se lähtee tähän otteluun ennakkosuosikkina. Kotijoukkue haluaa päästä kiinni korkeampiin sarjasijoituksiin, ja voitto Malagasta voisi avavta sille ovet Eurooppa-liigaan myös ensi kaudeksi. Pelivalintamme on kotivoitto.

Kohde 7: Toulouse vs PSG – 2

Pariisilaisseura PSG näyttää matkavaan tälläkin kaudella ylivoimaiseen tapaan Ranskan mestaruuteen. 20 ottelukierroksen jälkeen ero pahimpiin kilpailijoihin on kasvanut jo 20 pisteeseen, eikä PSG ole hävinnyt vielä ainuttakaan ottelua tämän kauden liigassa. Lauantaina PSG matkaa häntäpään Toulousen vieraaksi, joka taistelee sarjapaikkansa puolesta. Toulouse onkin syttynyt viime aikoina hurjaan vireeseen, kun se on voittanut edellisestä kuudesta sarjaottelustaan kolme ja hävinnyt vain yhden. Kyseisellä saldolla Toulouse on PSG:n jälkeen sarjan kuntopuntarin kakkosjoukkue.

PSG voi keskittyä loppukaudella vain ja ainoastaan Mestarien liigan voittamiseen, sillä Ranskan mestaruus on jo käytännössä ratkaistu. Mestarien liigan ollessa talvitauolla voi PSG keskittyä piste-eron kasvattamiseen Ranskan liigassa, joten sillä riittänee motivaatiota tähänkin otteluun. Ainoa oikea merkki tähän kohteeseen on vierasvoitto.

Kohde 8: Torino vs Frosione – 1

Yksi Serie A:n alkukauden pahimmista alisuorittajista Torino pyrkii katkaisemaan viiden ottelun mittaisen voitottoman putkensa lauantaina. Torinolla on lauantaina oivallinen mahdollisuus katkaista kehno putkensa, sillä se kohtaa kotikentällään nousijajoukkue Frosionen. Pitkän tauon jälkeen Serie A:han pelannut Frosione joutuu tappelemaan loppukaudella tiukasti sarjapaikastaan, sillä tällä hetkellä joukkue majailee 4 pistettä putoamisviivan alapuolella. Joukkueet kohtasivat tällä kaudella jo kertaalleen, kun Torino kävi hakemassa 1-2 vierasvoiton Frosionen kotiluolasta.

Frosionen pelaaminen on ollut erityisen heikkoa juuri vieraskentillä. Joukkue metsästää edelleen kauden avausvoittoaan vierasmatkoilta, ja se on pystynyt keräämään vain kaksi pistettä tämän kauden vierasotteluistaan. Torino on vastaavasti pelannut parhaan ottelunsa juuri kotikentällään, ja sen pitäisi kyetä nappaamaan tästä ottelusta täydet sarjapisteet. Kotivoittoa kupongille.

Kohde 9: Celta vs Levante – 1

Espanjan liigan kauden sensaatiojoukkue Celta on pudonnut ailahtelevien otteidensa seurauksena sarjassa viidenneksi. Sarjasijoitus on kuitenkin edelleen enemmän kuin hyvä, sillä joukkuetta povailtiin jopa sarjan alempaan keskikastiin. Lauantain La Liga-kierroksella Celta yrittää palata takaisin voittokantaan, kun se isännöi kotikentällään sarjajumbo Levantea. Levante on kyennyt voittamaan vain kolme kauden 19:sta ottelustaan, ja sarjasta putoaminen on tällä kaudella enemmän kuin lähellä.

Celta on voittanut joukkueiden edelliset neljä keskinäistä kohtaamista, joissa Levante on pystynyt iskemään yhteensä vain yhden maalin. Levante on voittanut vain yhden vierasottelun tällä kaudella, ja sen voitto Celtasta vaatisi jo pienimuotoista ihmettä. Celta on pelannut parhaat ottelunsa vieraskentillä, mutta sen materiaaliero ja parempi itseluottamustaso pitäisi riittää tässä kamppailussa kolmeen pisteeseen. Pelivalintamme on kotivoitto.

Kohde 10: Aston Villa vs Leicester – 2

Sinnikkäästi Valioliigan kärkitiloilla roikkuva Leicester lähtee jatkamaan sensaatiomaista kauttaan Aston Villaa vastaan. Koko kauden Valioliigan kärkipaikoista taistellut Leicester nousi aiemmin tällä viikolla tasapistein sarjakärkeen yhdessä Arsenalin kanssa. Leicester voitti omassa ottelussaan Tottenhamin, kun taas Arsenal joutui tyytymään 3-3 pistejakoon Liverpoolin vieraana. Aston Villa sen sijaan nappasi vasta kauden toisen voittonsa, kun joukkue pystyi kuin pystyikin kaatamaan kotikentällään Crystal Palacen maalein 1-0. Voitto oli seuran peräsimeen syksyllä siirtyneelle Remi Gardelle vasta ensimmäinen.

Yksi voitto ei vielä Villan sarjapaikkaa pelastanut, sillä sen ero putoamisviivan yläpuolelle on kasvanut jo 8 pisteeseen. Seuralta vaaditaankin jo suoranaista ihmettä, jotta sen sarjapaikka säilyisi myös ensi kaudeksi. Leicester on vastaavasti osoittanut olevansa varteenotettava kilpailija jopa top 4-sijoituksista, vaikka monet asiantuntijat ovatkin odottaneet kettupaitojen romahdusta koko alkukauden. Leicester on koko Valioliigan paras vierasjoukkue, kun se on voittanut peräti 7 kauden 11:sta vierasmatkastaan. Uskomme kettujen upean vierasvireen jatkuvan myös tässä ottelussa, sillä Villan pelaaminen ei ole missään nimessä Leicesterin tasolla.

Kohde 11: Bordeaux vs Lille – X

Ranskan Ligue 1´n keskikastin mittelössä Bordeaux isännöi Lillea. Molemmat ovat pelanneet odotuksiin nähdän heikot alkukaudet, sillä sekä Bordeaux’n että Lillen tavoittelevat paikkoja Euroopan kentille. Tällä hetkellä joukkueet ovat sarjataulukossa peräkkäin sijoilla 12 ja 13. Lillen tunnellissa on sentään näkyvissä jo valoa, sillä se on hävinnyt ainoastaan yhden edellisestä kuudesta sarjaottelustaan. Joukkueen huolenaiheena on kuitenkin lähes käsittämättömän tehoton hyökkäyspeli: Lille on pystynyt iskemään vain 16 maalia pelaamassaan 20:ssa ottelussa. Bordeaux on sentään pystynyt tekemään maaleja, mutta sen ongelmana on ollut vastaavasti pahoin ailahdellut puolustuspeli, joka on vienyt joukkueelta mahdollisuudet korkeampiin sarjasijoituksiin.

Joukkueet kohtasivat edellisen kerran elokuussa, kun pisteet jaettiin Lillen kotikentällä maalein 0-0. Vähämaalinen ottelu on odotusarvona tälläkin kertaa, sillä etenkin Lillen otteluissa on nähty todella vähän maaleja alkukaudella. 0-0 pistejako ei yllättäisi tälläkään kertaa, niin tasaväkisiä nämä joukkueet ovat. Lillen kymmenestä vierasottelusta peräti 7 on päättynyt pistejakoon, johon luotamme tällä kertaa. Kohteeseen asetamme ainoastaan tasapelimerkin.

Kohde 12: Villarreal vs Betis – 1

Huimaan talvivireeseen äitynyt Villarreal lähtee jatkamaan peräti 6 ottelun voittoputkeaan Real Betisia vastaan. Voittoputki on nostanut ”Yellow Submarinen” sarjassa jo neljänneksi, ja seura aikookin tavoitella tällä kaudella tiukasti Mestarien liigaan oikeuttavista sijoituksista. Real Betisilla on sen sijaan ollut todella vaikeaa. Sarjassa viidentenätoista majaileva Betis on lipumassa vaarallisesti kohti putoamisviivaa, eikä joukkue ole kyennyt voittoon edellisessä kuudessa liigaottelussaan. Aiemmin tällä kaudella Betis ja Villarreal kohtasivat Betisin kotikentällä, jossa pisteet jaettiin loppulukemin 1-1.

Villarreal on koko La Ligan kolmanneksi kovin kotijoukkue, kun se on voittanut kymmenestä kotiottelustaan peräti 8. Vain Barcelona on kerännyt enemmän pisteitä kotiotteluistaan tällä kaudella. Betis on vastaavasti koko sarjan heikoin kotiryhmä, mutta vierasmatkoiltaan joukkue on kyennyt napsimaan yllättävänkin paljon pisteitä. Surkea viime viikkojen vire tekee siitä kuitenkin selkeän altavastaajan tähän otteluun lähdettäessä, eikä huippukuntoinen Villarreal halua menettää helppoja sarjapisteitä. Pelivalintamme on kotivoitto.

Kohde 13: Napoli vs Sassuolo – 1

Serie A:n sarjakärki Napoli pyrkii kasvattamaan voittoputkeaan jo neljän ottelun mittaiseksi Sassuoloa vastaan. Myös Sassuolo on pelannut mainion alkukauden, sen pitäessä hallussaan sarjan kuudetta sijaa. Keskikastiin povatulta Sassuololta onkin lupa odottaa hyviä otteita myös jatkossa, sillä etenkin sen puolustuspeli on toiminut rautaisella tasolla. Napoli johtaa tällä hetkellä sarjaa kahden pisteen erolla ennen huimaa loppukiriä virittelevää Juventusta. Napolilla ei ole varaa menettää sarjapisteitä kuumassa mestaruustaistelussa, jossa on edelleen mukana ainakin 4 joukkuetta. Fanaattisen  – suorastaan vihamielisen kotiyleisönsä edessä Napoli ei ole hävinnyt vielä kertaakaan tällä kaudella ja kaiken kaikkiaan se on menettänyt vain kaksi kertaa pisteitä kotikentällään kuluvan kauden aikana.

Napoli on ottelussa ylivoimainen voittajasuosikki, Sassuolon hyvästä alkukaudesta huolimatta. Materiaali- ja kotietu on kuitenkin Napolin puolella niin selkeästi, että emme tuhlaa tähän kohteeseen varmistusmerkkiä.

Kohde 14: Real Sociedad vs Deportivo – X2

Alkukaudella jopa Eurooppa-liigaan oikeuttavista sijoituksista taistellut Deportivo on valahtanut sarjataulukossa kehnon vireensä seurauksena jo sijalle 9. Edellisestä kuudesta ottelustaan Deportivo on pystynyt voittamaan vain yhden, ja etenkin lukuisat tasatulokset ovat olleet sen riesana. Lauantaina Deportivo matkaa valmentajaa vaihtaneen Real Sociedadin vieraaksi, joka yrittää nousta loppukaudella vielä top 10-sijoituksille. Joukkueiden keskinäiset kohtaamiset ovat olleet viime kausina äärimmäisen tasaisia, sillä peräti neljä joukkueiden viidestä edellisestä keskinäisestä kohtaamisesta on päättynyt pistejakoon.

Deportivo on hävinnyt vain kaksi vierasottelua tällä kaudella, ja se on osoittanut olevansa hankala vastustaja mille tahansa joukkueelle. Deportivo on sarjan tasapeliherkin ryhmä, eikä pistejako olisi suuren suuri yllätys tässäkään ottelussa. Kotijoukkue on mielestämme ylipelattu tässä kohteessa, ja ohitammekin kotivoiton merkeillä X2.

Rivin hinta: 3,20€

Pelaa rivi Unibetilla!

Supertoton vihjerivi 9. tammikuuta

Supertoton vihjerivi 9. tammikuuta

unibet-logo

Vuoden 2016 toinen Unibetin Supertoton vihjerivimme pursuaa tälläkin viikolla huippumielenkiintoisia kohteita. Englannin Valioliiga on viikonloppuna tauolla, mutta kupongilta löytyy perinteikkään FA Cupin otteluita. Cup-futiksen ohella kohteita on mm. La Ligasta ja Serie A:sta, joten kattaus on tälläkin viikolla monipuolinen.

Yksittäiselle voittajalle on luvassa tälläkin viikolla houkutteleva 100 000 euron jättipotti.

Rivin peliaika sulkeutuu lauantaina 9. tammikuuta kello 17:00!

Kohde 1: Arsenal vs Sunderland – 1

Valioliigan piikkipaikalle siirtynyt Arsenal hakee jatkopaikkaa Englannin perinteisessä FA Cupissa. Kolmannella kierroksella Arsenal saa vastaansa toisen Valioliigajoukkueen Sunderlandin, jonka alkukausi on ollut sysimusta. ”Black Cats” on onnistunut voittamaan Valioliigassa vain neljä ottelua, sen sarjasijoituksen ollessa viimeistä edellinen. Sunderlandin ainoa tavoite loppukaudella onkin pitää sarjapaikka myös ensi kaudeksi, mutta edellisestä kuudesta ottelustaan joukkue on kyennyt keräämään vain kolme pistettä.

Arsenalin alkukausi on ollut muiden suurjoukkueiden tapaan ailahteleva. Tapaninpäivänä joukkue koki musertavan 4-0 vierastappion Southamptonille, mutta sen jälkeen joukkue voitti tyylipuhtaasti sekä Bournemouthin että Newcastlen. Ennen joulua Tykkimiehet kaatoivat tärkeässä kärkiottelussa Manchester Cityn, jonka ansiosta joukkue kykeni repimään eroa pahimpaan kilpailijaansa.

Arsenal kohtaa ensi keskiviikkona tärkeässä Valioliigaottelussa Liverpoolin, joka on kyennyt kaatamaan Jurgen Kloppin alaisuudessa jo Cityn ja Chelsean. Ranskalaismanageri Arsene Wenger halunneekin säästellä joitakin avainpelaajiaan lauantain Sunderland-ottelussa, mutta täysin reservimiehistöllä Arsenalilla ei ole varaa pelata tässäkään ottelussa. Sunderlandin keskittyminen on käännetty täysillä Valioliigan putoamistaisteluun, eikä sillä ole tällä hetkellä motivaatiota eikä leveyttä pelata FA Cupin otteluita. Luotamme ottelussa Arsenalin jatkopaikkaan.

Kohde 2: Norwich vs Manchester City – X2

Valioliigan sarjakolmonen Manchester City kohtaa FA Cupin kolmannella kierroksella Norwichin. Kanarianlinnut nousivat tälle kaudelle takaisin Valioliigaan, ja joukkue pyrkii säilyttämään sarjapaikkansa myös ensi kaudeksi. Tällä hetkellä joukkueen tilanne näyttääkin alkukautta valoisemmalta, sillä se on noussut 6 pistettä putoamisviivan yläpuolelle sijalle 15. Edellisestä kuudesta ottelustaan Norwich on hävinnyt vain kaksi. Citizens sen sijaan taistelee tiukasti Valioliigan mestaruudesta. Epätasaiset otteet ovat kuitenkin pudottaneet sen sarjassa kolmanneksi, kun sarjakärki Arsenal on repinyt eron kolmeen pisteeseen.

FA Cup on Citylle tälläkin kaudella tärkeä turnaus, vaikka sen päätavoitteet ovatkin Valioliigassa ja Mestarien liigassa. Menestyminen Euroopassa vaatisi kuitenkin suoranaista ihmettä, ja Valioliigassakin Arsenal vaikuttaa liian vahvalle tällä hetkellä. FA Cup saattaakin hyvin olla Cityn ainoa mahdollisuus voittaa pokaali tällä kaudella. Cityn vieraspelaaminen on ollut kuitenkin luvalla sanoa kehnoa tällä kaudella, joten helpolla se ei tule jatkopaikkaa nappaamaan Norwichin vieraana.

Norwich on voittanut kaksi edellistä kotiotteluaan ja joukkue pääsee lähtemään tähän otteluun paineettomasta tilasta. Cityn materiaalietu on ilmeinen, mutta joukkue joutunee säästelemään tässä ottelussa joitakin avainpelaajiaan. Varmistamme vierasvoiton tasapelin mahdollisuudella, sillä Norwichin motivaatio on tämän ottelun alla huippulukemissa.

Kohde 3: West Ham vs Wolves – 1

Vahvan alkukauden Valioliigassa pelannut West Ham hamuaa jatkopaikkaa Englannin FA Cupissa. Kolmannella kierroksella lontoolaiset isännöivät Championshipin Wolvesia, joka majailee Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla ylemmässä keskikastissa. West Ham on ollut tällä kaudella viime kauden tapaan todella hankala vastustaja kaikille Valioliigan joukkueille. Väkevän alkukautensa aikana ”The Hammers” on kaatanut mm. Arsenalin, Manchester Cityn ja Liverpoolin. Täysin sattumalta joukkueen sarjasijoitus (kuudes) ei ole siis tullut.

Edellisestä kuudesta ottelustaan West Ham on pelannut tasan peräti neljä, mutta toisaalta joukkue ei ole myöskään kärsinyt tappiota viime aikoina. Vuoden ensimmäisellä Valioliiga-kierroksella West Ham kaatoi kotikentällään Liverpoolin maalein 2-0, joka nosti lontoolaisryhmän sarjassa komeasti kuudenneksi. Cup-ottelut kiinnostavat joukkuetta varmasti, sillä cup-mestaruuden kautta joukkueelle voi aueta paikka jopa Euroopan kentille. Luotamme kotijoukkueen nappaavan jatkopaikan tästä parista.

Kohde 4: WBA vs Bristol – 1

Championshipin jumbojoukkueisiin lukeutuva Bristol City ui tällä hetkellä syvissä vesissä. Seura on tavoitellut muutaman kauden ajan nousua Valioliigaan, mutta viimeiset kaksi kautta ovat olleet seuralle todella hankalia. Tällä hetkellä Bristol löytyy Championshipin sarjataulukosta sijalta 22. FA Cupin kolmannella kierroksella joukkue matkustaa Valioliigassa kahdentenatoista olevan West Bromwich Albionin vieraaksi. WBA on pelannut kelvollisen alkukauden Valioliigassa, ja se on voittanut kaksi edellistä kotiotteluaan. WBA:ta varmasti kiinnostaa menestyä myös FA Cupissa, johon kaikki muut joukkueet eivät panosta aivan täysillä.

Bristolin tilanne on hyvin päinvastainen WBA:han verrattaessa: sillä ei ole minkäänlaista mielenkiintoa kamppailla cupin jatkopaikoista tällä kaudella, kun seura joutuu taistelemaan tosissaan Championshipista putoamista vastaan. Luotamme WBA:n materiaali- ja motivaatioedun johdattavan kotijoukkueen vähämaaliseen kotivoittoon.

Kohde 5: Everton vs Dagenham & R – 1

Valioliigajoukkue Everton saa FA Cupin kolmannella kierroksella vastaansa neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Dagenhamin. Everton nappasi aiemmin tällä viikolla liigacupin semifinaalien ensimmäisessä osaottelussa arvokkaan 2-1 kotivoiton Citystä, joka antoi seuralle mahdollisuudet edetä jopa cupin finaaliin asti. Lauantaina Everton tavoittelee jatkopaikkaa myös FA Cupissa, jossa menestyminen on seuralle tärkeää. Valioliigassa joukkue majailee tällä hetkellä sijalla 11, ja joukkueen mahdollisuuden eurokenttiin oikeuttaviin sijoituksiin ovat kovasta kilpailusta johtuen hankalat.

FA Cupissa menestyminen voi tuoda Evertonille sen tavoitteleman paikan Euroopan kentille, joten liverpoolilaisjoukkue tulee takuulla panostamaan turnaukseen tälläkin kaudella. Divariseura Dagenhamia vastaan joukkueen pitäisi jyrätä helppoon voittoon, vaikka se joukkue tuleekin säästelemään joitakin avainpelaajiaan tässä ottelussa peliruuhkasta johtuen. Kotivoittoa kupongille.

Kohde 6: Doncaster vs Stoke – 1X

Englannin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla operoiva Doncaster kohtaa FA Cupin kolmannella ottelukierroksella Stoken. Valioliigassa kymmenentenä majaileva Stoke hävisi aiemmin tällä viikolla liigacupin semifinaalissa Liverpoolille maalein 0-1, joten joukkueen unelma finaalipaikasta kävi hankalaksi. Nyt seura onkin asettanut tavoitteensa jo FA Cupissa menestymiseen, ja se aloittaa unelmansa tavoittelun vierasottelulla Doncasteria vastaan.

Doncaster on League One’ssa ylemmässä keskikastissa sijalla 11. Edellisestä viidestä ottelustaan Doncaster on hävinnyt vain yhden, ja joukkueen nykyvire onkin nousujohteinen. Menestyminen cup-kilpailussa olisi Doncasterille ylpeyden aihe, sillä vastus on koventunut kierros kierrokselta. Stoke on keskellä peliruuhkaa, kun se pelaa ensi viikon alkupuolella Valioliigaa ja aiemmin tällä viikolla joukkue kohtasi Liverpoolin liigacupissa. Kohteessa 6 yllätyksen mahdollisuus on olemassa, sillä Stoken pelaaminen on ailahdellut. Cupissa nähdään joka kausi yllättäviäkin tuloksia, ja luotamme tässä ottelussa sellaiseen. Pelivalinnaksi muotoutuu 1X.

Kohde 7: Barcelona vs Granada – 1

La Ligan sarjakakkonen Barcelona pyrkii nousemaan lauantain sarjakierroksella takaisin La Ligan piikkipaikalle. Viime viikolla Barcelona jäi paikallisottelussa Espanyolia vastaan 0-0 tasapeliin. Samaan aikaan Atletico voitti oman sarjaottelunsa, joka nosti madridilaisseuran Barcan ohi sarjan piikkipaikalle. Barca sai kuitenkin heti tällä viikolla revanssin paikallisvihollisestaan, kun se nappasi jatkopaikan Espanjan cupissa 4-1 kotivoitolla.

Lauantain kierroksella Barcelonan kotivireen tulee mittaamaan Granada, jonka alkukausi on ollut hankala. Granada on täpärästi putoamisviivan yläpuolella sijalla 17, mutta se joutunee taistelemaan loppukaudella raivoisasti sarjapaikkansa puolesta. Aiemmin tällä viikolla Granada putosi Espanjan cupista, kun se hävisi Valencian vieraana tylyin loppulukemin 4-0.

Barcelona ei ole hävinnyt tällä kaudella ainuttakaan kotiottelua Camp Noulla. Kaiken kaikkiaan se on kärsinyt vain yhden pistemenetyksen kotikentällään, mikä ei lupaa Granadalle kovinkaan valoisaa iltaa Barcan vieraana. Uskomme sisuuntuneen Barcelonan nappaavan ottelusta runsasmaalisen kotivoiton, sillä se haluaa ehdottomasti kuroa yhden ottelun enemmän pelanneen Atleticon sarjajohdon umpeen.

Kohde 8: Lyon vs Troyes – 1

Lyon on yksi Ranskan liigan perinteikkäimmistä suurseuroista. Viime kaudella joukkue taisteli tiukasti jopa mestaruudesta, kunnes PSG:n loppukauden huima vire johdatti pariisilaiset jälleen mestaruuteen. Lyon vaikutti taistelevan sarjan kärkitiloista myös tällä kaudella, mutta surkea viime aikojen vire on pudottanut joukkueen katastrofaalisesti sijalle 9. Edellisestä kuudesta liigaottelustaan Lyon on kerännyt hämmästyttävästi vain yhden pisteen ja seuran fanit ovat vaatineet äänekkäästi muutoksia. Lauantaina joukkue isännöi sarjajumboa Troyesia, joka ei ole voittanut surkean alkukautensa aikana vielä yhden yhtä ottelua.

Viime viikonloppuna Lyon eteni sentään Ranskan cupissa jatkoon, kun se kaatoi divariseura Limogesin maalein 7-0. Seuran valmennus toivookin varmasti murskavoiton herättäneen joukkueen pelaamaan myös Ranskan liigassa, jossa seuralla on edelleen mahdollisuudet Euroopan kentille. Lauantaina sen vireen on kuitenkin käännyttävä voitolliseksi, kun se kohtaa jumbojoukkue Troyesin. Muussa tapauksessa muutokset valmennusjohdossa ovat enemmän kuin todennäköisiä. Joukkueiden materiaaliero on ilmeinen kotijoukkueen hyväksi, vaikka sen pelaajisto on alisuorittanut rajusti viime kuukausina. Luotamme ottelussa kuitenkin kotivoittoon, sillä Lyonilla ei ole enää yksinkertaisesti varaa menettää pisteitä.

Kohde 9: Fiorentina vs Lazio – 1

Italian Serie A:n kuumassa ottelussa kohtaavat sarjakolmonen Fiorentina ja yhdeksäntenä oleva Lazio. Fiorentina on pudonnut viime viikkoina sarjan piikkipaikalta pois, mutta se on silti tiukasti kamppailemassa sarjan mestaruudesta kevätkaudella. Ero sarjakärki Interiin on vain pisten, ja koko kärkinelikko on kolmen pisteen sisällä. Serie A:n mestaruustaistelu onkin tällä kaudella poikkeuksellisen jännittävä, kun lukuisia pelaajamenetyksiä kokenut ennakkosuosikki Juventus antoi muille joukkueille rutkasti etumatkaa alkukaudella.

Fiorentina tavoittelee kevätkaudella jopa mestaruutta, kun taas Lazion tavoitteet ovat Eurooppa-liigaan oikeuttavissa sijoituksissa. Paikallisvihollinen Roma on kuitenkin karannut jo 9 pisteen päähän, joten Lazion mahdollisuuden Euroopan kentille ovat enää minimaaliset. Lazion vire on ollut todella laskusuuntainen, sillä se on voittanut vain yhden edellisestä kuudesta ottelustaan. Lauantaina se onkin todella kovan paikan edessä, kun se kohtaa äärimmäisen kovan kotijoukkueen Fiorentinan. Kotijoukkue ei varmasti halua menettää tässä kamppailussa pisteitä, kun mestaruustaistelu käy kuumimmillaan. Kotivoittoa pelikupongille.

Kohde 10: Sevilla vs Athletic – 1X

La Ligan alkukauden yksi suurimmista alisuorittajista on ollut Sevilla. Viime kaudella viidenneksi sijoittunut ja Eurooppa-liigan mestaruuden valloittanut joukkue löytyy sarjataulukosta sijalta yhdeksän. Kehuttu manageri Unai Emery ei ole saanut joukkuetta aivan viime vuotiselle tasolle, kun seuran pelaajistossa tapahtui isoja muutoksia kesän aikana. Uudet hankinnat eivät ole missään vaiheessa täysin sopeutuneet joukkueen vaativaan pelitapaan, joka on hidastanut Sevillan tahtia alkukaudella. Kehno alkukausi johti myös seuran putoamiseen Mestarien liigasta.

Lauantain sarjakierroksella kovana kotiryhmänä tunnettu Sevilla isännöi sarjakutosta Athleticia. Joukkueiden keskinäiset kohtaamiset ovat olleet viime kausina tasaisia, ja kotivoittoihin painottuvia. Edellisestä viidestä keskinäisestä kohtaamisesta peräti neljä on päättynyt kotivoittoon, kun joukkueet ovat jakaneet pisteet vain kertaalleen. Heikosta alkukaudestaan huolimatta Sevilla on ollut tälläkin kaudella väkevä kotiryhmä, kun se on hävinnyt yhdeksästä kotiottelustaan vain kaksi. Athleticilla on ollut sen sijaan ongelmia juuri vierasmatkoillaan, joten Sevilla on tässä ottelussa täpärä ennakkosuosikki. Varmistamme kotivoiton tasapelin mahdollisuudella.

Kohde 11: Manchester United vs Sheffield United – 1

Valioliigan alkukauden alisuorittaja Manchester United tavoittelee jatkopaikkaa perinteikkäässä FA Cupissa. Valioliigan puolella seuran mestaruushaaveet ovat jo käytännössä menneet, sillä sarjakärki Arsenal on repinyt eron jo yhdeksään pisteeseen. FA Cupissa joukkue sen sijaan tavoittelee voittoa, sillä cup lienee sen ainoa mahdollisuus voittaa pokaali tällä kaudella. Etenkin seuran kritisoidulle hollantilaismanagerille Louis van Gaalille cupin voitto olisi tärkeä, sillä seuran managerin yllä on leijunut koko kauden ajan isoja kysymysmerkkejä.

FA Cupin kolmannella kierroksella United isännöi Old Traffordilla Championship-joukkue Sheffield Unitedia. Championshipissa sijalla 7 majaileva Sheffield tavoittelee tiukasti sarjanousua tällä kaudella, vaikka joukkue ei olekaan Championshipin vahvimpia ryhmiä.

United katkaisi viime viikonlopun sarjakierroksella 9 ottelun voitottomien otteluiden putkensa, joka antoi van Gaalille ainakin hivenen lisäaikaa. Joukkueen suurimpana ongelma on ollut tehoton hyökkäyspeli, johon pääsyyllisenä pidetään juuri van Gaalin hidasta pelitapaa. Viime lauantain Swansea-ottelussa joukkueen kärkimiehet Wayne Rooney ja Anthony Martial saivat kuitenkin tärkeät onnistumiset maalien muodossa, joka saattaa osaltaan vapauttaa joukkueen pelaamista. FA Cup on joukkueelle sekä itseluottamuksen että menestyksen kannalta elintärkeä, ja luotamme punaisten paholaisten jyräävän tästä otteluparista vastustamattomasti jatkoon.

Kohde 12: Montpellier vs Bordeaux – 1

Ranskan Ligue 1’n keskikastin kamppailussa Montpellier hakee hyvälle kotivireelleen katkoa Bordeaux’a vastaan. Bordeaux on ollut yksi alkukauden suurimmista pettymyksistä, ja seuran sarjasijoitus viidestoista ei ole takuulla tyydyttänyt seuran intohimoisia faneja. Edellisestä kuudesta liigaottelustaan Bordeaux on voittanut vain yhden, joten kovin paljon parempaa sijoitusta sille ei voi povata loppukaudellakaan.

Montpellier on päässyt mukavaa vireeseen viime aikoina, ja se sarjan kuntopuntarissa kuudentena. Sarjataulukossa Montpellier on noussut jo sijan Bordeaux’n edelle sijalle 14, ja joukkueiden vireystilat ovatkin hyvin päinvastaiset. Edellisestä viidestä keskinäisestä kohtaamisesta Montpellier ei ole toisaalta voittanut ainuttakaan, ja Bordeaux’sta onkin muodostunut sille jo pienimuotoinen kirous. Toisaalta Bordeaux on ollut tällä kaudella umpisurkea vierasjoukkue, ja se tavoittelee edelleen kauden ensimmäistä vierasvoittoaan.

Ohitamme tässä kohteessa vierasvoiton mahdollisuuden, sillä Bordeaux’n pelaaminen on tällä hetkellä todella heikkoa. Kupongille ruksimme rohkeasti suoran kotivoiton.

Kohde 13: Real Madrid vs Deportivo – 1

Real Madridin seurajohto teki alkuviikolla sen, mitä siltä on odotettu koko alkukauden ajan. Paljon kritiikkiä osakseen saanut Rafa Benitez sai lähteä Valenciaa vastaan pelatun 2-2 tasatuloksen jälkeen, vaikka Real on hävinnyt vain yhden edellisestä kuudesta ottelustaan. Sarjataulukossakin Los Blancos on vain 4 pistettä sarjakärki Atleticon takana, mutta Realin seurajohdon kärsivällisyys ei riittänyt tälläkään kertaa pitkäjänteisempään työhön. Valmennusvastuun otti seuralegenda Zinedine Zidane, joka on toiminut aiemmin seuran B-joukkueen valmentajana. Aikoinaan maailman parhaana pelaajana tunnettu Zidane yrittää nostaa Realin loppukaudella mukaan mestaruustaisteluun.

Debyyttiottelussa Zidane hakee avausvoittoa Deportivoa vastaan, joka on pelannut hyvän alkukauden. Seitsemäntenä majaileva Deportivo on hävinnyt vain yhden edellisestä kuudesta sarjaottelustaan, ja seura tavoittelee jopa Eurooppa-liigaan oikeuttavia sijoituksia kevätkaudella. Real on voittanut seurojen väliset edelliset viisi keskinäistä kohtaamista, ja kotijoukkue lähtee tähänkin otteluun selkeänä ennakkosuosikkina. Valmentajan vaihdos saattaa piristää Realin otteita ainakin hetkellisesti, eikä runsasmaalinenkaan kotivoitto tulisi yllätyksenä. Pelivalintamme kohteessa 13 on kotivoitto.

Kohde 14: Roma vs AC Milan – 1X

Italian perinteiset suurseurat AS Roma ja AC Milan ovat pelanneet jälleen värikkäät alkukaudet. Takaisin paluuta huipulle tavoitteleva Milan on ehtinyt vaihtamaan jo valmentajaakin alkukaudella, mutta kärkisijat ovat edelleen turhan kaukana. Tällä hetkellä Milan on sarjavitosesta Romasta viiden pisteen päässä, kun roomalaiset pitävät hallussaan viimeistä Eurooppa-liigaan oikeuttavaa sijoitusta. Roma on tosin voittanut vain yhden edellisestä kuudesta sarjaottelustaan, kun tasapelit ovat olleet sen riesana viime viikkoina.

Joukkueet ovat pelanneet paljon tasaväkisiä kamppailuja viime kausina. Peräti kolme joukkueiden edellisestä viidestä keskinäisestä kohtaamisesta on päättynyt pistejakoon. Molemmat joukkueet ovat olleet totutun vahvoja kotikentillään, mutta vierasmatkoilla etenkin Milanin pelaaminen on ollut kehnoa. Tilastot huomioiden vierasvoiton pelaaminen on turhan riskialtista, mutta pistejako ei tulisi yllätyksenä tässä kamppailussa. Pelivalinnaksi muotoutuu 1X.

Rivin hinta: 1,60€

Pelaa rivimme Unibetilla!

Unibet vakio vakiovihjeetcom

Supertoton vihjeet lauantai 2. tammikuuta

Supertoton vihjeet lauantai 2. tammikuuta

unibet logo vakiovihjeet

Vuosi 2016 käynnistyy Supertoton osalta viikon päärivillä. Kupongilta löytyy tälläkin viikolla jälleen lukuisia mielenkiintoisia futiskohteita, joissa on jaossa tärkeitä sarjapisteitä. Yksittäisen voittajan takuupotti vuoden ensimmäisessä Supertotossa on peräti 100 000 euroa.

Peliaika sulkeutuu lauantaina kello 17:00!

Kohde 1: Manchester United vs Swansea – 1

Valioliigan sarjakutonen Manchester United pyrkii palaamaan takaisin voittokantaan lauantain sarjakierroksella. Kaikki kilpailut mukaan lukien United ei ole kyennyt voittamaan edellisestä kahdeksasta ottelustaan ainuttakaan. Helppoa ei ole ollut sarjan häntäpään Swanseallakaan, joka on voittanut yhden viimeisestä kuudesta ottelustaan. Unitedia vastaan Swansea on sen sijaan esiintynyt viime vuosina loistavasti: viidestä edelliskohtaamisesta walesilaiset ovat voittaneet peräti neljä. Viimeisin voitto tuli aiemmin tällä kaudella, kun Swansea kaatoi Unitedin kotikentällään maalein 2-1.

United-manageri Louis van Gaal on tällä hetkellä valtavien paineiden alla. Seuran normaalisti kärsivälliset fanit ovat kyllästyneet hollantilaismanagerin pelitapaan, ja seurajohdolta on vaadittu toimia koko syyskauden ajan. Lauantaina van Gaalin onkin luotsattava joukkueensa vihdoin voittoon, säilyttääkseen työpaikkansa Old Traffordilla. Van Gaalin onneksi Unitedin pelaaminen oli maanantain Chelsea-ottelussa hyvällä tasolla, vaikka joukkue jäikin jälleen 0-0 pistejakoon. Lauantain kierroksella punapaidat pyrkivätkin jatkamaan siitä, mihin maanantaina jäivät. Luotamme Unitedin palaavan vihdoin voittojen tielle, sillä joukkueella ei ole enää varaa menettää enempää sarjapisteitä.

Kohde 2: Arsenal vs Newcastle – 1

Valioliigaan kärkeen viikolla noussut Arsenal lähte puolustamaan johtoasemaansa Newcastlea vastaan. Tykkimiehet nousivat tasapisteisiin Leicestrin kanssa, mutta lontoolaisten parempi maaliero nosti joukkueen sarjan kärkeen. Toinen kilpailija Manchester City on jäänyt jo kolmen pisteen päähän, joten Tykkimiehillä on lauantaina oivallinen mahdollisuus kasvattaa sarjajohtoa entisestään. Lauantain vastustaja Newcastle ei ole parhaimmasta päästä, sillä joukkue on pudonnut jälleen putoamisviivan alapuolelle. Magpiesin surkea alkukausi näytti jo kääntyvän positiivisempaan suuntaan, kun joukkue kaatoi peräkkäisinä viikkoina sekä Liverpoolin että Tottenhamin, mutta edellisestä kolmesta ottelustaan joukkue on kerännyt vaivaisen yhden sarjapisteen.

Arsenal on voittanut joukkueiden edelliset viisi keskinäistä kohtaamista, ja se lähtee tähänkin otteluun ylivoimaisena ennakkosuosikkina. Arsenal on kärsinyt koko alkukauden ajan loukkaantumishuolista, joka on selkeästi vaikuttanut sen otteiden tasaisuuteen. Hyvänä esimerkkinä tästä on joukkueen viime viikko: ensin Tykkimiehet nappasivat upean 2-1 kotivoiton Manchester Citystä, mutta viikonloppuna joukkue hävisi Southamptonin vieraana tylyin 4-0 lukemin. Viime viikonloppuna Arsenal palasi kuitenkin jälleen voittojen tielle, kaadettuaan sarjanousija Bournemouthin maalein 2-0. Arsenal ei varmasti halua menettää helppoja sarjapisteitä, ja se lähtenee tähän otteluun hyvällä asenteella. Kotivoittoa kupongille.

Kohde 3: Leicester vs Bournemouth – 12

Aiemmin kuluvalla viikolla sarjan piikkipaikalta pudonnut Leicester pyrkii palaamaan takaisin voittokantaan kahden ottelun tauon jälkeen. Vastaansa alkukauden sensaatiojoukkue saa sarjanousija Bournemouthin, joka on ollut mainiossa pelivireessä viime viikkoina. Viime kierroksella joukkue hävisi Arsenalille maalein 2-0, joka oli sille ensimmäinen tappio kuukauteen. Leicester on sen sijaan poikkeuksellisessa tilanteessa tällä kaudella, kun se ei ole kyennyt voittamaan kahdessa edellisottelussaan. Joukkueen pelaamisessa ei ole varsinaisesti muuttunut mikään, mutta sen pelitapa alkaa olemaan jo vastustajien tiedossa. Toisaalta myös sen edelliskierrosten vastustajat ovat olleet kovaa luokkaa, kun se on kohdannut sekä Liverpoolin että Manchester Cityn.

Ottelusta voidaan odottaa hyvällä syyllä todella viihdyttävää, sillä etenkin Bournemouth pyrkii hyökkäämään rohkeasti jokaista vastustajaansa vastaan. Leicester on sen sijaan tehnyt kaikista joukkueista eniten maaleja Valioliigassa, joten maalintekovoimaa löytyy myös kotijoukkueelta runsain mitoin. Leicesterin otteluissa on muutoinkin nähty paljon maaleja tällä kaudella, ja tämän ottelun maaliodotusarvo on korkealla. Kotijoukkue on ottelussa selkeä ennakkosuosikki, mutta Bournemouth on ehdottomasti yllätysvalmis ryhmä. Leicesterin tuhkimotarina tulee päättymään jossain vaiheessa, eikä vierasvoittokaan olisi suuren suuri yllätys tässä ottelussa. Pelikupongille ruksimme sekä koti- että vierasvoiton.

Kohde 4: West Bromwich Albion vs Stoke – X2

Kaksi edellistä otteluaan voittanut Stoke yrittää jatkaa voittokulkuaan WBA:n vieraana. Sarjakymppi Stoke pelasi materiaaliinsa nähden heikon alkukauden, mutta viimeisestä kuudesta liigaottelustaan joukkue ei ole hävinnyt kuin yhden. WBA on sarjataulukossa muutaman sijan Stoken alapuolella kolmantenatoista. Viimeisestä kuudesta liigaottelustaan Tony Pulisin miehistö on voittanut vain yhden. Joukkueet kohtasivat aiemmin tällä kaudella Stoken Britannia Stadiumilla, kun WBA haki tiukan taistelun jälkeen 0-1 vierasvoiton. Edellisestä viidestä keskinäisestä kohtaamisesta molemmat joukkueet ovat voittaneet kaksi ja kertaalleen joukkueet ovat tasanneet pisteet. Tasaista on siis ollut viime kausina.

Molemmat joukkueet ovat pelanneet rutkasti vähämaalisia otteluita tällä kaudella. Molempien managerien pelitavoissa puolustuspelin pitävyys on arvoastekoissa korkealla. Etenkin WBA-manageri Tony Pulisin pelitapa on suorastaan esihistoriallinen, sillä joukkue saattaa puolustaa todella alhaalta jopa kotiotteluissaan. Vähämaalinen pistejako on tässä ottelussa enemmän kuin lähellä, sillä WBA pyrkii varmasti jälleen hyydyttämään vastustajansa hyökkäyspelin. Stoke on pelannut viime viikkoina kuitenkin hyvin, ja se on ottelussa huomattavasti lähempänä voittoa kuin WBA. Pelikupongille merkeiksi X ja 2.

Kohde 5: Sunderland vs Aston Villa – 1X

Valioliigan lauantain jumbokamppailussa kohtaavat Sunderland ja Aston Villa. Sunderland on sarjassa viimeistä edellisenä ja Villa viimeisenä. Molemmat seurat ovat ehtineet vaihtaa surkean alkukautensa aikana jo managereitaan. Sunderlandia managerin vaihdos piristi hetkellisesti, mutta viimeisestä kuudesta liigaottelustaan ”Black Cats” on voittanut vain yhden. Villa ei ole sen sijaan pystynyt voittamaan kuluvalla kaudella kuin yhden ottelun. Villan piste-ero putoamisviivan yläpuolelle on kasvanut jo hurjaan 11 pisteeseen, joka lienee joukkueelle tekemätön rasti loppukaudella. Sunderlandin tilanne on sentään hieman lohdullisempi, kun ero putoamisviivan yläpuolelle on 7 pistettä. Molemmat joukkueet tulevat olemaan kevätkaudella kovan paikan edessä, kun joukkueet yrittävät puolustaa sarjapaikkojaan.

Joukkueiden edelliset viisi keskinäistä kohtaamista eivät lupaa Sunderlandille hyvää. Näistä kohtaamisista Sunderland ei ole nimittäin kyennyt voittamaan ainuttakaan, mutta tässä ottelussa se on vanhoista tilastoista huolimatta niukka ennakkosuosikki. Villa on ollut surkea vierasjoukkue syyskaudella, ja sen voitto olisi tässäkin ottelussa iso yllätys. Vähämaalinen pistejako lienee todennäköisin lopputulos, mutta kupongille ruksimme myös kotivoiton mahdollisuuden.

Kohde 6: Norwich vs Southampton – X2

Nousijajoukkue Norwich isännöi lauantain Valioliiga-kierroksella Southamptonia. Kanarianlinnut ovat esittäneet nousunsa jälkeen ajoittain hyviäkin otteita, ja joukkue taistelee tiukasti sarjapaikkansa puolesta kevätkaudella. Tällä hetkellä Norwich on sarjassa viidentenätoista, 3 pistettä putoamisviivan paremmalla puolella. Norwich on saanut etenkin viime aikoina hyviä tuloksia, kun se on hävinnyt vain kaksi viimeisestä kuudesta liigaottelustaan. Lauantaina Norwich isännöi todella ailahtelevasti pelannutta Southamptonia. Tapaninpäivänä Southampton pöllytti Arsenalia kotikentällään tylyin 4-0 lukemin, mutta vain pari päivää myöhemmin Ronald Koemanin valmentama Soton hävisi West Hamin vieraana maalein 2-1. Edellisestä kuudesta liigaottelustaan Soton on hävinnyt peräti neljä.

Southamptonilla on ollut alkukaudella jopa yllättävänkin suuria ongelmia. Hienoa työtä debyyttikaudellaan seuran peräsimessä tehnyt Koeman ei ole saanut joukkuetta esiintymään tasaisesti tällä kaudella. Sarjasijoitus kahdestoista ei ole heikko, mutta parempaankin olisi tällä pelaajamateriaalilla eväitä. Etenkin vierasmatkoilla satamakaupungin joukkueella on ollut vaikeuksia, kun se on kyennyt voittamaan ainoastaan kaksi kauden yhdeksästä vierasmatkastaan. Norwichia vastaan se on kuitenkin vahvemman pelaajamateriaalinsa ansiosta niukka ennakkosuosikki. Norwichille tämäkin ottelu on kuitenkin elintärkeä, sillä se kaipaa kipeästi pisteitä tiukassa häntäpään taistelussa. Ohitamme kohteessa kotivoiton, mutta tasapelin mahdollisuus on enemmän kuin järkevää huomioida.

Kohde 7: Espanyol vs Barcelona – 2

La Ligan kuumassa paikallisottelussa kohtaavat Espanyol ja Barcelona. Katalonialaisseurojen keskinäiset välienselvittelyt ovat olleet viime kausina Barcelonan juhlaa, kun Blaugrana on voittanut joukkueiden edelliset viisi keskinäistä kohtaamista. Barca on ollut tälläkin kaudella huimassa lennossa. Tällä hetkellä joukkue johtaa sarjaa maalieron turvin Atleticoon, joka on pelannut vieläpä yhden ottelun katalonialaisia enemmän. Toinen verinen kilpailija Real Madrid on sen sijaan jäänyt kahden pisteen päähän, ja myös Realilla on yksi ottelu Barcaa enemmän pelattuna.

Espanyol majailee sarjan keskikastissa sijalla 13. Ero putoamisviivaan on kasvanut kuuteen pisteeseen, ja seura tuntuukin olevan tällä hetkellä turvallisilla vesillä. Edellisestä kuudesta ottelustaan Espanyol on voittanut kaksi. Kotikentällään Espanyol on pelannut hyvin läpi syyskauden, sillä se on hävinnyt ainoastaan kaksi kauden kahdeksasta kotimatsistaan. Barcelonalla on sen sijaan ollut hivenen ongelmia juuri vierasmatkoillaan, mutta sen pitäisi kyetä nappaamaan ottelusta täysi pistepotti tästä huolimatta. Barcan hyökkäyspelaaminen on ollut loistavalla tasolla, ja luotamme tässä kohteessa vierasvoittoon.

Kohde 8: Middlesbrough vs Derby – 1

Englannin Championshipssa nähdään lauantaina mielenkiintoinen kärkiottelu. Sarjakärki Middlesbrough isännöi sarjassa toisena olevaa Derbya. Joukkueiden piste-ero on vain yksi piste, joten luvassa on huippujännittävä kärkitaistelu. Molemmat joukkueet ovat kiinni suorassa nousupaikassa Valioliigaan, joka on molempien ryhmien ykköstavoite tällä kaudella. Molemmat ryhmät ovat olleet hyvässä vedossa viime aikoina, kun kumpikaan joukkue ei ole hävinnyt edelliseen kuuteen sarjaotteluun. Middlesbrough on voittanut tasaisessa Championshipissa peräti viisi edellisestä kuudesta liigaottelustaan.

Middlesbrough on ollut Derbylle lähes ylitsepääsemätön vastustaja viime kausina. Viimeisestä neljästä kohtaamisesta Middlesbrough on voittanut kolme ja pelannut tasan yhden. Aiemmin tällä kaudella joukkueet tasasivat pisteet Derbyn kotikentällä maalein 1-1. Derby on ollut koko Championshipin paras vierasjoukkue, kun se on hävinnyt vain yhden 12:sta vierasmatkastaan. Middlesbrough on vastaavasti hävinnyt vain yhden kotiottelun koko kaudella. Tasaväkinen ottelu on odotusarvona, kun sarjan huippujoukkueet kohtaavat toisensa. Middlesbrough on kuitenkin äärimmäisen kova kotijoukkue, joka on tässä ottelussa lähellä täyttä pistepottia.

Kohde 9: Burnley vs Ipswich – 12

Championshipin kärkipään kamppailussa sarjavitonen Burnley isännöi sarjakutosta Ipswichia. Vierasjoukkue Ipswich on sarjan kovavireisimpiä ryhmiä, kun joukkue on voittanut neljä viimeisestä kuudesta ottelustaan. Huipputasaisessa Championshipissa pitkät voittoputket ovat äärimmäisen harvinaisia, ja Ipswichin viime aikojen saldo on vakuuttava. Kotijoukkue Burnley on sen sijaan voittanut vain kaksi viimeisestä kuudesta liigaottelustaan. Molemmat joukkueet ovat vielä kiinni playoff-karsintapaikoissa, ja joukkueiden unelmana siintää nousu Valioliigaan. Burnley on ollut sarjassa yksi parhaista kotijoukkueista, kun taas Ipswich on koko Championshipin toiseksi vahvin vierasryhmä. Ottelun lähtökohdat ovatkin huippumielenkiintoiset.

Burnleyn kahden edellisen kotiottelun maaliero on tyrmäävä 8-0, joten helpolla Derby ei tule jatkamaan hyvää vierasvirettään. Edellisestä viidestä keskinäisestä kohtaamisesta Burnley on voittanut kolme ja Ipswich kaksi. Kauden aiemmassa kohtaamisessa Ipswich nappasi 2-0 kotivoiton, joten Burnley lähtenee otteluun vahvalla kostomentaliteetilla. Ottelu on todella kimurantti vedonlyönnin kannalta. Molemmat joukkueet haluavat napata täydet kolme pistettä, joten kupongille on järkevintä ruksia molempien joukkueiden voitot. Pelivalintamme on siis 1 2.

Kohde 10: Birmingham vs Brentford – X2

Kohde 10 on aiempien kohteiden tapaan Englannin Champinshipia. Perinteinen divariseura Birmingham kohtaa toistamiseen tällä kaudella Brentfordin. Edellinen kohtaaminen päättyi Brenfordin Griffin Parkilla Birminghamin 0-2 vierasvoittoon, mutta viime aikoina Brentford on ollut hyvässä pelivireessä. Edellisestä kuudesta sarjaottelustaan Brentford on hävinnyt ainoastaan yhden. Samaan aikaan Birmingham on voittanut vain kaksi viimeisestä kuudesta liigaottelustaan. Ottelun lähtökohdat ovat huipputasaiset, sillä seurat ovat sarjataulukossa peräkkäin sijoilla 9 ja 8. Tätä tukee myös ottelun pelijakauma.

Etenkin Birmingham on pelannut paljon vähämaalisia otteluita syyskaudella, eikä tästäkään ottelusta odoteta suurta maali-iloittelua. Vierasjoukkue on aavistuksen omainen ennakkosuosikki tässä ottelussa, mutta äärimmäisen tasainen match-up on kyseessä. Ohitamme kotivoiton rohkeasti merkeillä X2.

Kohde 11: Watford vs Manchester City – X2

Sarjakolmonen Manchester City matkaa lauantaina huippukuntoisen Watfordin vieraaksi. Valioliigaan täksi kaudeksi palannut Watford on pelannut yllättävän vahvan alkukauden. Kesällä rajusti vahvistunut joukkue on sarjassa yhdeksäntenä, ja tällä hetkellä joukkue on Valioliigan kuntopuntarin joukkue numero uno. Edellisestä kuudesta liigaottelustaan Watford on voittanut peräti neljä ja hävinnyt vain yhden.

City menetti aiemmin tällä viikolla mahdollisuutensa kiriä Arsenalin piste-eroa umpeen, kun se jäi 0-0 pistejakoon Leicesterin vieraana. Pistejako sopi Arsenalille erityisen hyvin, sillä tuloksen ansiosta joukkue nousi sarjakärkeen. Tällä hetkellä City on sarjassa kolmantena, kolme pistettä Tykkimiesten takana. Vieraskentillä Cityllä on ollut koko kauden ongelmia. Yhdeksästä Valioliigan vierasottelustaan Citizens on kyennyt voittamaan ainoastaan kolme. Watford on vastaavasti kerännyt enemmän pisteitä vierasmatkoiltaan kuin kotikentällään.

City on ottelussa selkeä ennakkosuosikki, mutta sillä on myös ottelussa isot paineet täyteen pistepottiin. Sarjakärki Arsenalin pistejohto ei saa enää kasvaa, joten ottelu on Citylle lähes pakkovoiton paikka. 2cc0 Watford pääsee sen sijaan otteluun paineettomasta tilanteesta, ja se saattaa kyetä riistämään Cityltä vähintään pisteen. Pelivalinnaksi muotoutuukin X2.

Kohde 12: Atletico Madrid vs Levante – 1

La Ligassa sarjakakkonen Atletico hakee jälleen täyttä pistepottia, kun jumbojoukkue Levante matkustaa Vicente Calderonille. Atletico on sarjan piikkipaikalla tasapisteissä Barcelonan kanssa, joka on madridilaisten edellä maalieron turvin. Viimeisestä kuudesta sarjaottelustaan Atletico on voittanut viisi. Levante on sen sijaan sarjan hännillä, ja se on voittanut vaivaiset kaksi ottelua koko syyskaudella. Ei tuhlata tähän kohteeseen turhaan varmistusmerkkejä, sillä Atleticon pitäisi jyrätä surkean Levanten yli kotipyhätössään.

Kohde 13: Sporting vs Porto – 1X

Portugalin liigan kärkiottelussa perinteinen suurseura Porto matkustaa sarjakakkosen Sportingin vieraaksi. Porto johtaa sarjaa pisteen erolla Sportingiin, joten ottelun lähtökohdat ovat huippujännittävät. Porto ei ole hävinnyt hienolla alkukaudellaan vielä ainuttakaan ottelua Portugalin pääsarjassa. Joukkueen neljäntoista sarjaottelun saldo on vakuuttava 11-3-0. Heikosti ei ole pelannut Sportingnkaan, joka on hävinnyt vain yhden ottelun kuluvalla kaudella. Sporting on ollut Portolle viime vuosina hankala vastustaja, sillä Porto on voittanut vain yhden joukkueiden edellisestä viidestä keskinäisestä kohtaamisesta. Kotipyhätössään Sporting on ollut syyskaudella voittamaton, joten helpolla Porto ei tule nappaamaan täyttä pistepottia tälläkään kertaa.

Pistejako sopisi kärkiottelusta ainakin Portolle, joka haluaa pitää piikkipaikkansa viikonlopunkin kierroksen jälkeen. Sporting pyrkii kuitenkin hakemaan raivoisasti täyttä pistepottia, jonka johdosta asetamme pelikupongille tasapelin ohella kotivoiton.

Kohde 14: Malaga vs Celta – X2

La Ligan alkukauden yllättäjäryhmä Celta kohtaa lauantain sarjakierroksella Malagan. Celta on sarjassa upean alkukautensa jälkeen neljäntenä, kun taas muutoksia kokenut Malaga on sarjassa yhdentenätoista. Celtan hienon alkukauden takeena on ollut joukkueen loistava vierasvire: kahdeksasta vierasottelustaan joukkue on hävinnyt ainoastaan yhden. Joukkueen upea alkukauden vire on hivenen taipumaan päin, mutta se on silti hävinnyt vain kaks edellisestä kuudesta sarjaottelustaan. Malagan pelaaminen on sen sijaan parantunut huomattavasti viime kierroksilla, ja se on hävinnyt vain yhden edellisestä kuudesta liigaottelustaan.

Celta on ennakkosuosikki ottelussa, mutta Malaga pystynee antamaan Celtalle kunnollisen haasteen kotikentällään. Pistejaon mahdollisuus kannattaa huomioida tässä kohteessa, sillä Malaga on päässyt mukavaan pelivireeseen heikon alkukauden jäljiltä. Pelivalintamme on X2.

Pelaa rivimme Unibetilla!

Privacy Policy

0