Supertoton / vakion vihjeiden toinen osa

Supertoton / vakion vihjeiden toinen osa

Eilen julkaistiin jo vihjeistä ensimmäinen osa. Nyt käydään läpi toinen puolisko eli kohteet 7-12. Nämä vihjeet voi hyödyntää osittain tai saada niistä ajatuksia. Näin ollen pelit voi pelata missä itse haluaa, mutta pelikuponki ja nämä pelit joita me pelaamme on Unibetilla.

Sitten on vihjeiden vuoro. Loput kupongin kuusi kohdetta ovat kaikki EM-karsintaa.

Kohde 7: Azerbaidzan – Malta

Oman lohkonsa jumbot kohtaavat. Molemmat joukkueet ovat muutoinkin menneet lähinnä tappiosta toiseen. Edellisestä kohtaamisesta on n. 1,5 vuotta jolloin Azerbaidzan voitti kotonaan Maltan 1-3. Tästä lähtökohdasta lapulle varma 1 tai 1X.

Kohde 8: Kroatia – Norja

Kroatia on pelannut karsinnat hyvin ja joukkue onkin laadukas. Maaliero 10-1. Myös Norja on lohkon parhaimmistoa, mutta on selvä altavastaaja vieraissa. Norja saattaa kuitenkin venyä ja viedä pisteen, joten 1X. Toki, jos merkeistä on pulaa voi varmalla ykkösellä myös lähteä peliin, mutta jonkin verran yllätyksiäkin tarvitaan tälle kupongille joten pelkkiä varmoja ei kannata pelata.

Kohde 9: Tshekki – Latvia

Tasoero on suuri ja Latvia on tämän lisäksi ollut vieraissa armottoman huono. Jälleen vaikea hakea yllätystä, joten kotivoitto on pakko laittaa kupongille. Toki, jos merkkejä on liikaa jäljellä voi tähän ristiä yrittää toiseksi merkiksi, mutta kotivoiton todennäköisyys on suuri.

Kohde 10: Israel – Wales

Lohkon kärkikaksikko kohtaavat. Kyseessä on erittäin vaikeasti arvioitava ottelu vaikka Israel onkin pienoinen suosikki. Mikäli vain mahdollista niin tämä kohde umpeen 1X2 merkeillä.

Kohde 11: Belgia – Kypros

Belgian on kirittävä Isrealia ja Walesia, joten asennevammaa ei kannata tässä odotella. Voitto on pakko hakea. Urheilussa sana pakko voi kuitenkin tehdä ottelulle ihmeitä. Mikäli maalia ei millään saada aikaiseksi ensimmäisellä puoliajalla alkaa jo paineet näkyä. Tai jos Kypros saa pomppumaalin on tilanne tukala. Kotivoittoa ei voi ohittaa, sillä se on päivän varmimpia, mutta riville voi saada paljon arvoa mikäli Kypros yllättäisi tasapelillä. Kakkosta ei pysty edes ajattelemaan, joten siinä vasta arvoa olisi… valintamme on kuitenkin 1X.

Kohde 12: Andorra – Bosnia

Tasoero on huikea, joten vieraita lapulle. Bosnia tarvitsee kipeästi pisteitä. Kuitenkin, jos vikaan kohteeseen jäi ylimääräinen merkki on tasapeli alipelattu joten yllätystä voi yrittää hakea laittamalla lapulle X2.

Vakio / Supertoto lauantai osa 1

Vakio / Supertoto lauantai osa 1

Valioliigasta on taukoa, sillä meneillään on maajoukkueiden pelit. Ystävyysotteluita, mutta myös elintärkeitä karsinapelejä EM-kisoihin. Lähes kaikki muut isot sarjat ovat myös tauolla Valioliigan lisäksi, mutta Englannin alasarjoja pelataan kuitenkin ja ne täydentävät mukavasti Supertotoa johon vihjeet ovat tällä kertaa.

Mikä supertoto?

Supertoto on Unibetin ”vakioveikkaus” peli. Kohteita on vaihtelevasti 10-14 ja pelaajille jaetaan potista hyvin voittorahoja. Osallistuminen on edullista. Toki jos pelaa muualle kuin Unibetin supertotoon ei sekään ongelma ole, sillä näitä vihjeitä voi tietenkin hyödyntää omaan tarkoitukseen sopivalla tavalla.

Vihjeet

Tällä kertaa kohteita on yhteensä 12. Nyt julkaisemme pelivalintamme kohteisiin 1-6. Loput lauantaina!

Kohde 1: Kazakstan – Islanti

Tämä on lauantain EM-karsinnasta ainoa ottelu, joka alkaa jo 17:00. Muut pelit alkavat 19:00 ja 21:45.  Vaikka Islanti onkin parempi joukkue ei se helpolla pääse Kazakstanin vieraana. Ottelusta voi odottaa vähämaalista ja otammekin rohkean hauin ja lapulle varma X. Enemmän merkkejä käyttävät voivat täydentää valintaa kotivoitolla, mutta Islantia pidetään turhaan niin suurena suosikkina, joten vierasvoitto on hyvä ohittaa.

Kohde 2: Bristol City – Barnsely

Englannin kolmanneksi korkein sarjataso, jossa kotijoukkue on selvä suosikki. Bristol City on koko sarjan paras joukkue ja myös paras kotijoukkue. Varma ykkönen.

Kohde 3: Sheffield Utd – Crewe

Sheffield United on vahvempi ja joukkue taisteleekin noususta sarjaporrasta ylemmäksi. Crewe tarvitsee kipeästi pisteitä, sillä joukkue on maalieron takia putoamassa sarjaporrasta alemmas. Sheffield United on melko varmasti karsintapeleissä kun taas Crewelle tämä on selvästi tärkeämpi peli. Motivaatiota riittää varmasti. Ykkönen on tietenkin selkeästi todennäköisin, mutta lapulle haetaan arvoa ja pientä yllätystä ristin muodossa. Näin ollen valinta on 1X.

Kohde 4: Bradford – Oldham

Täysin ympäripyöreä ottelu ja kaksi tasaväkistä joukkuetta. Molemmilla on vielä panosta. Tähän merkkejä vaikka täyteen, jos vaan mahdollista. Kotiedun merkitys ei tässä niin valtava ole, joten X2.

Kohde 5: MK Dons – Doncaster

Ikävä kyllä tämä ottelu on peruttu ja arvotaan. 1X2.

Kohde 6: Notts County – Scunthorpe

Erittäin tärkeä ottelu, jossa molemmat taistelee säilymisestä sarjassa. Tasapeli ainakin lapulle ja jos merkkejä on niin vierasvoitto tai kotivoitto kaveriksi. Me kallistumme laittamaan tähän 1X. Risti ehdottomasti ainakin peliin!

Lauantaina julkaistaan vihjeiden toinen osa.

Live stream Barcelona – Real Madrid ja paljon muuta huippu-urheilua sekä vihjeet!

Live stream Barcelona – Real Madrid ja paljon muuta huippu-urheilua sekä vihjeet!

Lauantaina pelataan huippuottelu Barcelona – Real Madrid. Ottelussa on huikeasti panosta. Supertähdet vastakkain ja molemmat haluavat viedä pisteet, jotta mestaruus taistossa olisi vahvempi lähtökohta kohti sarjan päätöstä. Näet ottelun Unibetilta kunhan tililläsi on vähintään sentti pelirahaa. Mikäli aikeissasi on lyödä vetoa saat myös 100€ bonuksen, eli talleta 100€ ja saat 200€! HUOM! Muistathan, että j 2f52 ätät pelitilille vähintään sentin mikäli häviät, jotta voit jatkossakin katsoa Unibet-tv:ltä ilmaiseksi kaikki La Liga, Serie A ym. ottelut!

Ottelussa on varmasti jännitettä sekä hurjasti taitoa ja taistelua. Onhan mukana Lionel Messi, Christiano Ronaldo, Gareth Bale, James, Karim Benzema, Sergio Ramos, Toni Kroos, Pepe, Marcelo, Raphael Varane, Luis Suarez, Xavi, Pedro, Ivan Rakitic, Jordi Alba, Gerrard Pique, Neymar.. hurjat ovat nimilistat!

el clasico

Vakio

Vakiosta nostetaan muutama kohde esiin. Newcastle – Arsenal on ensimmäinen kohde, jossa on Arsenalia pelattu yllättävän vähän. Joukkue on kuitenkin reilusti yli 60% suosikki voittamaan ottelun, joten varma 2 on paikallaan. Toinen hyvä varma on Southampton, joka vie melko varmasti kotonaan 3 pistettä kun vierailija on heikko Burnley.

Mestaruussarjassa on Watford ylipelattu ja siinä voikin ohipeliä kokeilla. Ipswich X2 tähän. Myös Sheffield W on ylipelattu eikä se millään ole näin suuri suosikki kun mitä vakiossa on pelattu. 1X Rotherhamille. Norwich on puolestaan pelattu melko oikein, mutta usein osuvana se kelpaa varmaksi ykköseksi kun vieraaksi saapuu Nottingham. Charlton on sitten jälleen ylipelattu, joten Reading X2 ehdottomasti peliin. Myös Huddersfieldin suuntaan kannattaa ottaa peliä, mutta varmana ei oikein maistu vaan kaveriksi X.

El Clasico on kuitenkin tämän viikonlopun juhla, jota odotamme!  Real Madridin suuntaiset vedot maistuvat loistavasti näillä kertoimilla. Näet ottelun Unibetilta. Rekisteröidy nyt!

 

el clasico

Privacy Policy

0