Jääkiekon MM-kisojen loppuotteluennakko

Jääkiekon MM-kisojen loppuotteluennakko

Tsekin MM-kilpailut saavat loppuhuipennuksensa sunnuntai-iltana, kun hallitseva maailmanmestari Venäjä kohtaa MM-finaalissa jääkiekon emämaan Kanadan. Venäjä lähtee huippujännittävään finaaliin altavastaajana, sillä Kanada on edennyt kisoissa voitosta voittoon.

Joukkueet kohtasivat MM-finaalissa myös vuosina 2008 ja 2009, jolloin Venäjä oli vahvempi kummassakin finaalissa.

Kanada vs Venäjä – Peliaika päättyy kello 21:45!

Kertoimet

1,65 – 4,95 – 3,75 NordicBet
1,68 – 4,80 – 4,00 Unibet
1,72 – 4,75 – 3,80 Veikkaushuone

Viime vuosien kestomenestyjä ja hallitseva maailmanmestari Venäjä lähtee haastamaan Kanadan tähtimiehistöä, joka on voittanut kisoissa jokaisen ottelunsa. Kanada voitti oman alkulohkonsa dominoivaan tapaan ja se eteni myös puolivälieristä ja välieristä kohtalaisen helpolla aina MM-finaaliin asti. Venäjä on pelannut hivenen ailahtelevasti ja alkulohkossaan se hävisi sekä USA:lle että Suomelle. Pudotuspeleissä Venäjän otteet ovat kuitenkin kohentuneet ja voitot Ruotsista sekä USA:sta osoittavat sen pelin parantuneen. Venäjä sai välierään mukaan tähtihyökkääjänsä Alexander Ovechkinin, joka osuikin maalipuiden väliin heti avausottelussaan.

Venäjän joukkue pursuaa kiekollista taitoa ja sillä löytyy jokaisesta kentästä rutkasti maalintekotaitoa. Ovechkin ja Evgeni Malkin edustavat sen kokeneempaa osastoa, kun taas Vladimir Tarasenko ja Artemy Panarin ovat Venäjän tulevaisuuden tähtinimiä. Kovimmassa vireessä ovat kuitenkin olleet KHL-konkari Sergei Mozyakin ja Yevgeni Dadonov, jotka molemmat ovat nakutelleet 11 pistettä näissä kisoissa. Puolustuksessa Venäjällä ei ole lähellekään yhtä kovia nimiä ja Venäjän puolustajat ovatkin lähinnä peruspuolustajia, jotka pyrkivät laittamaan kiekon nopeasti liikkeelle taiturimaisille hyökkääjilleen.

Maalivahtipelissä ratkaisun paikat?

Maalissa Venäjällä on yksi maailman parhaista maalivahdeista Sergei Bobrovsky, joka on parantanut koko joukkueen tapaan peliään kisojen edetessä. Välieräottelussa Bobrovsky otti useamman gamesaver -torjunnan, joiden avulla Venäjä pysyi USA:n paineessa mukana. Kanadan torjuntavastuuta on kantanut Arizona Coyotesin Mike Smith, joka on ollut luvalla sanoen hyvin epävarma läpi kisojen. Smith on isokokoinen maalivahti, joka pelaa erittäin syvällä maalissaan, mikä jättää paljon tilaa suorille laukauksille. Maalivahtipelissä etu menee selkeästi Venäjälle.

Kanada onkin voittanut otteluitaan maalivahdistaan huolimatta, sillä joukkueen karmaiseva hyökkäysmateriaali on pystynyt latomaan pelistä toiseen huikeita maalimääriä. Kanada tuntuukin tekevän juuri niin paljon maaleja, kuin se tarvitsee tehdä. Välierässä Tsekkiä vastaan sen ei tarvinnut tehdä kuin kaksi maalia, mutta Venäjää vastaan kaksi maalia tuskin riittää vielä voittoon.

Kanadan paine vastaan Venäjän puolustus

Kanada on miehittänyt pistepörssin neljä ensimmäistä sijaa ja joukkueen ykköspyssy on ollut Dallas Starsin Jason Spezza. Sidney Crosbyn johdattaman ykköskentän laiturit Taylor Hall ja Jordan Eberle ovat olleet myös kovassa lentokelissä, kun Crosby itse ei ole pystynyt vielä parhaimpaansa näissä kisoissa. Crosby on kuitenkin tunnetusti suurten otteluiden pelaaja, joka pelannee jälleen kuumassa finaaliottelussa kisojen parhaan ottelunsa. Crosbylta puuttuu palkintokaapistansa vielä MM-kulta, joka on ollut läpi kisojen Kanadan ainoa tavoite.

Kanada karvaa todella rohkeasti välillä jopa kolmella pelaajalla, joka on aiheuttanut jokaiselle sen vastustajalle suuria ongelmia. Venäjän suurimmat ongelmat ovat olleet sen puolustajien pelaamisessa, jotka olivat ajoittain todella suurissa ongelmissa jo välieräottelussa Jenkkejä vastaa. Kanada tuleekin varmasti paineistamaan hivenen epävarmoja Venäjän puolustajia rajusti läpi ottelun, joka johtaa lukuisiin Kanadan maalipaikkoihin.

Yhteenveto

Avausmaalin merkitys on erityisesti Venäjälle suuri, sillä se saattaa helposti turhautua tappioasemassa, jolloin sen yksilötaito kaatuu sitä itseään vastaan. Kanada yrittää varmasti saada Venäjän turhautumaan fyysisellä pelillään, jossa vastustajalle ei anneta hetkenkään rauhaa rakentaa peliään. Venäjän hyökkäys on puhtaasti taidossa mitattuna jopa hivenen Kanadan vastaavaa parempi, mutta Kanadan röyhkeä suoraviivaisuus ja armottomuus maalipaikoissa tekevät sen hyökkäyksestä kisojen parhaan.

Venäjällä on ottelussa täydet mahdollisuudet mestaruutensa puolustamiseen, mutta Kanadan monipuolisuus ja aggressiivinen pelitapa tulevat olemaan Venäjän puolustukselle täyttä myrkkyä. Isossa osassa on myös maalivahtipeli, sillä Sergei Bobrovskylta vaaditaan tänään elämänsä ottelu, jotta rakas itänaapurimme pystyy uusimaan maailmanmestaruutensa. Kanada on ollut läpi kisojen huomattavasti vakuuttavampi ryhmä, jonka johdosta se on ansaittu ennakkosuosikki ottelussa.

Kanada voittaa – 1,74 ComeOn!
Jason Spezza tekee maalin – 3,50 Unibet
Kanada tekee yli 2.5 maalia – 1,45 Bet365

Jääkiekon MM-kisojen pronssiottelun vihjeet

Jääkiekon MM-kisojen pronssiottelun vihjeet

Jääkiekon MM-kisat huipentuvat tänään mitalipeleihin. Pronssimitalin kohtalon ratkaisevat isäntämaa Tsekki ja kisojen yllätysjoukkue USA.

Tsekki vs USA – Peliaika päättyy kello 17:15!

Kertoimet:

1,77 – 4,40 – 3,50 NordicBet
1,83 – 4,65 – 3.45 Unibet
1,84 – 4,50 – 3,50 Veikkaushuone

Tsekki ei pystynyt yllättämään välierissä selkeää ennakkosuosikkia Kanadaa, joka eteni finaaliin loppunumeroin 2-0. Numeroista huolimatta Tsekki oli aivan ottelun alkua lukuunottamatta pahasti alakynnessä, eikä se ollut lopulta lähelläkään finaalipaikkaa. USA taisteli välierässään kaksi erää erittäin tasapäisesti Venäjän tähtisikermistöä vastaan, mutta Venäjä jyräsi vahvan kolmannen erän ansiosta toista kertaa peräkkäin MM-finaaliin. USA:n nuori joukkue on pelannut erittäin pirteät kisat ja se voitti alkulohkonsa, jossa pelasivat myös Suomi ja Venäjä. Tsekki on sen sijaan liikkeellä erittäin kokeneella joukkueella, jossa on peräti 9 yli 30-vuotiasta pelaajaa.

Isäntämaa Tsekki ei ole erityisesti vakuuttanut näissä kisoissa, mutta se pystyi etenemään välierävaiheeseen asti sen kokeneiden pelaajien ja valtaisan kotiyleisön tuen avulla. Konkarihyökkääjän Jaromir Jagrin panos Tsekin voitoissa on ollut kiistaton, mutta eilisessä välieräottelussa myös Tsekin ykköstähti oli todella näkymätön. Tsekistä on tehty otteluun selkeä ennakkosuosikki ja sen motivaatio pronssimitaleihin on varmasti kotiyleisön edessä kohdallaan. USA:n pelaajistolta ei löydy juurikaan mitaleja miesten arvokisoista, joten myös USA:n pelaajisto haluaisi takuulla saada muistomitalin palkintokaappiin hyvin sujuneista MM-kisoista.

USA:n rohkea ja ennakkoluuloton peli on tuottanut monille joukkueille suuria ongelmia näissä kisoissa. Mikäli Jenkit pelaa tässä ottelussa yhtä hyvin kuin koko kisojen ajan, niin se on hyvin lähellä voittoa. Tsekin hivenen hidasjalkainen joukkue voi joutua todella suuriin ongelmiin USA:n vahvasti liikkuvan hyökkäyksen kanssa, jota tukevat myös erittäin taitavat kiekolliset puolustajat Seth Jones ja Justin Faulk. Pronssiottelut ovat usein niin kutsuttuja motivaatiotteluita, mutta tällä kertaa pronssinen mitali kiinnostanee molempia joukkueita. Tsekki on tässä ottelussa turhan iso ennakkosuosikki ja luotamme pirteän USA:n voittoon.

USA voittaa – 3,50 NordicBet
USA moneyline – 2,75 Bet365

Jääkiekon MM-kisojen välierien vihjeet

Jääkiekon MM-kisojen välierien vihjeet

Suomen taival jääkiekon MM-kisoissa päättyi eilen, kun isäntämaa Tsekki oli vahvempi maalein 5-3. Välierissä on kuitenkin mielenkiintoiset otteluparit, joihin olemme hakeneet otollisimmat pelikohteet.

Kanada vs Tsekki – Peliaika päättyy lauantaina kello 16:15

Kertoimet:

Kanada 1,35 – tasapeli 5,85 – Tsekki 6,00 NordicBet
Kanada 1,39 – tasapeli 6,20 Tsekki 5,85 Unibet
Kanada 1,39 tasapeli 6,00 – Tsekki 5,50 Veikkaushuone

Ylivoimaisesti kisoissa voitosta voittoon edennyt Kanada kaatoi puolivälierissä Valko-Venäjän ylivoimaisesti lukemin 9-0. Kanada on ollut Tsekille hankala vastustaja arvokisoissa, sillä se on voittanut joukkueiden väliset kolme edellistä kamppailua MM-kisoissa. Joukkueet pelasivat tämän vuoden kisoissa samassa alkulohkossa, jossa Kanada oli värikkään ottelun jälkeen vahvempi maalein 6-3. Tsekki kaatoi puolivälierissä Suomen 5-3 ja sai ottelusta varmasti valtaisan itseluottamusboostin, jota fanaattinen kotiyleisö ruokkii entisestään. Nyt Tsekki saa kuitenkin vastaansa kisojen ykkössuosikin ja Kanada on sille valtava haaste.

Kummallakin joukkueelta löytyy etenkin hyökkäyspäästä runsaasti yksilötaitoa, mutta molempien joukkueiden ongelmat ovat olleet puolustuspelissä. Kummankaan maalivahtipeli ei ole vakuuttanut, joten odotettavissa on erittäin viihdyttävä ja jopa maalirikas kamppilu. Tsekin ykköstähti Jaromir Jagr kaatoi puolivälierissä Suomen käytännössä yksin ja 43-vuotiaan tähtihyökkääjän rooli on tässäkin ottelussa iso. Kanada on selkeä ennakkosuosikki, mutta ei niin selkeä mitä kerroinasettelu antaa ymmärtää. Kanada ottanee finaalipaikan, mutta se ei tule pääsemään yhtä helpolla kuin alkulohkon ottelussa Tsekkiä vastaan. Tsekki tulee laittamaan tiukasti vastaan ja odotettavissa on runsasmaalinen, mutta tasainen ottelu.

Tsekki +2,5 – 1,64 Veikkaushuone
Yli 5.5 maalia – 1,57 Bet365
Jaromir Jagr tekee ottelussa maalin – 3,60 NordicBet
Kanada voittaa – 1,39 Veikkaushuone

 

USA vs Venäjä – Peliaika päättyy lauantaina kello 20:15

Kertoimet:

USA 4,70 – tasapeli 5,00 – Venäjä 1,51 NordicBet
USA 4,90 – tasapeli 5,10 – Venäjä 1,53 Unibet
USA 4,75 – tasapeli 5,00 – Venäjä 1,57 Veikkaushuone

B-lohkon voittaja USA eteni välierävaiheeseen kaatamalla puolivälierissä A-lohkossa neljänneksi sijoittuneen Sveitsin. Venäjä sen sijaan löi jännittävän kamppailun jälkeen Ruotsin lukemin 5-3 ja lunasti jälleen välieräpaikan. Puolustava mestari Venäjä saa välierään huippvahvistuksen, kun NHL:n pudotuspeleistä pudonneen Washington Capitalsin kapteeni Alexander Ovechkin tulee vahvistamaan Olegs Znaroksin miehistöä. Venäjän tähtipelaaja Evgeni Malkin heräsi vihdoin pelaamaan ja nakutteli huipputärkeässä puolivälieräottelussa tehot 2+1. Venäjä onkin parantanut peliään ottelu ottelulta ja se on Kanadan ohella suurin mestarisuosikki.

USA on yllättänyt näissä kisoissa kaikki ja se otti yllättäen B-lohkon voiton ennen Suomea ja Venäjää. USA:n nuori joukkue on pelannut ennakkoluulotonta peliä läpi turnauksen. Joukkueella ei ole suuria tähtiä mukana kisoissa, mutta hyökkääjä Brock Nelson on ottanut isointa vastuuta hyökkäyspäässä. New York Islandersin hyökkääjä on nakutellut mukavat tehot 6+3, mutta muutoin tehopisteet ovat jakautuneet erittäin tasaisesti joukkueen sisällä. USA:lla on kenties koko kisojen kovin pakkikalusto ja siltä löytyy huimasti kiekollista taitoa peräpäästä Seth Jonesin ja Justin Faulkin johdolla. USA ei ole pitkään aikaan menestynyt MM-kisoissa ja sen viimeisin MM-finaalipaikka on peräti vuodelta 1960. Nyt sillä on harvinaisen hyvä mahdollisuus edetä MM-finaaliin, sillä Venäjä ei ole vieläkään pelannut parhaalla mahdollisella tasollaan näissä kisoissa.

Venäjä lähtee otteluun selkeänä ennakkosuosikkina, mutta USA pystyi kaatamaan sen jo alkulohkovaiheessa. USA pystyy varmasti laittamaan Venäjän tähtipelaajat tiukoille ja yllätyskin on täysin mahdollinen. Odotettavissa on värikäs ja kuuma ottelu, jossa luultavimmin nähdään myös mukavasti maaleja.

USA +1,5 – 1,85 Unibet
USA yli 2,5 maalia – 2,10 Bet365

Muista myös Unibetin Tikin Kisakalenteri, jossa on päivittäin huikeita vedonlyöntitarjouksia!

Privacy Policy