Supertoton vihjeet lauantai 15.8

Supertoton vihjeet lauantai 15.8

Jalkapallon kunigassarja Englannin Valioliiga käynnistyi viime viikonloppuna. Tulevan lauantain Supertoto-rivistä löytyy Valioliigan ohella kohteita myös muista Euroopan huippusarjoista, kun esimerkiksi Saksan Bundesliiga ja Ranskan Ligue 1 ovat edustettuina.

14 kohteen Supertoton yksittäisen voittajan takuupotti on hulppea 85 000 euroa, joten nyt jos koskaan Supertoton pelaaminen kannattaa!

Peliaika päättyy lauantaina 15. elokuuta kello 17:00.

Unibet vakio vakiovihjeetcom

Kohde 1: Tottenham vs Stoke – Merkki 1

Valioliigan avauskierroksella tappiot kärsineet Tottenham Hotspur ja Stoke kohtaavat lauantaina White Hart Lanella. Spurs kärsi 1-0 vierastappion Manchester Unitedin vieraana, ja Stoke hävisi niukasti kotikentällään Liverpoolille. Tappiostaan huolimatta Spurs esiintyi avausottelussa mainiosti, ja se oli etenkin ottelun alkuhetkillä selkeästi niskan päällä. Mauricio Pochettinon valmentama Spurs on vahvistanut rivejään kesän aikana maltillisesti. Hyvää työtä avauskaudellaan Spurs-managerina tehnyt Pochettino yrittääkin tuoda Pohjois-Lontooseen sen pitkään kaipaamaa pysyvyyttä. Kokoonpano on pysynyt ensimmäistä kertaa vuosikausiin hyvin stabiilina läpi kesän, mikä antaa Spursille hyvät lähtökohdat tähän kauteen.

Stoke esiintyi avausottelussaan heikosti. Joukkuetta on uusittu rajusti kesän siirtoikkunassa, kun peräti 9 uutta pelaajaa on liittynyt joukkueeseen. The Pottersien hyökkäyspeli oli avausottelussa vaisua, eivätkä joukkueen lukuisat uudet pelaajat ole vielä täysin sisäistäneet managerinsa Mark Hughesin ajatuksia. Viime kaudella Stoke voitti joukkueiden väliset molemmat kohtaamiset, mutta tällä kertaa Spurs lähtee otteluun selkeänä ennakkosuosikkina. Lontoolaisten tilanne on huomattavasti vierasjoukkuetta vakaampi, sillä se on päässyt harjoittelemaan laadukkaasti läpi kesän tutulla kokoonpanolla. Ennakoimme avauskohteeseen kotivoittoa.

Kohde 2: Swansea vs Newcastle – Merkki 1

Avauskierroksellaan 2-2 tasapelin hallitsevaa mestaria Chelseaa vastaan taistellut Swansea isännöi kotikentällään Newcastlea. Vierasjoukkue aloitti kautensa myös tasapelillä, kun se tasasi kotikentällään pisteet Southamptonin kanssa. Magpiesin viime kausi oli todella hankala. Lukuisat loukkaantumiset sekoittivat joukkueen peliä, ja manageri Alan Pardew loikkasi kesken kauden Crystal Palacen peräsimeen. Kesän aikana Newcastle on siirtynyt kokeneen brittimanageri Steve McClarenin alaisuuteen, joka yrittää palauttaa Newcastlen takaisin sen kultaisten päivien tasolle.

Joukkueet kohtasivat viime kaudella kahdesti. Näistä Swansea voitti yhden ja toisessa kohtaamisessa päädyttiin pistejakoon. Swansean tavoitteet ovat tälläkin kaudella Top 10 -sijoituksissa, ja sille kelpaisi takuulla viime kauden 8. sija. Newcastlen materiaali riittänee tällä kaudella jälleen korkeintaan ylemmän keskikastin sijoituksiin, sillä joukkue ei ole vahvistunut riittävästi kesän aikana. Magpies vasta opettelee uuden managerinsa pelifilosofiaa, mikä voi näkyä vielä alkukauden otteissa. Vierasmatkat Walesiin ovat monille joukkueille hankalia Valioliigassa, ja uskommekin kotijoukkue Swansean ottavan tästä ottelusta täydet kolme pistettä.

Kohde 3: West Ham vs Leicester – Merkki 1X

Huikean loppukauden ansiosta sarjapaikkansa pitänyt Leicester City yrittää jatkaa tällä kaudella siitä, mihin viime keväänä jäi. Joukkue aloittikin tämän kauden rytinällä, kun se voitti värikkäiden vaiheiden jälkeen Sunderlandin kotikentällään maalein 4-2. West Ham pudotti sen sijaan avauskierroksen isoimman pommin, voittamalla paikallisottelussa Arsenalin loppulukemin 0-2. Molemmat joukkueet ovat vaihtaneet managereitaan kesän aikana. Kokenut Sam Allardyce jätti West Hamin, kun West Hamin entinen toppari Slaven Bilic otti joukkueen vetovastuun. Leicester sen sijaan siirtyi huippumeritoituneen italialaisen Claudio Ranierin alaisuuteen, joka tunnetaan mm. entisenä Chelsean managerina.

West Hamilta puuttuu tästäkin ottelusta tärkeät hyökkäyspään pelaajat Enner Valencia ja Andy Carroll, joista etenkin Valencia tulee olemaan poissa vielä pitkään. Leicesterin ainoa poissaolija on Matthew James. Joukkueet kohtasivat viime kaudella toisensa kahdesti, ja molemmilla kerroilla lopputuloksena oli kotivoitto. West Ham onkin niukahko ennakkosuosikki tässä ottelussa, sillä se sai takuulla valtavan itseluottamuspiikin Arsenal-voitosta. Leicesteriä ei tule kuitenkaan missään nimessä aliarvioida, sillä se osoitti jo viime kaudella pystyvänsä pelaamaan korkealla tasolla Valioliigassa. Pelivalinnaksemme muotoutuu 1X.

Kohde 4: Sunderland vs Norwich City – Merkki 1X

Yhden kauden tauon jälkeen takaisin Valioliigaan palannut Norwich City kärsi avauskierroksella 1-3 kotitappion Crystal Palacea vastaan. Kanarianlintujen ainoa tavoite tulevalla kaudella on sarjapaikan pitäminen, sillä se ei halua jatkaa hissiliikettään Championshipin ja Valioliigan välillä. Tiukasti sarjapaikastaan joutunee tappelemaan myös Sunderland, joka piti niukasti paikkansa Valioliigassa viime kauden päätteeksi. Joukkue siirtyi loppukaudella hollantilaismanageri Dick Advocaatin komennukseen.

Norwichin materiaali on todella köykäinen Valioliigaan, eikä joukkueelta voida odottaa kovinkaan mairittelevia tuloksia alkukaudella. Tärkeä keskikenttäpelaaja Youssuf Mulumbu on sivussa tästä ottelusta, jonka lisäksi laitapuolustaja Martin Olsson ei ole vielä pelikuntoinen. Sunderlanin poissaolijat ovat Danny Graham, Gomez, Adam Johnson, Yann M’Vila ja Santiago Vergini, joten Sunderlandin sairastupa on täyttymässä jo alkukaudella. Otteluun on hyvin vaikea löytää selkeää ennakkosuosikkia, mutta Sunderland on joukkueista hivenen materiaaliltaan laadukkaampi. Pelkupongille raksimme merkeiksi 1X.

Kohde 5: Watford vs West Bromwich Albion – Merkki X2

Takaisin Englannin korkeimmalle sarjatasolle noussut Watford on uusinut kesän aikana jälleen sekä kokoonpanonsa että valmennuksensa. Espanjalaismanageri Quique Flores siirtyi kesällä joukkueen peräsimeen, jonka lisäksi seuraan on saapunut sarjanousun jälkeen peräti kahdeksan uutta pelaajaa. Viime kaudella sijalle 13 selviytynyt WBA on napannut kesän siirtomarkkinoilta muutaman täsmähankinnan. Puolustaja James Chester ja hyökkääjä Rickie Lambert vahvistavat tulevalla kaudella Tony Pulisin miehistöä. Avauskierroksella WBA sai kotikentällään tukkapöllyä Manchester Cityltä, kun yksi mestarisuosikeista haki Hawtornsilta 0-3 vierasvoiton.

Watford tasasi viime lauantain ottelussa pisteet Evertonin kanssa maalein 2-2, mutta edellisestä viidestä West Bromwich Albionia vastaan pelatusta ottelusta se ei ole voittanut ainuttakaan. Sarjanousija Watford on tässä ottelussa hivenen ylipelattu, sillä sen kokoonpano on elänyt todella paljon kesän aikana. Ohitamme kotivoiton merkillä X2, sillä WBA:n miehistö on ollut kesän ajan huomattavasti stabiilimmassa tilassa.

Kohde 6: St. Etienne vs Bordeaux – Merkki X2

Viidenneksi ja kuudenneksi viime kauden Ligue 1:ssa sijoittuneet St. Etienne ja Bordeaux kohtaavat toisen ottelukierroksen ottelussa. Molemmat joukkueet kärsivät avausotteluissaan 2-1 tappiot ennalta heikompia vastustajia vastaan, joten kumpikin joukkueista pyrkii kohentamaan otteitaan lauantaina. Joukkueiden keskittyminen oli viime viikolla huipputärkeissä Eurooppa-liigan karsintaotteluissa, joista molemmat etenivät lopulta jatkoon.

Vierasjoukkue Bordeaux’n kokoonpano on pysynyt kesän aikana lähes muuttumattomana, eikä entinen Bayern Munchen-pelaajan Willy Sagnolilla ole ollut juurikaan pelimerkkejä käytössään. Kotijoukkue Etienne on hankkinut kesän aikana neljä uutta pelaajaa, ja myös neljä joukkueen viime kauden pelaajaa on vaihtanut kesän aikana maisemaa.

Joukkueiden viime kauden kahdesta kohtaamisesta Bordeaux voitti yhden ja kertaalleen joukkueet päätyivät pistejakoon. Edellisestä viidestä kohtaamisesta ST. Etienne on kyennyt voittamaan vain yhden, ja siitä onkin tehty turhan suuri ennakkosuosikki tähän kamppailuun. Kotijoukkue on tässä kohteessa ylipelattu, jonka johdosta ohitamme kotimerkin. Joukkueiden materiaalit ovat hyvin tasaväkiset, joten pelivalinnaksi muotoutuu X2.

Kohde 7: QPR vs Cardiff – Merkki 1

Viime kauden päätteeksi Valioliigasta pudonneen QPR:n kokoonpano on mennyt sarjaputoamisen myötä täysin uusiksi. Joukkueesta on lähtenyt kesän aikana yli 10 pelaajaa, ja ovet ovat käyneet tiheään tahtiin myös sisäänpäin. Manageri Chris Ramseylla onkin valtava työ edessään, mikäli joukkue mielii taistella tällä kaudella paluusta Valioliigaan. Cardiff sijoittui viime kaudella Championshipissä sijalle 11, mikä tuskin tyydytti sarjanousua tavoittelevaa joukkuetta. Kesän siirtoikkunassa Russel Sladen miehistö ei ole ollut erityisen aktiivinen, eikä joukkuetta povata sarjan kärkitiloille tulevallakaan kaudella.

Championshipin avauskierroksella lontoolaisjoukkue QPR kärsi 2-0 vierastappion Charltonille, kun taas Cardiff tasasi kotikentällään pisteet Wimbledonin kanssa maalein 1-1. Kotijoukkueen tilanne on edelleen hivenen sekava, kun sen uudet pelaajat eivät ole vielä täysin sopeutuneita joukkueen pelitapaan. QPR on kuitenkin todella hyvä kotijoukkue, ja sen materiaali on selkeästi Cardiffia edellä. Ennakoimme tähän kohteeseen kotivoittoa.

Kohde 8: Borussia Dortmund vs Borussia Mönchengladbach – Merkki 1

Saksan Bundesliiga käynnistyy tulevana viikonloppuna. Avauskierroksen mielenkiintoisin ottelu käydään Borussia Dortmundin ja Mönchengladbachin välillä. Dortmundin viime kausi oli karmaiseva pettymys, kun joukkue keikkui pitkään jopa sarjan häntäpäässä. Väkevän kevätkauden ansiosta Jurgen Klopp pystyi luotsamaan joukkueensa jäähyväiskaudella lopulta Eurooppa-liigan karsintoihin edellyttävälle seiskatilalle. Vierasjoukkue Mönchengladbachin kausi oli sentään yhtä tuhkimotarinaa. Läpi kauden jatkuneet vakuuttavat otteet poikivat joukkueelle lopulta kolmostilan, ja Mestarien liigan lohkopaikan.

Molemmat joukkueet ovat tehneet järkeviä täsmähankintoja kesän aikana, joten kummallekin voidaan povata hyvää tulevaa kautta. Dortmundin siirtyi kesällä Thomas Tuchelin alaisuuteen, jonka tavoite on palauttaa Dortmund takaisin sarjan kärkijoukkueisiin. Viime kauden keskinäisissä kohtaamisissa Dortmundin ja Mönchenin välillä päädyttiin kotivoittoihin, mikä ei ole kaukana tälläkään kertaa. Dortmundilla on kenties koko Euroopan kovaäänisimmät fanit, jotka tulevat antamaan jälleen kaiken tukensa BVB:lle. Kotijoukkue haluaa takuulla aloittaa kautensa viime syksyä paremmin, joten ennakoimme avauskierroksen otteluun kotivoittoa.

Kohde 9: Ajax vs Willem – Merkki 1

Hollanin pääsarjassa viime kaudella hopealle jäänyt Ajax tavoittelee tällä kaudella paluuta mestaruuskantaan. Ajaxin kausi alkoi heikosti, sillä joukkue putosi katastrofaalisesti Mestarien liigan karsintojen kolmannella karsintakierroksella, vaikka se voitti ensimmäisen osaottelun Rapid Wienin kotiluolassa. Sarjakauden avauksessa Ajax oli kuitenkin vakuuttava, voittaen AZ Alkmaarin maalein 3-0. Viime kaudella yhdeksänneksi sijoittunut Willem aloitti kautensa 1-1 kotitasapelillä Vitesseä vastaan.

Edellisestä viidestä joukkueiden keskinäisestä kohtaamisesta Ajax on voittanut neljä ja kertaalleen joukkueet ovat päätyneet pistejakoon. Ajax tavoittelee tällä kaudella tosissaan mestaruutta, eikä se halua menettää pisteitä kotikentällään selkeästi heikompaa Willemiä vastaan. Pelivalintamme on kotivoitto.

Kohde 10: Twente vs ADO Den Haag – Merkki 1X

Hollanin Eredivisiessa keskikastiin sijoittuneet Twente ja ADO Den Haag jäivät molemmat avauskierroksella tasatuloksiin. Lauantain kohtaamisessa joukkueet hakevatkin kauden avausvoittojaan. Viime kauden keskinäisissä kohtaamisissa Den Haag oli niskan päällä, voittamalla yhden ja tasaamalla pisteet toisessa kohtaamisessa. Edellisestä viidestä joukkueiden välisestä kohtaamisesta Twente on onnistunut voittamaan ainoastaan yhden.

Twente on jälleen heikentynyt kesän aikana, kun se on menetti siirtomarkkinoilla ykköskärkensä Luc Castaignosin, sekä laitapelaajat Cuco Martinan ja Bilal Ould-Chikh’n. Riittävän laadukkaita korvaajia ei ole ainakaan vielä löydetty, joten joukkueen kokoonpano on vielä hivenen auki. Joukkueiden materiaalit ovat hyvin tasapäiset tällä kaudella, vaikka Twentestä on tehty otteluun ylivoimainen ennakkosuosikki. Twente ei ole hävinnyt edellisessä 11:ssa kotiottelussaan Den Haagia vastaan, ja Den Haag oli viime kaudella muutoinkin surkea vierasjoukkue. Edellisestä 17:sta vierasottelustaan Hollanin pääsarjassa Den Haag on kyennyt voittamaan ainoastaan yhden. Turvaamme kotivoiton vielä tasapelimerkillä, pienen materiaalieron johdosta.

Kohde 11: Rennes vs Montpellier – Merkki X2

Sarjakautensa tappiolla avanneet Rennes ja Montpellier tavoittelevat tälläkin kaudella ylemmän keskikastin sijoituksia Ranskan Ligue 1’ssa. Montpellier sijoittui viime kaudella seitsemänneksi, ja joukkueen kokoonpano on pysyny kesän ajan lähes muuttumattomana. Kotijoukkue Rennesin sijoitus oli yhdeksäs. Rennesin kokoonpano on elänyt hivenen kesän aikana, mutta Montpellierin tapaan joukkueen runko on edelleen hyvin koossa.

Montpellier on ollut erittäin hankala vastustaja Rennesille viime vuosina. Edellisestä viidestä kohtaamisesta Rennes ei ole kyennyt voittamaan ainuttakaan, ja Montpellier lähteekin lauantain otteluun ennakkosuosikin asemassa. Rennesiä on pelattu tässä kohteessa enemmän, mutta todellisuudessa vierasjoukkueen miehistö on askeleen kotijoukkuetta edellä. Rennesiltä ei myöskään puutu ottelusta käytännössä ainuttakaan avauskokoonpanon pelaajaa, kun taas Rennesillä on muutamia poissaolijoita ottelun alla. Valikoimme pelimerkeiksi X2.

Kohde 12: Troyes vs Nice – Merkki 1X

Ranskan Ligue 2’n ylivoimaiseen tapaan voittanut Troyes palasi tällä kaudella Ranskan pääsarjaan. Avausottelussa Troyes tasasi pisteet Ajaccion kanssa lukemin 0-0. Sijalle 11 Ligue 1’ssa viime kaudella sijoittunut Nice on heikentynyt kesän siirtomarkkinoilla aavistuksen. Joukkue menetti tärkeät laitapelaajansa Jordan Amavin ja Eric Bautheac’n, joille ei ole ainakaan vielä löydetty korvaajia. Kauden avauksessa Nice hävisi tiukan taistelun jälkeen kotonaan AS Monacolle maalein 1-2.

Troyes pelasi Ligue 2’ssa todella tiivistä joukkuepuolustusta, joka on sen yksi pääteeseistä tulevallakin kaudella. Ennakoitavissa onkin vähämaalinen lauantai-illan ottelu, jossa tasapelitulos ei tulisi suuren suurena yllätyksenä. Sarjanousija Troyes on kuitenkin huippumotivoitunut ryhmä, joten asetamme tasapelimerkin tueksi kohteeseen kotivoiton.

Kohde 13: Guingamp vs Lyon – Merkki 2

PSG:n jälkeen tulevan kauden suurin mestarisuosikki Lyon avasi kautensa 0-0 kotitasapelillä Lorientia vastaan. Hopeamitaleita viime kauden päätteeksi nostellut Lyon on vahvistunut jälleen kesän aikana, kun esimerkiksi Manchester Unitedin laitapuolustaja Rafael siirtyi Ranskaan. Guingamp sijoittui viime kaudella kelvollisesti sijalle 10, mutta kauden avauskierroksella se kärsi 1-0 vierastappion Nantesille. Joukkueiden keskinäiset kohtaamiset viime kaudella päättyivät kolemmat Lyonin 3-1 voittoihin, eikä ottelun ennakkosuosikista ole epäilystä tälläkään kertaa. Pelaamme kohteessa 13 vierasvoittoa, sillä joukkueiden materiaaliero on ilmeinen.

Kohde 14: Porto vs V. Guimaraes – Merkki 1

Portugalin Liga Zon Sagres käynnistyy tulevana viikonloppuna. Kakkossijaan viime kaudella tyytymään joutunut Porto tavoittelee tulevalla kaudella paluuta vallan valtikkaan. Lauantain avauskierroksella Porto isännöi viidenneksi sijoittunutta Vitoria Guimaraesia, joka putosi viime viikolla Eurooppa-liigan karsintavaiheesta ulos. Viime kauden keskinäisissä kohtaamisissa joukkueet tasasivat pisteet Guimaraesin kotikentällä, mutta kotiottelussaan Porto voitti niukasti lukemin 1-0.

Joukkueiden välinen materiaaliero on tälläkin kaudella kuitenkin niin suuri, ettei avauskierroksen ottelussa ole kuin yksi oikea pelivalinta, ja se on kotivoitto.

Hinta: 12,80€

Rivi on pelattu Unibetilla!

Supertoto-vihjeet 4. elokuuta

Supertoto-vihjeet 4. elokuuta

Unibetin Supertotossa on tiistaina 7 kohteen minikierros, josta löytyy Mestarien liigan karsintojen ohella seurajoukkueiden harjoitusotteluita. Yksittäiselle voittajalle on luvassa 5000 euron potti, joka on erittäin houkutteleva summa 7 kohteen riviin.

Rivin peliaika päättyy tiistaina 4.8 kello 19:15

Unibet vakio vakiovihjeetcom

Kohde 1: Real Madrid vs Tottenham – Merkki 1

La Ligassa toiseksi viime kaudella sijoittunut Real Madrid kohtaa tiistain harjoitusottelussa englantilaisen Tottenhamin, joka sijoittui viime kauden Valioliigassa viidenneksi. Real yrittää palata tällä kaudella takaisin mestaruuskantaan Espanjassa, kun taas Tottenhamin tavoitteet on asetettu Mestarien liigan paikkoihin. Tiistain ottelu on Tottenhamin viimeinen harjoitusottelu ennen lauantaina alkavaa Valioliigakautta, joten Spurs-miehistö hakee ottelusta hyvää esitystä.

Real Madrid siirtyi kesällä Rafael Benitezin valmennukseen, ja joukkueen harjoitusottelut ovat sujuneet mallikkaasti. Aiemmissa otteluissaan Los Blancos on kaatanut Manchester Cityn, sekä Milanon joukkueet Interin ja AC Milanin. Se lähtee tiistainkin harjoitusotteluun selkeänä ennakkosuosikkina, sillä Spursin otteet ovat olleet harjoituskiertueella heikkoja.

Kohde 2: APOEL vs FC Midtjylland – Merkki 1X

Kyproslainen Apoel ja tanskalainen FC Midtjylland taistelevat tiistaina Mestarien liigan karsinnoissa jatkopaikasta. Tanskan hallitseva mestari Midtjylland kärsi avausosassa 1-2 kotitappion, ja sen tilanne näyttää hankalalta. Apoel esiintyi viime kaudella lohkovaiheessa asti, ja sen tavoitteet ovat tälläkin kaudella eurokenttien lohko-otteluissa. Apoel on joukkueista materiaaliltaan vahvempi, joten se on toisessa osaottelussakin ennakkosuosikin asemassa. Kyproslaisille riittää toisesta osaottelusta mainiosti tasapelituloskin, eikä sen tarvitse ottaa ottelussa tarpeettomia riskejä. Tasapelitulos ja kotivoitto tuntuvat todennäköisimmiltä lopputuloksilta.

Kohde 3: Molde vs Dinamo Zagreb – Merkki X2

Norjan hallitseva mestari Molde sai Mestarien liigan karsintojen avausosassa hyvän tuloksen Dinamo Zagrebin vieraana, kun ottelu päättyi 1-1 tasalukemiin. Molden kausi Norjan pääsarjassa on ollut hankala, sillä se on sarjassa vasta seitsemäntenä. Joukkueen mestaruushaaveet ovat jo käytännössä menneet, mutta eurokentillä joukkue on esiintynyt mallikkaasti. Kroatialaisryhmän materiaali on tästä huolimatta norjalaisia edellä, ja se lähtee toiseen osaotteluun niukkana suosikkina. Tasapelitulos on todennäköisin lopputulos, mutta asetamme tasapelimerkin tueksi hivenen vahvemman Dinamon vierasvoiton.

Kohde 4: Värnamo vs J-Södra – Merkki 2

Ruotsin toiseksi korkeimman sarjatason sarjakärki Jonköpings Södra kohtaa tiistain sarjaottelussa sijalla 12 majaileva Värnamon. Södra on ollut sarjan paras vierasjoukkue, sillä se on hävinnyt kahdeksasta vierasottelustaan vain yhden. Värnamon kausi on ollut sen sijaan vaikea. Joukkue taistelee sarjan häntäpäässä niukasti putoamiskarsintaviivan yläpuolella. Edellisestä kuudesta ottelustaan kotijoukkue Värnamo on voittanut vain yhden. Sarjakärki Södra tavoittelee tällä kaudella tosissaan nousua Allsvenskaniin, eikä se takuulla halua menettää pisteitä heikosti esiintynyttä Värnamoa vastaan. Ennakoimme täpärää vierasvoittoa sarjakärjelle.

Kohde 5: Ajax vs Rapid Wien – Merkki 1X

Hollannin suurjoukkue Ajax haki Mestarien liigan karsintojen avausosasta 2-2 tasatuloksen itävaltalaisen Rapid Wienin vieraana. Ajax on Euroopan kentiltä tuttu näky, ja se tavoittelee jälleen Mestarien liigan lohkopaikkaa. Rapid Wieniä lohkopaikat ovat sen sijaan viime vuosina kiertäneet, ja sen tilanne ennen toista osaottelua näyttää heikolta. Itävaltalaisten on käytännössä pakko voittaa ottelu, sillä vähämaaliset tasatulokset eivät riitä sille jatkopaikkaan. Kotijoukkueelle riittäisi jatkopaikkaan 0-0 ja 1-1 tasatuloksetkin, mutta se lähtee tuskin liikoja varmistelemaan kotiottelussaan. Ajax haluaa ottaa toisessakin osaottelussa tuttuun tapaansa pallonhallinnan itselleen, eikä sillä pitäisi olla ongelmia jatkopaikan varmistamisessa. Pelivalintamme on 1X.

Kohde 6: Monaco vs Young Boys – Merkki 1X

Viime kaudella aina Mestarien liigan puolivälieriin asti edennyt Monaco voitti avausosassa sveitsiläisen Young Boysin maalein 3-1. Sveitsiläisten jatkohaaveet murskautuivat käytännössä jo avausosan jälkeen, ja sen jatkopaikka vaatisi jo suoranaista ihmettä. Young Boys pelasi viikonloppuna kotimaansa pääsarjaa, jossa se jäi 1-1 tasatulokseen St. Gallenin vieraana. Young Boysin alkukausi on ollut muutoinkin hankala, sillä sen kaikki kolme sarjaottelua ovat päättyneet tasatuloksiin. Monacon kausi ei ole vielä alkanut Ranskan pääsarjassa, joten sen pelituntuma ei ole paras mahdollinen.

Ranskalaisisännät ovat kuitenkin materiaaliltaan selkeästi vahvempia, eikä otteluparin voittajasta pitäisi olla epäselvyyttä. Monacon ei tarvitse enää voittaa toista osaottelua, joten asetamme kotivoiton ohella kohteeseen tasapelimerkin.

Kohde 7: Bayern Munchen vs AC Milan – Merkki 1

Euroopan jättiläisseura Bayern Munchen kohtaa harjoitusturnauksessa italialaisen AC Milanin. Milanolaisten viime kausi oli jälleen suuren suuri pettymys, eikä entinen suurseura selvinnyt Euroopan kentille. Bayern kärsi viikonloppuna tappion Saksan Super Cupissa, kun viime kaudella Bundesliigassa toiseksi sijoittunut Wolfsburg näpäytti munchenilaisia. Bayern on vahvistanut rivejään kesän aikana Juventuksen Arturo Vidalilla ja Shakhtar Donetskista siirtyneellä Douglas Costalla. Bayernin tavoitteena on tällä kaudella jälleen tripla, kun viime kaudella joukkue voitti ”vain” Saksan mestaruuden.

AC Milanin kokoonpano on elänyt jälleen totuttun tapaan rajusti kesän aikana. Siirtomarkkinoilla ovet ovat käyneet tiheään tahtiin molempiin suuntiin, ja joukkueeseen on liittynyt kesän aikana peräti 8 uutta pelaajaa. Bayernin kokoonpano on sen sijaan ollut hyvin stabiili viime kaudet, ja kesän hankinnat vahvistavat saksalaisjoukkuetta entisestään. Harjoitusottelut ovat aina vedonlyönnin kannalta vaikeita, mutta ennakoimme huomattavasti laadukkaammalla materiaalilla operoivan Bayernin voittavan milanolaiset.

Rivin voit pelata Unibetilla!

Supertoto-vihjeet lauantai 1.8

Supertoto-vihjeet lauantai 1.8

Syksy lähenee jo kovaa vauhtia, ja se tietää kansainvälisten jalkapallosarjojen alkamista. Lauantain Supertoto-rivistä löytyy totuttuun tapaan kattava valikoima kohteita ympäri Euroopan, joihin paneudumme seuraavassa.

Rivin peliaika sulkeutuu lauantaina 1.8 kello 17:00!

Unibet vakio vakiovihjeetcom

Kohde 1: Inverness vs Motherwell – Merkki 12

Skotlannin Valioliiga käynnistyy tulevana viikonloppuna. Viime kaudella kolmanneksi sijoittunut Inverness kohtaa avauskierroksella niukasti sarjapaikkansa viime kaudella pitäneen Motherwellin. Inverness on jo käynnistänyt aiemmin kautensa Eurooppa-liigan karsinnoissa, joista se kuitenkin putosi jo toisella karsintakierroksella. Materiaalierosta huolimatta Motherwell on ollut kotijoukkueelle hankala vastustaja viime vuosina. Viidestä edellisestä kohtaamisesta Motherwell on voittanut peräti kolme. Historiansa aikana joukkueet ovat kohdannee 39 kertaa, joista Motherwell on voittanut 22 ja Inverness 14.

Joukkueiden iskukyky on kauden avausottelussa vielä arvoitus, joten räikeästi ylipelatun kotijoukkueen ohella muutkin pelivalinnat houkuttelevat. Ruksimme kohteeseen sekä koti- että vierasvoitot, sillä joukkueiden välillä on nähty historian saatossa vaivaiset kolme tasapeliä.

Kohde 2: Åtvidabergs vs Malmö – Merkki 2

Ruotsin Allsvenskanissa viidentenä majaileva FF Malmö matkaa lauantaina sarjajumbo Åtvidabergin vieraaksi. Malmö kärsi aiemmin tällä viikolla kirvelevän 2-0 tappion Mestarien liigan karsinnoissa, kun se hävisi itävaltalaiselle Red Bull Salzburgille vieraskentällä. Lauantaina sen on kuitenkin käännettävä katseensa jälleen kotimaansa liigaan, sillä se ei voi menettää tiukassa kärkitaistelussa pisteitä sarjan häntäpään joukkueita vastaan.

Sarjajumbo Åtvidabergin kausi on ollut suorastaan karmaiseva pettymys. Joukkue on voittanut 17:sta sarjaottelustaan vain yhden, ja se on kuusi pistettä putoamisviivan alapuolella. Viimeisestä kuudesta ottelustaan se on hävinnyt kaksi ja pelannut tasan neljä.

Hallitseva mestari Malmö ei ole vielä tällä kaudella vakuuttanut, sillä sarjan kärkipaikkoja tavoitellut Malmö on sarjassa viidentenä. Tasaisen kärkipään ansiosta se on kuitenkin jäänyt sarjakärki IFK Göteborgista ainoastaan viiden pisteen päähän, mikä takaa sille vielä hyvät mahdollisuudet taistella sarjan kärkitiloista.

Kauden kahdeksasta vierasottelustaan malmölaiset ovat kirjauttaneet saldon 3-3-2, maalieron näyttäessä lukemia 15-13. Malmö on ollut yhdessä AIK:n kanssa sarjan tehokkain hyökkäyspelijoukkue, kun se on iskenyt 17:ssa ottelussa peräti 33 täysosumaa.

Edellisestä viidestä ottelustaan Åtvidabergsia vastaan Malmö on voittanut neljä, ja lauantain ottelussa onkin vain yksi suosikki. Malmö ottanee ottelusta elintärkeät kolme sarjapistettä.

Kohde 3: Djurgården vs Häcken – Merkki 1

Kohteessa kolme Allsvenskanin sarjakolmonen Djurgården isännöi sarjakasia Häckeniä. Djurgården on vain kahden pisteen päässä sarjakärki Göteborgista, joten se tavoittelee vielä loppukauden aikana tiukasti sarjan kärkitiloja. Häcken on sen sijaan pelannut alkukaudella odotetulla tasolla, sillä joukkueen materiaali on sarjan keskitasoa. Kauden aiemmassa kohtaamisessa joukkueet tasasivat pisteet lukemin 1-1 Häckenin kotikentällä. Lauantain kotiotteluun Djurgården lähtee kuitenkin selkeänä ennakkosuosikkina, sillä tukholmalaisjoukkue rullaa tällä hetkellä kuuden ottelun tappiottomassa putkessa.

Djurgården on pelannut läpi kauden erittäin tarkkaa puolustuspeliä, ja se on päästänyt sarjakärki Göteborgin jälkeen vähiten maaleja Allsvenskanissa. Myös sarjakasi Häckenin puolustuspeli on ollut hyvää, mutta sen hyökkäyspeli on ollut tehotonta läpi kauden. Lauantain ottelusta voitaneekin odottaa hyvällä syyllä vähämaalista, sillä molemmat joukkueet pelaavat puolustavalla pelitavalla. Djurgården ottanee ottelusta tärkeät sarjapisteet itselleen, ja pelivalintamme on kotivoitto.

Kohde 4: Gefle vs Falkenberg – Merkki 1

Ruotsin liigan keskikastin kamppailussa Falkenberg matkustaa sarjaysin Geflen vieraaksi. Falkenberg on tällä hetkellä sarjataulukossa tilalla 12, kaksi pistettä putoamiskarsintaviivan yläpuolella. Kuudesta viimeisestä ottelustaan vierasjoukkue Falkenberg on voittanut vain yhden, ja se on valumassa vaarallisesti kohti putoamisviivaa.

Gefle on kirjauttanut kuuden edellisen ottelun saldoksi 2-2-2, ja varsinkin kotiotteluissaan se on esiintynyt varsin mallikkaasti. Kauden seitsemästä kotiottelustaan gävleläiset ovat hävinneet ainoastaan yhden. Kauden aiemmassa keskinäisessä kohtaamisessa Gefle oli numeroin 2-0 vahvempi Falkenbergin kotikentällä. Edellisestä viidestä joukkueiden välisestä kohtaamisesta Gefle on voittanut neljä ja pelannut tasan yhden. Gefle lähteekin otteluun selkeänä ennakkosuosikkina, ja uskomme sen hoitavan tämän ottelun niukasti edukseen.

Kohde 5: Porto vs Valencia – Merkki 12

Portugalin suurjoukkue Porto kohtaa espanjalaisen Valencian harjoitusottelussa. Valencia sijoittui viime kaudella Espanjan pääsarjassa huikean jännitysnäytelmän jälkeen lopulta neljänneksi. Joukkue kävi pitkään taistelua viimeisestä Mestarien liigan paikasta yhdessä Sevillan kanssa, mutta Valencia nappasi lopulta nelospaikan yhden pisteen erolla. Mestaruuksiin tottunut Porto joutui sen sijaan tyytymään Portugalin liigassa viime kaudella kakkostilaan, kun Benfica nappasi mestaruuden sen nenän edestä. Lauantain harjoitusottelussa joukkueet tulevat kierrättämään paljon kokoonpanojaan, sillä molemmat joukkueet hakevat vielä optimaalista avauskokoonpanoa kauden alla.

Harjoitusottelut ovat erittäin hankalasti ennakoitavissa, varsinkin näin tasaväkisten joukkueiden kesken. Molemmat joukkueet pelaavat rohkeaa ja hyökkäävää jalkapalloa, ja asetammekin kupongille molempien joukkueiden voitot.

Kohde 6: Club Brugge vs Mechelen – Merkki 1

Belgian pääsarja jatkuu lauantaina. Brugge ja Mechelen aloittivat kautensa tappioilla, kun Brugge hävisi avauskierroksella ST. Truidenille ja Mechelen sai 3-1 pöllytyksen Oostendelta. Bruggen tappio menee osittain Mestarien liigan karsintojen piikkiin, sillä joukkue pelasi huipputärkeän karsintaottelun kreikkalaisen Panathinaikosin vieraana. 2-1 vierastappio Kreikassa jätti belgialaisille vielä hyvät mahdollisuudet kääntää ottelupari ensi viikon kotiottelussa. Viime kaudella Belgian pudotuspeleissä kakkoseksi sijoittuneen Bruggen pitää kuitenkin ensin keskittyä viikonlopun Mechelen-otteluun, sillä se haluaa takuulla hyvän kenraaliharjoituksen ennen Mestarien liigan karsintaottelua.

Vierasjoukkue Mechelen sijoittui viime kauden päätteeksi Belgian runkosarjassa yhdeksänneksi, ja joukkue tavoittelee tälläkin kaudella vain keskikastin sijoituksia. Brugge on näistä ryhmistä huomattavasti laadukkaampi, ja uskomme sen ottavan täydet kolme sarjapistettä lauantain ottelusta.

Kohde 7: Stabaek vs Vålerenga – Merkki X2

Norjan Elitserien on pyörinyt läpi kesän täysillä kierroksilla. Lauantain kärkiottelussa kohtaavat sarjakakkonen Vålerenga ja kolmantena majaileva Stabaek. Molemmilla joukkueilla on ollut viime aikoina vaikeuksia, sillä joukkueet löytyvät Elitserienin kuntopuntarin sijoilta 6 ja 7. Kauden aiemmassa keskinäisessä kohtaamisessa Stabaek oli vahvempi maalein 2-0, mutta viidestä edellisestä kohtaamisesta vierasjoukkue Vålerenga on voittanut neljä. Stabaek on kärsinyt tällä kaudella ainoastaan yhden kotitappion, kun taas Vålerenga on ollut vierasotteluissaan tähän mennessä voittamaton.

Vålerenga on näistä joukkueista selkeästi hyökkäävämpi, ja se on ollut yksi alkukauden tehokkaimmista joukkueista Elitserienissä. Stabaek luottaa sen sijaan vankkaan puolustuspeliinsä, ja se on päästänyt sarjakärki Rosenborgin jälkeen vähiten maaleja kaikista Norjan liigan joukkueista. Viime aikoina Stabaekilla on ollut kuitenkin vaikeaa, kun se ei ole onnistunut voittamaan edelliseen kolmeen otteluun. Vålerenga on sen sijaan voittanut kolme edellistä otteluaan, ja sarjakakkosen itseluottamus on jälleen noususuunnassa. Odotettavissa on hyvin tasaväkinen kärkikamppailu, jossa vierasjoukkue on niukka ennakkosuosikki. Pelivalintamme otteluun on X2.

Kohde 8: Waasland-Beveren vs Kortrijk – Merkki X2

Belgian pääsarjassa viime kaudella viidenneksi sijoittunut Kortrijk matkustaa lauantaina sarjan häntäpäähän ennakoidun Waasland-Beverenin vieraaksi. Beveren säilytti viime kaudella täpärästi sarjapaikkansa, mikä on sen tavoitteena tälläkin kaudella. Waasland taisteli tiukasti kauden avausottelussa Anderlechtin vieraana, häviämällä ottelun lopulta lukemin 3-2. Kortrijk avasi kautensa 2-1 kotivoitolla Standardista. Joukkueiden edellisestä viidestä keskinäisestä ottelusta Kortrijk on voittanut kolme, Beveren yhden ja kertaalleen on päädytty pistejakoon. Belgian liigassa kotiedun merkitys on tunnetusti iso, mikä tasoittaa tämänkin ottelun puntteja huomattavasti. Vierasjoukkue on eittämättä ottelussa ennakkosuosikki, mutta varmistamme osuman tasapelimerkillä.

Kohde 9: Oostende vs Westerlo – Merkki 1X

Viime kaudella sijoille 10 ja 11 Belgian liigan runkosarjassa sijoittuneet Oostende ja Westerlo kohtaavat toisensa lauantai-illan kamppailussa. Kotijoukkue Oostende avasi kautensa 3-1 kotivoitolla Mechlenistä, kun Westerlo tasasi avauskierroksella pisteet KAA Gentin kanssa lukemin 1-1. Molempia joukkueita povataan tälläkin kaudella sarjan keskikastiin, vaikka Oostende onkin näistä joukkueista hivenen laadukkaampi.

Viime kaudella joukkueet kohtasivat neljästi, joista Oostende voitti kolme ja Westerlo yhden. Kotijoukkue lähtee tähänkin otteluun ennakkosuosikin asemassa, mutta Supertoto-rivissä se on tällä hetkellä todella rajusti ylipelattu. Kotivoiton ohella asetamme kohteeseen tasapelimerkin, sillä joukkueiden välinen tasoero on erittäin pieni.

Kohde 10: Mouscron P. vs Sint Truiden – Merkki X2

Brugge-voitolla kautensa avannut sarjanousija Sint Truiden matkaa lauantaina Mouscron-Peruwelz’n vieraaksi. Mouscron sijoittui viime kaudella runkosarjassa sijalle 13, välttäen täpärästi putoamiskarsinnat. Sekä Mouscronin että Truidenin päätavoitteet tällä kaudella ovat sarjapaikkojen puolustamisessa, sillä joukkueiden materiaalit riittävät täpärästi Belgian pääsarjassa pelaamiseen. Seurat ovat kohdanneet historiansa aikana toisensa kuudesti, joista Mouscron on voittanut kolme ja Truiden kaksi.

Mouscron avasi kautensa 2-1 vierastappiolla Charleroita vastaan, mutta kotikentällään se on niukka ennakkosuosikki Truidenia vastaan. Vierasjoukkue sai takuulla valtavan itseluottamuspiikin avausottelun hienosta voitosta, eikä se lähde lauantainakaan nöyristelemään Mouscronin vieraana. Kotijoukkue Mouscron on turhaan ylipelattu tässä kohteessa, ja ohitammekin kotivoiton merkeillä X2.

Kohde 11: Vfl Wolfsburg – Bayern Munchen – Merkki X2

Saksan perinteisessä Super cupissa kohtaavat viime kauden Saksan mestari Bayern Munchen, sekä cup-voittaja Wolfsburg. Dominoivaan tapaan mestaruuden voittanut Bayern on vahvistunut kesällä entisestään, kun joukkue hankki hyökkäävän keskikenttäpelaaja Douglas Costan Shakhtar Donetskista, sekä keskikenttäpelaaja Arturo Vidalin Juventuksesta. Wolfsburgin joukkue on pysynyt kesän ajan lähes ennallaan. Ainoa mainittava muutos on kärkipelaaja Max Krusen saapuminen Wolfsburgiin, joka lisää joukkueen hyökkäysarsenaalia entisestään.

Molemmat joukkueista pelaavat hyökkäävää jalkapalloa, joten lauantain ottelusta voitaneen odottaa hyvällä syyllä erittäin viihdyttävää. Pep Guardiolan luotsaama Bayern pelaa totuttuun tapaan vahvaa pallonhall 2798 intajalkapalloa, kun taas Wolfsburg pyrkii hyökkäämään nopeammalla temmolla. Bayernia on pelattu todella rajusti tässä kohteessa, vaikka Wolfsburg on osoittanut olevansa erittäin laadukas ryhmä. Tasapelitulos tuntuu todennäköisimmiltä tulokselta varsinaisen peliajan jälkeen, mutta asetamme sen tueksi ennakkosuosikki Bayernin voiton. Pelikupongille siis merkit X ja 2.

Kohde 12: PSG vs Lyon – Merkki 1

Viimeinen kohde on aiemman kohteen tapaan Super cup -ottelu, tai ranskalaisittain Trophée des Champions. Jättiläisseura PSG tavoittelee tälläkin kaudella jokaisen mahdollisen pystin voittoa, sillä joukkueeseen on pumpattu viime vuosina hurjia summia rahaa. Lyon taisteli viime kaudella tiukasti Ranskan mestaruudesta, mutta PSG nappasi lopulta vahvan loppukautensa johdosta jälleen pokaalin itselleen. PSG on pelannut myös vahvan harjoituskauden, kaataen mm. Manchester Unitedin harjoituskiertueellaan.

PSG ei ole hankkinut vielä tänä kesänä aiempien vuosien tapaan jättihankintoja, vaan joukkuetta on vahvistettu maltillisilla hankinnoilla. Huhut vievät Manchester Unitedin tähtipelaajaa Angel Di Mariaa vahvasti Pariisiin, joten kesän isoin siirtopommi lienee vasta tulossa. Lauantain Lyon-otteluun PSG lähtenee näyttämään jälleen kaapin paikan Ranskan viime vuoden kakkosseuralle, eikä voittajasta pitäisi olla epäselvyyttä. Luotamme viimeisessä kohteessa pariisilaisten voittoon.

Pelaa rivimme Unibetilla!

Privacy Policy

0